Hyppää pääsisältöön

Kiina ja painovoiman laki

C-popista ei tiedetä länsimaissa juuri mitään, mutta Kiinan viihdeteollisuus paisuu kuin pullataikina. Onko Kiina väistämättä pian myös popin suurvalta?

Vuonna 2014 Kiinan presidentti Xi Jinping piti puheen Kiinan kommunistisen puolueen jäsenille. Puheessaan maailman toiseksi suurimman talousmahdin johtaja sanoi:

– Meidän tulee lisätä Kiinan pehmeää vaikuttamista, muokata Kiinasta hyvä kertomus ja välittää Kiinan sanoma muulle maailmalle. Kiina tulee kuvata sivistyneenä maana, jolla on rikas historia ja jonka kansallisuudet puhaltavat yhteen hiileen ja jossa vallitsee kulttuurinen moninaisuus.

Pehmeällä vaikuttamisella Xi tarkoitti keinoja, joilla maa muokkaa muiden näkemystä itsestään. Pehmeä vaikuttaminen näkyy kaikessa kulttuurituotteista opiskelijavaihtoon ja Ähtärin pandoihin.

Mutta kuuluuko se musiikissa?

Kiinassa on 900 miljoonaa internetin käyttäjää, maailman isoimmat elokuvamarkkinat ja striimijätti, joka omistaa palat Universal Musicista, Sony Musicista ja Spotifysta. Vaan kuinka monta kiinalaista popparia osaamme nimetä?

Eteläkorealainen pop taas on nyt kaikkien huulilla. BTS:n ja Blackpinkin albumit ovat tänä syksynä debytoineet Yhdysvaltain levylistan ykkös- ja kakkossijoilla sekä Suomen virallisen albumilistan kärkikympissä. Kansallisuuslasikattoja murretaan radiokanavilla, jotka YleX:ää myöten omistavat maalle omia ohjelmiaan.

Psyn Gangnam Style on kohta neljällä miljardilla katselukerrallaan kaikkien aikojen toiseksi suosituin Youtube-video.

Miksei 27 kertaa isomman Kiinan popista pöhise kukaan?

Kuvanmuokkaus: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Musiikin tehtävänä on ollut rauhoittaa ja olla jotain ”harmonista”, sen sijaan, että se saisi aikaan suuria tunteita.― Veli-Matti Palomäki

Manner-Kiinan pophistoria on lyhyt ja seuraa Kiinan taloudellista nousua, sanoo Han Zhang. Deyangista, Sichuanin maakunnasta Suomeen vuonna 2012 muuttanut Han työskentelee Business Development Managerina Musicinfo-nimisessä suomalaisyrityksessä, joka auttaa itsenäisiä artisteja ja levy-yhtiöitä löytämään musiikilleen jakelijat Kiinassa.

– Popmusiikki alkoi saavuttaa suosiota vasta 1980-luvun lopulla. Kiina oli pitkään melko köyhä ja [tv- ja radio-]lähetystoiminta rajattua, Han selittää Zoomin välityksellä kotoaan Jyväskylästä.

Toki Kiina on ollut suurimman osan kirjoitetusta historiasta maailman vauraimpia maita, mutta lähihistoriassa näkyvät 1800-luvun puolivälin oopiumisodat ja vuoden 1949 vallankumous.

Ja toki popmusiikkia on esitetty Kiinassa 1920-luvun Shanghain jazz-vaikutteisista shidaiquista (時代曲) lähtien. 1970-luvulla Taiwanissa suosittu mandopop sekä Hongkongissa tehty cantopop levisivät myös Manner-Kiinan puolelle. (Popteollisuus oli paennut näihin paikkoihin 1950-luvulla, kun kommunistipuolue oli julistanut popin pornon veroiseksi paheeksi.)

Tässä artikkelissa puhutaan nimenomaan Manner-Kiinasta, ellei toisin todeta. Hongkongin ja Taiwanin suhteet Kiinaan ovat, noh, hankalat.

Osin kiinalaisen popin historia muistuttaa länsimaita. Käännöshitteihin nojattiin ihan kuin Suomessa, maailmaa pelastettiin rockilla ihan kuin We Are the Worldilla. Supertähdet, kuten Jacky Cheung ja Faye Wong, tulivat kuitenkin Hongkongista ja Taiwanista, eikä musiikki juuri levinnyt maiden rajojen ulkopuolelle.

Tämän päivän c-pop on paljon korealaista k-popia perinteisempää. Balladit ja rakkauslaulut muodostavat sen selkärangan, ja sävellyksissä käytetään perinteisiä instrumentteja. Han arvelee tämän johtuvan Kiinan vahvasta runouden perinteestä.

– Puhutaan myös, että ”fiksaatio” juontaa juurensa tätäkin pidemmälle kiinalaiseen kulttuuriin, jossa musiikin tehtävänä on ollut rauhoittaa ja olla jotain ”harmonista”, sen sijaan, että se saisi aikaan suuria tunteita, Shanghain-pääkonsulaatissa maakuvatyön koordinaattorina työskentelevä Veli-Matti Palomäki kirjoittaa sähköpostissa.

