Soivassa joulukalenterissa esittäytyvät parhaat suomalaiset taiteilijat Yleisradion musiikkiarkistosta. Kuudennessatoista luukussa laulavat vuoden 1981 Lappeenrannan laulukilpailun voittajat Karita Mattila ja Petteri Salomaa, ole hyvä!
Karita Mattilan nousu kansainväliseksi laulajaksi oli aavistettavissa jo varhain. Huhu poikkeuksellisesta lahjakkuudesta levisi jo opiskeluaikana Sibelius-Akatemiasta.
20-vuotiaan laulajalupauksen voitto Lappeenrannan laulukilpailussa 1981 merkitsi ponnahduslautaa nousevalle uralle. Voitto avasi myös oven Yleisradion musiikkistudioon, jonne nuori laulaja saapui pari vuotta myöhemmin Kuulan laulujen nuotteja mukaan.
Tuon äänitystapahtuman satoa on nuorekas ja raikas esitys Kuulan dramaattisesta laulusta Epilogi. Eino Leinon runo kertoo menneestä nuoruudesta, mutta myös valoisasta tulevaisuudenuskosta.

Nykyisin Mattila esittäisi laulun varmasti elämänkokemustensa värittämänä eri tavalla, mutta oma viehätyksensä on tällä varhaisella äänitteelläkin.
Pianistina vuoden 1983 äänitteellä on Markus Lehtinen.
Liedmusiikin ytimessä
Petteri Salomaa oli vain 19-vuotias, kun hän vuonna 1981 voitti Lappeenrannan laulukilpailun miesten sarjan. Laulajan ammattiin suuntautuminen oli hänelle luonnollinen ratkaisu Sibelius-Akatemian laulualan professorin poikana.
Laaja perehtyneisyys vokaalimusiikkiin ja laulumaailman tuntemus oli suuri etu, kun hän alkoi hoitaa myöhemmin samaa virkaa.
Omalla taiteilijaurallaan Salomaa on päässyt esiintymään kansainvälisten huippusolistien kanssa mm. Mozartin ja Purcellin oopperoiden kokonaislevytyksissä.

Laulajan ohjelmiston keskiössä on aina ollut liedmusiikki. Oheisessa esityksessä hän eläytyy uuden rakkauden herättämiin juovuttaviin tuntemuksiin Beethovenin mainiossa laulussa Neue Liebe, neues Leben.
Vuonna 1991 tehdyllä äänitteellä pianistina on Tuija Hakkila.
Soivan joulukalenterin laatija Veikko Ylikojola tunnetaan pitkän työuran tehneenä Yleisradion klassisen musiikin toimittajana. Vuonna 2010 eläköitynyt Ylikojola hyödynsi työurallaan erityisesti vankkaa laulumusiikin tuntemustaan. Veikko Ylikojolan kokoama Soiva joulukalenteri ilmestyi 2011. Sen punaisena lankana esitellään 24 suomalaista laatulaulajaa 50-luvulta lähtien.