Hyppää pääsisältöön

Kirjailija Johanna Sinisalo on ollut koko ikänsä kiinnostunut tulevaisuuden spekuloinnista ja ympäristöstä – “Me kirjaimellisesti kaivamme omaa hautaamme ajaessamme lajeja sukupuuttoon.”

Palkittu kirjailija Johanna Sinisalo tiesi viisivuotiaana tahtovansa työkseen jäsentää maailmaa sanan kautta. Kirjoittamisen vastapainona Sinisalo on vaeltanut elämänsä aikana tuhansia kilometrejä metsässä ja vuoristossa. Maailman ympäri matkanneen kirjailijan kaukolennot on ilmastosyistä kuitenkin nyt lennetty.

Silmälasit avasivat maailman

Johanna Sinisalon likinäköisyyttä ei huomattu hänen ensimmäisen kuuden ikävuotensa aikana. Sitä ennen leikki-ikäisen lapsen maailma oli sumea ja ainoastaan aivan lähellä olevat asiat saattoi nähdä kirkkaasti. Sinisalo epäilee tämän olleen syy sille, miksi kirjat ovat vetäneet häntä puoleensa siitä saakka kuin hän itse muistaa.

– Vanhempani löysivät minut kaksi ja puoli vuotiaana lukemasta Aku Ankkaa ääneen paria vuotta vanhemmille sisaruksilleni.

Sinisalo syntyi Sodankylässä, jossa hänen isänsä työskenteli upseerina tutka-asemalla. Lähimpään kirjastoon tai kirjakauppaan oli pitkä matka, ja Sinisalon ensimmäiset kirjat olivat niitä, joita jouluisin ja syntymäpäivisin saatiin lahjaksi tai mitä kirjahyllystä sattui löytymään.

Kun perhe muutti asumaan Tampereelle ja kuusivuotiaalle Sinisalolle ostettiin viimein silmälasit, laajeni sekä pienen lapsen maailma että kirjarepertuaari.

Pikkuvanha lapsi imi itseensä ensin lastenkirjat, sen jälkeen nuortenkirjat, tietokirjat kodin kirjahyllystä, ja 10-vuotiaana lukulistalle pääsikin jo George Orwell. Erilaiset tulevaisuuteen sijoittuvat kirjat ovat kiinnostaneet Sinisaloa aivan pienestä saakka.

– Olen aina rakastanut tietoa ja brassailin yleistiedollani lapsena varmasti ärsyttävyyteen saakka.


Kirjailija Johanna Sinisalo 3-vuotiaana yläviistosta kuvattuna kumartuneena kirjan päälle lukemaan. Tyttö seuraa sormellaan tekstiä.




Kirjailija Johanna Sinisalo 3-vuotiaana yläviistosta kuvattuna kumartuneena kirjan päälle lukemaan. Tyttö seuraa sormellaan tekstiä.
Kuva: Johanna Sinisalon kotialbumi
Kuusi kuvaa,Johanna Sinisalo

Myös päätös kirjailijaksi ryhtymisestä sai alkunsa viiden vuoden kypsässä iässä. Sinisalo luki Muumipeikkoa ja pyrstötähteä ja tajusi, että kannessa lukeva Tove Janssonin nimi viittaa todelliseen henkilöön, joka saa elantonsa kuvittelemalla hauskoja juttuja ja kirjoittamalla ne paperille.

– Aika lailla niihin samoihin aikoihin tiesin haluavani kirjailijaksi. Tai yleisemmin halusin tehdä työtä, jossa jäsentää maailmaa sanan kautta.

Kirjoittaminen olikin Sinisalon harrastus koko lapsuuden ja nuoruuden ajan. Tarinoista löytyi usein jonkinlaisia yliluonnollisia elementtejä niin kuin Sinisalon tuotannosta tänäkin päivänä.

Tieteiskirjailijan nousukiito

Ylioppilaaksi valmistuttuaan Sinisalo opiskeli draamaa, kirjallisuutta ja tiedotusoppia Tampereen yliopistossa kirjailijan ura tähtäimessä. Varsinaiseksi romaanikirjailijan korkeakouluksi Sinisalo kutsuu kuitenkin tieteiskirjallisuuspiirejä, joissa hän toimi aktiivisesti koko nuoren aikuisikänsä.

90-luvun aikana Sinisalosta ehti tulla iso nimi Suomen science fiction -kentällä. Hän kirjoitti alan lehtiin novelleja ja kirja-arvioita ja on voittanut teksteillään Turun Science fiction -seuran vuotuisen Atorox-palkinnon seitsemän kertaa.

Scifi-harrastukseen liittyi myös alan tapahtumissa matkustelu ympäri Eurooppaa. Piirit tarjosivat verkoston täynnä ihmisiä, joista suuri osa on säilynyt Sinisalon elämässä tähän päivään saakka.


Johanna Sinisalo ystävättärensä kanssa 1980-luvun kuvassa pukeutuneena rooliasuihin, naamiot kasvoillaan.




Johanna Sinisalo ystävättärensä kanssa 1980-luvun kuvassa pukeutuneena rooliasuihin, naamiot kasvoillaan.
Kuva: Jyrki Kasvi
Kuusi kuvaa,Johanna Sinisalo

Huoli ympäristöstä ajoi mainosalalta

Yli 30-vuotiaana Sinisalo teki töitä sekä TV-sarjojen käsikirjoitusten parissa että mainostoimistossa, jossa oli töissä toistakymmentä vuotta. 90-luvun lopulla hän kuitenkin tietoisesti lopetti työt mainosalalla.

Kirjailjasta alkoi tuntua epäeettiseltä tehdä työtä, jonka perimmäinen tarkoitus oli kulutuksen lisääminen. Irtioton mahdollisti silloinen elämäntilanne: Sinisalolla oli ensi kertaa mahdollisuus elättää itsensä ainoastaan kirjoittamalla.

Ennen vuosituhannen vaihtumista hieman alle nelikymppinen Sinisalo lähti maailmanympärysmatkalle, joka avasi hänen silmiään.

Reissullaan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa Sinisalo näki sekä maailman viimeiset jättiläiskauripuut että länsimaisen ihmisen alueille tekemät tuhot. Ne osoittivat Sinisalolle, miten ihmisen kädenjälki näkyy lähes kaikkialla.

– Matkat ihmisen tuoreen kädenjäljen alueille saivat minut heräämään siihen, mitä ihmiskunta ja niin sanottu sivistys on tehnyt. Me kirjaimellisesti kaivamme omaa hautaamme aina ajaessamme jonkin eläin- tai kasvilajin sukupuuttoon.


Johanna Sinisalo pienenä hahmona jättimäisen uusiseelantilaisen kauripuun ontossa sisuksessa.




Johanna Sinisalo pienenä hahmona jättimäisen uusiseelantilaisen kauripuun ontossa sisuksessa.
Kuva: Johanna Sinisalon kotialbumi
Kuusi kuvaa,Johanna Sinisalo

Sinisalon esikoisromaani Ennen päivänlaskua ei voi julkaistiin vuonna 2000, ja se voitti samana vuonna kaunokirjallisuuden Finlandian.

Yksi romaanin teemoista on nykyihmisen etääntyminen luonnosta. Romaanin päähenkilö tutustuu roskakatoksessa löytyvään peikkoon.

Idea tarinaan lähti vuosituhannen alussa käydystä citykarhukeskustelusta.

Esikoisromaaninsa tavoin Sinisalo on käsitellyt monissa myöhemmissäkin teoksissaan ilmastonmuutoksen sekä ihmisen ja luonnon välisen suhteen tematiikkoja.

Chilejä ja dystopiaa

Sinisalolla on vahva suhde ruoanlaittoon. Erityisen kiintynyt hän on chileihin, joita hän pitää väärinymmärrettynä mausteena.

– Monet kuvittelevat chilien olevan ainoastaan tainnuttavan tulisia. Chilit saattavat kuitenkin maistua myös kirpeiltä, hedelmäisiltä tai jopa suklaisilta.

Tuliset mausteet eivät olleet Sinisalon nuoruudessa kovin yleisiä suomalaisten kauppojen hyllyillä. Kun hän aikuisena alkoi matkustella ympäri Eurooppaa, intialaiset ravintolat avasivat hänelle uuden maailman.

Chilit ovat Sinisalosta muutenkin kiehtovia: eri lajikkeita on helppo risteyttää ja niiden makua on näin ollen mahdollista räätälöidä.

Chilit ovat saaneet lisäksi erityisen osan Sinisalon vuonna 2013 julkaistussa dystopiakirjassa Auringon ydin, jonka totalitaarisessa Suomessa chilit on luokiteltu vaaralliseksi huumeeksi.

Atwoodin jalanjäljissä

Sinisalon suurimpia esikuvia on kanadalaiskirjailija Margaret Atwood.
Sinisalolle tarjoutui mahdollisuus tavata idolinsa kirjallisuusfestivaaleilla Nantesissa Ranskassa, jossa Atwood oli kirjailijan iloksi ja kauhuksi asetettu hänen kanssaan samaan paneelikeskusteluun.

– Se oli siinä mielessä hieno hetki elämässäni, että sain tavata hänet lähes tasa-arvoisessa asemassa enkä ainoastaan fanityttönä.

Sinisalon mielestä 80-luvulla tieteis- ja fantasiakirjallisuus koettiin vielä eskapistisena nuorisoviihteenä. 2000-luvulla scifi on puolestaan tunnustettu yhteiskuntakritiikin välineenä ja varteenotettavana kaunokirjallisuutena.

Sekä Atwoodin että Sinisalon kirjoja luonnehditaan usein spekulatiiviseksi fiktioksi. Tyylilajille ominaista on tulevaisuuden ja yhteiskunnallisten aiheiden käsittely scifin ja fantasian keinoin.

Sinisalolle on tärkeää, ettei hänen kirjojaan niputeta tieteis- tai fantasiakirjallisuuden tyylilajien alle. Kirjojen yliluonnolliset ainekset ovat hänelle pikemminkin työkaluja käsitellä erilaisia todellisen maailman ilmiöitä.

– Jos tahtoo lukea avaruustaisteluista, zombeista tai haltiattarista, minun kirjani eivät ole niitä kirjoja. Teoksissani todellisuus saa ainoastaan pilkahduksia jostain epätodellisesta.

Sinisalon tuotanto on yhteiskunnallisesti kantaaottavaa. Hän on kirjoittanut esimerkiksi äärioikeiston nousun vaikutuksesta naisen asemaan sekä homofobiasta.

Kirjojen aiheet kumpuavat usein jostakin tunteesta, joka voi olla joko positiivinen tai negatiivinen. Tunteita ei pidäkään Sinisalon mielestä väheksyä.

– Tunteen syntyminen kertoo minulle kyseisen asian olevan niin tärkeä, että minun on syytä ruveta tarkastelemaan sitä.

Vaelluksia ja haave avaruuslennosta

Pitkät vuoristovaellukset ovat Sinisalon vastapaino istumatyölle ja tapa tuulettaa ajatuksia työnsä lomassa. Kirjailija ei pysy enää laskuissa, kuinka monella vaelluksella hän on käynyt elämänsä aikana.

Korkeisiin paikkoihin ja laajan maiseman ääreen pääseminen on hänelle joka kerta valtavan suuri kokemus.

– Ensimmäiseen solaan matkaamisesta saakka olen uskonut, että ihminen on historiansa aikana ollut nomadi, jolle paikasta toiseen kulkeminen ja uusien horisonttien näkeminen on syvällä sielussa.

Aloittelevaa vuoristovaeltajaa Sinisalo neuvoo suunnittelemaan retkensä hyvin etukäteen ja hankkimaan hyvät varusteet sekä ajantasaisen topografisen kartan, jossa maanpinnan muodot on esitetty selkeästi.

Keski-Euroopasta löytyvä Jura-vuoristo tai vaikkapa Britannian kukkulat ovat matalammasta päästä, ja niiden halki ensi kertaa patikoivan on hänen mukaansa helpompi päästä esimerkiksi ruokahuollon piiriin.

– Vuoristoreittejä ei pidä missään nimessä pelätä. Ne ovat vain teitä, jotka kulkevat tavallista korkeammalla.

Vaikka mannertenvälinen lentomatkailu ei ilmastosyistä ole maailmaa matkanneelle kirjailijalle enää ajankohtaista, kuudennessa kuvassaan Sinisalo matkustaisi avaruusaluksella maata kiertävälle radalle.

teksti: Tommi Kokkonen