Hyppää pääsisältöön

Palkittu Postia pappi Jaakobille on lämmin lohtuelokuva

Postia pappi Jaakobille, Kaarina Hazard, Heikki Nousiainen, yle tv1
Postia pappi Jaakobille, Kaarina Hazard, Heikki Nousiainen, yle tv1 heikki nousiainen

Sokea pappi saa asiakkailtaan esirukouspyyntöjä, joiden lukijaksi hän värvää armahdetun elinkautisvangin. Papille elintärkeät kirjeet ovat vangin silmissä hölynpölyä, kunnes kaikki muuttuu.

Klaus Härön elokuva Postia pappi Jaakobille (2009) sai valmistuessaan erittäin postitiivisen ja innostuneen vastaanoton, ja sekä itse elokuva että sen ohjaus sekä molemmat pääosan esittäjät palkittiin useilla kansainvälisillä festivaaleilla.

Yhteensä elokuva keräsi yli kaksikymmentä kansainvälistä ja kotimaista palkintoa, joista Suomessa suurimmat olivat Jussi-palkinnot parhaasta elokuvasta, ohjauksesta, musiikista ja miespääosasta.

1970-luvulle sijoittuvassa kamarielokuvassa on pohjimmiltaan vain kolme roolia: Heikki Nousiaisen esittämä pappi Jaakob, Kaarina Hazardin esittämä Leila ja Jukka Keinosen esittämä posteljooni, ainoa linkki ulkopuoliseen maailmaan.

Leila on elinkautisvanki, jolle armahduksen jälkeen tarjotaan työpaikkaa syrjäisellä seudulla papin henkilökohtaisena avustajana. Vastentahtoisesti itsensä kovettanut ja sosiaalisesti tyly nainen ottaa paikan vastaan.

Pappi Jaakob on sokeutunut, vanha hengenmies, jonka seurakunta on jo aikaa sitten unohtanut. Hän taistelee elämän tarkoituksettomuuden tunnetta vastaan.

Hyvätahtoinen ja viekas posteljooni on pitänyt papista huolta ennen Leilan saapumista. Narrimainen viestinviejä joutuu napit vastatusten kovan naisen kanssa.

Ankarista lähtökohdistaan huolimatta elokuva tarjoaa katsojalle sylillisen armoa ja lohtua.

Klaus Härö on tehnyt useita palkittuja suomalais-ruotsalaisia tai kansainvälisiä yhteistuotantoelokuvia, kuten Näkymätön Elina (2003) ja Ädeistä parhain (2005) tai Miekkailija (2015). Hänen elokuviaan voisi luonnehtia pienimuotoisiksi ja eleganteiksi, tunneilmaisultaan syvällisiksi ja lämpimiksi.

  • Postia pappi Jaakobille (2009). Pääosissa Heikki Nousiainen, Kaarina Hazard, Jukka Keinonen. Kuvaus Tuomo Hutri. Musiikki Dani Strömbäck. Käsikirjoitus ja ohjaus Klaus Härö, Tuotanto Kinotar Oy.

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa