Hyppää pääsisältöön

Se toinen tapa soittaa Beethovenia kiinnostavasti

Näin vuonna 2020 Beethovenia soitetaan kiinnostavasti kahdella tavalla. Ensimmäinen on se, että romanttista perinnettä syvennetään, tarkennetaan ja parannetaan niin paljon, että teoksen kiinnostavuus palaa. Toinen on se, että periodisoittimia ja historiallisesti tietoista soittotyyliä hyödyntämällä teos vapautetaan perinteen painolastista, niin että uusi on mahdollista.

Beethoven: Pianokonsertto nro 4 / Bezuidenhout
Beethoven: Pianokonsertto nro 4 / Bezuidenhout Uudet levyt

Olisi kolmaskin tapa, se että joku soittaisi Beethovenia niin persoonallisesti, ettei tarvitsisi historiallisia työkaluja uuden luomiseen. Tätä tapaa ei juhlavuonna ole vastaani tullut; ilmeisesti Vikingur Olafssonia ei Beethoven innosta. Sen sijaan hyviä kakkostavan levyjä on tehty paljon, ja sellainen on myös Kristian Bezuidenhoutin fortepianotulkinta Beethovenin neljännestä pianokonsertosta.

Briljantti pianonäppäryys, äärimmäisen dynaaminen fraseeraus ja erikoistehosteiksi jalostetut koristeet ja yksityiskohdat ovat niitä Bezuidenhoutin hyveitä, jotka sopivat erityisen hyvin 2020-luvulle. Niitä tarjoaa kyllä Olli Mustonenkin, eikä sillä ole väliä, että hän soittaa modernia flyygeliä. Mutta Bezuidenhoutin levyn kohottaa ainutkertaiseksi kuuntelunautinnoksi Freiburgin barokkiorkesteri, jonka soinnillinen rohkeus, svengi ja dynaaminen ketteryys ovat kertaluokkaa parempia kuin tavallisella sinfoniaorkesterilla. Neljännen konserton hitaan osan kuuluisassa Orfeus-kohtauksessa kylläkin paljastuu periodireippailun kääntöpuoli, kun orkesterin tuimuus on kiihdytetty sotilasmarssiksi.

Ludwig van Beethoven: Pianokonsertto nro 4 G-duuri; Alkusoittoja. - Kristian Bezuidenhout, fortepiano, ja Freiburgin barokkiorkesteri/Pablo Heras-Casado. (Harmonia Mundi, HMM902413)

Kuuntele Uudet levyt 15.12.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Vikingur Olafsson on paras pianisti juuri nyt

    Levyarvostelu

    Islantilainen Vikingur Olafsson on monin tavoin maailman paras pianisti, mistä kertoo sekin kotoinen seikka, että kollegani Aki Yli-Salomäen kanssa joudumme jakamaan vuorot Olafssonin uutuuksien arvioimiseen. Nyt on minun vuoroni, ja se on hyvä, sillä tuoreella DG:n julkaisulla Olafsson soittaa Mozartin ja aikalaisten musiikkia herkullisesti ja herkästi.

  • Sinfoniaorkesteri ei alistu Ismo Alangon bändiksi - ja se on hyvä

    Levyarvostelu

    Vuosikymmen sitten Radion sinfoniaorkesteri kutsui solistikseen maamme karismaattisimman popparin Ismo Alangon ja tilasi hänen hiteistään sovitukset ihan oikeilta säveltäjiltä, niin että sinfoniaorkesteri voisi soittaa omalla äidinkielellään eikä taantuisi crossover-kuorrutteeksi. Kapellimestari Jaakko Kuusisto on jatkanut projektin kehittelyä, ja nyt tarjolla on uutuuslevy, jolla Ismo Alangon bändinä soittaa Oulu Sinfonia. Meno on rajua - kuten kuuluukin.

  • Yksinäinen gambisti mietiskelee

    Levyarvostelu

    Gambisti Markus Kuikkaa olen enimmäkseen kuullut barytonin ja arpeggionen varressa, mutta näiden tukalien soitinten muistot hälvenevät, kun hän uutuuslevyllään soittaa viola da gamballa Telemannin soolofantasioita. Ne ovat juuri sellaista musiikkia, jota gamballa on hyvä soittaa: mietiskelevää mutta mielikuvituksekasta, virtuoottista mutta luonnollista, yksinäistä mutta kutsuvaa.

  • Helsingin kamarikuoro rakentaa Pärt-rituaalinsa väkevästi

    Levyarvostelu

    Vuonna 1982 valmistunut Passio oli yksi niistä teoksista, joilla Arvo Pärt löi läpi. Pelkistetty rituaali johdatti Jeesuksen kärsimysnäytelmään väkevän meditatiivisesti ja jäi käyttöön, sillä diatonisia sointuja minimalistisesti kellutteleva teos kuulosti yhtä aikaa arkaaiselta ja uudelta. Hilliard Ensemblen ECM:lle tekemä ensilevytys päätyi moneen levyhyllyyn määrittelemään sen, miltä Pärtin pitää kuulostaa. Helsingin kamarikuoro on nyt tarttunut Pärtin monumenttiin, ja onnistuu tarjoamaan ensilevytykselle perustellun ja paikoin paremmankin vaihtoehdon.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua