Pidämme sähköä usein itsestään selvänä asiana. Se on kallista, mutta sillä on pitkä ja tarinallinen historia. Ilman sähköä moni hauska juttu olisi jäänyt tekemättä. Niin myös tämä sähköön liittyvä viiden asian muistilista.
1. Ulkomailla tarvitset usein adapterin, jotta voit turvata Suomesta tuotujen sähkölaitteiden toiminnan
Sähköpistorasiat voivat olla erilaisia eri maissa ja verkkovirran jännite voi vaihdella kohteesta riippuen. Lomalle kannattaa ottaa mukaan matka-adapterin lisäksi jonkinlainen tunneadapteri, joka auttaa ihmistä maadoittumaan paremmin myös usein tunnetasoltaan erilaiseen ympäristöön.
2. Sähköpaimenesta kannattaa pysyä erossa
Sähköpaimeneen liittyvistä vaaroista puhutaan meille jo lapsena. Monet eläimet oppivat kunnioittamaan laitumen ympärille viritettyä sähköaitaa, mutta ihmisistä löytyy aina niitä, jotka eivät osaa varoa sähköiskuja.
Kun uteliaisuus meinaa ottaa sinusta yliotteen, muista klassinen ohje: sähköpaimeneen virtsaaminen ei kannata, vaikka sinua siihen kuinka yllytettäisiin. Onhan se toki hauskaa. Oletko jo kokeillut?
3. Sähkölaskun suuruudesta valittaminen ei ole enää muotia
Sähkön hinta pitäisi saada kuriin, ja siirtohinnoissa on paikkakuntakohtaisia ärsyttäviä eroja. Sähkön hinnasta kitiseminen alkaa kuitenkin olla jo epämuodikasta, sillä tulevaisuudessa joudumme kärsimään vesilaskun suuruudesta. Sähköä ei voi juoda eikä siinä voi peseytyä silloinkaan, kun vesi alkaa loppua.
4. Sähköposti on tavallista postia nopeampi ja petollisempi
Sähköposti on vaivaton viestintätapa. Muutamassa sekunnissa viesti on vaikka toisella puolella maapalloa. Juuri sen takia saat sähköpostilla salamannopeasti itsellesi ongelmia.
Jos ystävän kanssa on ollut hankausta, sinun päässäsi välähtää jotain tyhmää työkaverista tai sinulle tulee muuten vain oikosulku, ei kannata heti jyrähtää sähköpostiin.
5. Sähkökatko voi olla seksikäs
Kun sähköt ovat poikki, on pimeä meininki, mutta valoa saa aikaiseksi kynttilöillä ja lämpöä ihmisten läheisyydellä. Suotuisissa olosuhteissa sähkökatkon aikana esiintyy ihanaa jännitettä ja kipinöintiä, minkä ansiosta rakkaus roihahtaa.
Pitkään kestävät sähkökatkot ovat raivostuttavia, mutta onneksi toimittajat ylläpitävät vuodesta toiseen sähkökatkoihin liittyvää romanttista mielikuvaa.
Sähkö on sähähtämällä säkenöimistä, kuten sähkö-sanan suomen kieleen keksinyt Samuel Roos jo 1840-luvulla totesi. Jos tarina olisi mennyt toisin, me käyttäisimme sähköstä sanaa lieke, jota Elias Lönnrot ehdotti.
Mistä sitten tulevat nimet Voltti ja Ampeeri? Aristoteleen kantapäässä pohditaan tarinoita sähkön yksiköiden nimien takana. Vieraana on sähkötekniikan professori Ari Sihvola. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.