Kun Jessica Bryant kertoi lähtevänsä Pelastusarmeijan toimintaan auttamaan syrjäytyneitä ihmisiä, läheiset varoittelivat häntä. Nyt Kanadasta kotoisin oleva nainen vetää miehensä kanssa Pelastusarmeijan osastoa Oulussa. Pelastusarmeijan mukana hän on aina valmis lähtemään sinne, missä apua todella tarvitaan.
Monen mielessä Pelastusarmeija kuulostaa ja näyttää tuulahdukselta menneisyydestä. Mutta Pelastusarmeija on edelleen maailmanlaajuisesti toimiva järjestö, joka onnistuu yhä houkuttelemaan riveihinsä uusia nuoria aktiiveja.
Yksi näistä uuden polven pelastusarmeijalaisista on kanadalainen Jessica Bryant-Rönnqvist.
Kolmekymppinen Jessica kertoo oman polkunsa pelastusarmeijalaiseksi. Se on lennättänyt kanadalaisnaisen toiselle puolelle maailmaa. Ouluun hän päätyi asuttuaan ensin Porissa, Helsingissä ja Vaasassa.
Unelma Suomesta
Jessica on luutnantti. Mutta armeijaa hän ei ole käynyt. Paitsi tietysti Pelastusarmeijan.
Jessicalla on lävistyskoru nenässä ja toinen alahuulessa. Niitä ei tummansininen Pelastusarmeijan univormu peitä. Lävistykset yhdistettynä univormuun saattavat äkkiseltään kuulostaa yllättävältä, tai ainakin persoonalliselta yhdistelmältä.
Ne kuitenkin sopivat Jessicalle, joka ravistelee muutenkin vanhaa ja tavanomaista mielikuvaa pelastusarmeijalaisesta.
Kanadalainen Jessica nimittäin ei ole tiukkanutturainen, rumpua lyövä, Jeesuksesta laulava ikäneito. Hänen tarinansa on jotain muuta.
Jessica ällistytti perheensä ensin lähtemällä mukaan Pelastusarmeijaan – ja toiseksi muuttamalla kotimaastaan Kanadasta Suomeen.
Suomesta Jessica on unelmoinut aina. Hän vieraili kuusivuotiaana Suomessa sukulaistensa luona ja on siitä lähtien tuntenut, että Suomi on hänen oikea kotimaansa.
Mutta Jessican piti odottaa melkein kaksikymmentä vuotta, ennen kuin Jumala antoi luvan Suomeen lähtemiselle.
Kun Jessica, silloin sukunimeltään vielä Bryant, vuosien odottamisen jälkeen pääsi vihdoin muuttamaan Suomeen vuonna 2014, hän oli ihastuksissaan. Suomessa on niin kaunista ja turvallista, Jessica ajatteli.
Suomessa on niin kaunista ja turvallista, Jessica ajatteli.
Aluksi Jessica asui Porissa, missä sukulaiset auttoivat häntä monissa käytännön asioissa, kuten puhelimen ja pankkikortin hankinnassa. Jessica kävi myös suomen kielen kurssilla ja sai sittemmin pysyvän oleskeluluvan.
Se tarkoitti, että hänen unelmansa muutosta toiselle puolelle maailmaa toteutui.
Perheensä ainoa pelastusarmeijalainen
Lapsena Jessica ei koskaan käynyt kirkossa. Lukioaikana hänellä oli ystävä, jolla oli tapana käydä Pelastusarmeijan nuortenilloissa.
Ystävä oli hyvin vaikuttunut nuorisotyöntekijästä, joka iltoja veti. Jessica päätti käydä nuortenillassa tavatakseen työntekijän, josta oli kuullut paljon hyvää.
Nuortenillassa kuitenkin tapahtui jotain erityistä – jotain, jota Jessica ei pysty selittämään. Hän halusi lähteä nuorteniltaan vielä uudelleen ottaakseen selvää, mikä tuo tuntemus oikein oli.
Jessican askeleet veivät Pelastusarmeijan ovesta sisään uudelleen ja uudelleen.
Se, että Pelastusarmeija olisi lopulta oikea paikka Jessicalle, selvisi hänelle muutama vuosi myöhemmin.
Kun Jessica pohti ääneen lähtöä Pelastusarmeijan mukaan auttamaan syrjäytyneitä ihmisiä, monet varoittelivat häntä.
Tiedossa olisi levottomia alueita ja elämistä kodittomien sekä huume- ja mielenterveysongelmaisten ihmisten keskuudessa.
Kun Jessica pohti ääneen lähtöä Pelastusarmeijan mukaan auttamaan syrjäytyneitä ihmisiä, monet varoittelivat häntä.
Mutta Jessica päätti silti lähteä.
– Köyhillä alueilla näin, miten Pelastusarmeijan ihmiset todella rakastivat paikallisia ihmisiä. Silloin minäkin tiesin haluavani rakastaa ja auttaa heitä.
Jessica oli vielä alle 18-vuotias, kun hän muutti keskelle silloisen kotikaupunkinsa Vancouverin köyhää aluetta. Siellä hän työskenteli Pelastusarmeijan turvakodissa, jonne väkivaltaa kohdanneet naiset ja lapset pääsivät asumaan kuukaudeksi kerrallaan.
Sitten hän siirtyi saman alueen päihde- ja mielenterveyskuntoutujille tarkoitettuun tukiasuntolaan, jossa kuntoutujat asuivat kaksi vuotta. Molemmissa paikoissa Jessica työtovereineen pyrki auttamaan ihmisiä takaisin jaloilleen.
Aluksi Jessican vanhemmat olivat tyttärensä valinnasta kauhuissaan.
– Perheelläni ei ole mitään tekemistä Pelastusarmeijan tai kirkon kanssa. Olen ainut pelastusarmeijalainen meidän perheessä.
Vanhempien oli vaikea ymmärtää, miksi heidän tyttärensä kävi Pelastusarmeijassa ja erityisesti, miksi hänen piti muuttaa turvattomalle alueelle syrjäytyneiden keskelle. Heitä pelotti tyttärensä puolesta.
Vanhempia pelotti tyttärensä puolesta.
Vanhemmat olivat luottaneet Jessicaan ja pitivät häntä järkevänä nuorena, mutta tätä asiaa he eivät voineet käsittää.
– Englanniksi sanotaan, että on hyvä pää olkapäillä, en tiedä, onko se sama suomeksi.
Nähdessään, miten hienosti tytär toimi ihmisten kanssa kohtaamalla heidät vain ihmisinä, eikä riippuvuusongelmaisina syrjäytyneinä, Jessican vanhemmat alkoivat vähitellen ymmärtää tyttärensä valintaa. Jessica muutti toiminnallaan koko perheen käsityksen syrjäytyneistä ihmisistä.
Lupa muuttaa Suomeen
Vastaus oli ei ja sen kuuleminen oli Jessicalle vaikeaa. Hän oli kertonut yhteisön johtajille ja ystävilleen toiveestaan muuttaa Suomeen ja kutsunut heidät rukoilemaan kanssaan.
He rukoilivat pitkään ja keskustelivat sen jälkeen yhdessä siitä, mitä Jumala oli heidän mielestään sanonut. Vastaus oli muiden mielestä “ei vielä.”
Jos ei nyt, niin milloin sitten, pähkäili Jessica mielessään. Hän oli unelmoinut Suomeen muutosta jo 15 vuotta. Jessica jatkoi rukoilemista yksin ja yhdessä toisten kanssa vielä kaksi vuotta, kunnes hän tunsi, että nyt Jumala todella antaa luvan.
Hän oli ehtinyt työskennellä Kanadassa Pelastusarmeijassa avuntarvitsijoiden parissa kahdeksan vuotta.
Yhtä outo kuin minäkin
– Kapteeni Malcolm Reynolds on kanadalainen.
Näin kuului ensimmäinen lause, jonka ruotsalainen Daniel Rönnqvist sanoi Jessicalle ja teki tähän heti vaikutuksen.
Ja “kapteenilla” Daniel ei tässä yhteydessä tarkoittanut pelastusarmeijalaista kapteenia, vaan Nathan Fillionin näyttelemää hahmoa jo monta vuotta aiemmin pyörineestä science fiction -sarjasta.
– Silloin tiesin, että Daniel on yhtä outo kuin minäkin, Jessica nauraa.
Käynnissä oli Pelastusarmeijan nuorisokonferenssi Saksassa. Siellä Jessican Vancouverin ajoilta asti ollut ruotsalainen ystävä esitteli Jessican omalle lapsuudenystävälleen Danielille sanomalla: “Tässä on minun kanadalainen ystäväni.”
Konferenssissa Jessica ja Daniel viettivät niin paljon aikaa yhdessä kuin vain ehtivät. Tapahtuman päätyttyä Jessica palasi asuinkaupunkiinsa Poriin. Daniel taas palasi kotimaahansa Ruotsiin. Yhteydenpito jatkui Skypellä miltei päivittäin.
Muutama kuukausi myöhemmin Jessica sai työpaikan Pelastusarmeijan päämajasta Helsingistä.
Jessican oli kuitenkin kysyttävä eräs ratkaiseva kysymys – mitä Daniel halusi ja olisivatko he vain ystäviä? Siinä tapauksessa Jessica etsisi miehen Suomesta, jos Daniel ei haluaisi suhdetta hänen kanssaan.
Mutta koska hän ei tiennyt, oli kysyttävä suoraan: haluatko olla minun poikaystäväni, vai mitä haluat?
Daniel halusi seurustella.
– Okei, se sopii minulle, mutta en aio aloittaa mitään suhdetta kanssasi, kun olen nähnyt sinut vain kerran, oli Jessica vastannut Danielille.
Tuosta vastauksesta alkoi molempien ahkera matkustelu Suomen ja Ruotsin välillä. Seurustelu muuttui avioliitoksi, kun pari matkusti yhdessä Kanadaan Jessican kotikaupunkiin ja heidät vihittiin jylhissä maisemissa Vancouverin vuorilla.
Siellä Jessicasta ja Danielista tuli Bryant-Rönnqvistejä.
Jessica keskittyi kieliopinnoissaan lähinnä suomen opiskeluun, mutta hääpäivää varten hän opetteli myös ruotsia voidakseen kiittää tuoretta anoppiaan tulosta ja kehuakseen tämän pojan komeaa ulkonäköä.
Aina valmiina lähtemään
Pelastusarmeijassa noudatetaan määräysjärjestelmää. On oltava valmis muuttamaan sinne, missä apua tarvitaan. Aikaisemmin käytäntö oli, että vaimo muuttaa miehen mukana sinne, minne puoliso milloinkin sai määräyksen.
Jessican onneksi pari sai määräyksen asettua Suomeen, tarkemmin sanottuna Vaasaan.
Se oli myös Danielin onni, sillä hän sai samalla lisäaikaa suomen kielen opiskeluun, koska kaksikielisessä osastossa töitä pystyi tekemään myös ruotsiksi.
– Istutteko nyt? Pelastusarmeijan ylisihteeri kysyi Jessicalle ja Danielille soittaessaan.
Kahden Vaasan vuoden jälkeen heitä tarvittaisiin Oulussa. Daniel oli yllättynyt. Miten juuri he, kanadalainen ja ruotsalainen, selviäisivät kahdestaan täysin suomenkielisen osaston pyörittämisestä?
Mutta Jessica ei pelännyt. Hän oli varma, että päätös on oikea.
– Luotan, että meidän johtajat kysyvät Jumalalta.
Pelastusarmeijan ennakoimaton määräysjärjestelmä on Jessican mielestä vapauttava. Ei tarvitse huolehtia.
Määräysjärjestelmä on Jessican mielestä vapauttava. Ei tarvitse huolehtia.
Oulussa Jessica ja Daniel eivät kuitenkaan ehtineet vetää toimintaa kuin muutaman kuukauden, kun korona tuli ja sotki kuviot.
Mutta siinäkin tilanteessa oli Jessican mielestä paljon positiivista.
Esimerkiksi kun Pelastusarmeijan sunnuntaikokouksia eli jumalanpalveluksia ei voitu järjestää, Jessica ja Daniel soittivat ihmisille. Puheluissa jokaiselle oli enemmän aikaa ja keskustelut henkilökohtaisempia kuin tavallisesti.
Kokoontumisia on välillä taas voitu järjestää, tietyt rajoitukset huomioiden. Sunnuntaikokousten lisäksi Jessica ja Daniel ovat pitäneet yhdessä vapaaehtoisten kanssa muun muassa Taukopaikka-kahvilaa, jossa saa lounaan eurolla ja mahdollisuuden keskustella. Ylistysbändissä mukana ukuleleja soittavien Jessican ja Danielin lisäksi on pianisti, kitaristi ja kaksi laulajaa.
Jouluavustusten pyytäjiä on tänä vuonna koronan takia enemmän kuin yleensä. Myös vapaaehtoisia patavahteja tarvittaisiin enemmän, Jessica kertoo.
Nyt runsaan vuoden ajan Oulussa asuneen Jessican mielestä parasta työssä Pelastusarmeijassa edelleen on yhdessä ihmisten kohtaaminen ja heidän kanssaan oleminen – tapahtuipa se sitten avustusajanvarauksella, sunnuntaikokouksen jälkeen, puhelimella tai vaikkapa kadulla joulupadan ääressä.
Lisää mielenkiintoisia pelastusarmeijalaisten tarinoita kuulet Jumalan soturit -audiodokumentista. Dokumentissa oman tarinansa kertovat muun muassa päivätyönsä äidinkielenopettajana jättänyt Kaisu Leino ja vasta täysi-ikäistynyt Enni Kulmala.
Pelastusarmeija tunnetaan joulupadoistaan
- Pelastusarmeija on yli sadassa eri maassa toimiva kristillisen arvomaailman omaava hyväntekeväisyysjärjestö.
- Pelastusarmeijan joulupadat ilmaantuvat katukuvaan, kauppakeskuksiin ja internetiin vuosittain ennen joulua keräämään raha- ja tavaralahjoituksia. Joulupatakeräys aloitettiin vuonna 1891 San Franciscossa.
- Toiminnassa on mukana sekä palkattuja työntekijöitä että vapaaehtoisia.
- Pelastusarmeija on toiminut Suomessa jo yli 130 vuotta. Tällä hetkellä auttamisen kohteina ovat erityisesti vähävaraiset lapsiperheet, yksinäiset vanhukset ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret.
- Pelastusarmeija toimii nykyisin 25 paikkakunnalla Suomessa. Toimintaa on jouduttu supistamaan väen ja rahoituksen vähetessä, kuten koko Länsi-Euroopassa. Kasvussa järjestö on Aasiassa ja Afrikassa.