Tuottaja ja laulunkirjoittaja Henrik Tala sanoo, että Kiinassa on rinnakkain kaksi eri musiikkikulttuuria. Toisessa arvostetaan balladeita ja kansanmusiikkia, toisessa kulutetaan samoja kansainvälisiä tyylejä kuin muuallakin: BTS-tyylistä k-popia, Adelen henkisiä balladeita ja alanwalkeriaanista EDM:ää.

Myös rap on suosittua, vaikka valtaapitävät ovat tehneet parhaansa nujertaakseen genren.

Jos vertailukohdiksi kelpaavat BTS, Adele ja Alan Walker, miksi Kiinasta ei sitten ole breikannut poptähtiä esimerkiksi suomalaisten tietoisuuteen? Emmekö osaa kiinnostua, vai mistä on kyse?

Yksi ilmeinen syy on tietysti kieli: harva osaa Suomessa mandariinikiinaa. Toisaalta harva osaa myöskään koreaa, ja silti k-pop kiinnostaa. Kyse ei olekaan vain siitä, onko kieli vieras, vaan myös siitä, miten kieltä käytetään.

K-popissa keskitytään enemmän sävellykseen ja tuotantoon, mutta kiinalaisille tärkein on lyriikka.

Blackpinkin How You Like That potkii, vaikka sanoista ymmärtäisi vain broken english -osuudet, koska biitti ja sävellys ovat tehokkaita. Tunteikasta Xiao Zhang -balladia kuunnellessa taas tuntuisi olennaiselta ymmärtää, mistä En laulaa.

Kiinalaiset välittävät sanoista ja tarinoista, Han Zhang sanoo. Kielen kauneus viehättää.

Laulumelodian täytyy myös olla niin yksinkertainen, että sen mukana voi laulaa kuka tahansa.

– Kiinassa ihmiset haluaa hypätä mukaan yhteislauluun, Henrik Tala kertoo.

Arttu Wiskarin hittejäkin tekemässä ollutta Talaa on ohjeistettu välttämään pitkiä ääniä laulumelodioissa, koska mandariinikiinaa on vaikea taivuttaa pitkään ääneen. Äänen tooni, eli sävelkorko, muuttaa myös sanan merkitystä. Siksi biisileirillä englanniksi syntynyttä tekstiä ei voi suoraan kääntää mandariiniksi.

Toinen iso syy siihen, ettei c-pop ole suomalaisten huulilla, on internet. Se kun on Kiinan ja muun maailman välillä poikki.

Kuvanmuokkaus: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Se on vielä niin suljettu maa, vaikea seurata, mitä siellä tapahtuu.― Janne Hyöty

Jani Joenniemi pitää Kiinan suljettua internetiä suurimpana syynä sille, etteivät kiinalaisartistit ole parrasvaloissa ympäri maailman.

Musiikki- ja media-alan yrittäjänä työskentelevä Joenniemi vei suomalaisartisteja Kiinaan kymmenen vuoden ajan, toimi muun muassa Music Export Finlandin (nyk. Music Finland) projektipäällikkönä ja työskentelee nyt internetin, elokuvan ja television vientihankkeissa.

– Mulle on yllätys, että täällä tulee aina yllätyksenä se, ettei Youtube, Twitch tai Instagram toimi Kiinassa. Käytännössä siellä ei toimi mikään länsimainen palvelu, Joenniemi sanoo.

– Toisaalta siinä missä meillä on yksi Youtube, siellä on 3–4 Youtubea.

Käytännössä jokaisen internetiä käyttävän kiinalaisen puhelimesta löytyvällä supersovelluksella Wechatilla hoidetaan kaikki kuvien jakamisesta pöytävarauksiin, osakekauppaan ja laskujen maksamiseen. Twitterin virkaa hoitaa Weibo ja Youtuben sijaan ovat iQyi, Tencent Video sekä Youku. Tiktok on Douyin.

Musiikin suoratoistopalveluita on kymmeniä (isoimmat, eli Kugou, QQ Music ja Kuwo, ovat kaikki jättiyritys Tencentin), ja niistä useimmat tarjoavat artistille sekä faneille mahdollisuuden kommentointiin ja viestittelyyn. Artistien tehtävä on sitouttaa faneja, jotta nämä lähettäisivät idoleilleen lahjoja, eli rahaa.

Koska Youtube, Instagram, Facebook ja Spotify eivät Kiinassa toimi ilman VPN-palvelinta, kiinalaisten artistien on vaikeampi rakentaa kansainvälistä kuulijakuntaa. (Shanghain-pääkonsulaatin Veli-Matti Palomäki tosin huomauttaa, että jos tähtäimessä on kansainväliset markkinat, pääsy Youtubeen ja muihin kanaviin kyllä järjestyy.) Länsimaiset kuulijat eivät löydä kiinalaista hittimusiikkia kovinkaan helposti.

Eivätkä löydä aina tekijätkään. Henrik Talalla on Kiinassa lähes 40 julkaisua, mutta hän ei osaa etsiä niitä, koska hän ei osaa kiinaa. Artistien nimiä ei myöskään yleensä kirjoiteta latinalaisella kirjaimistolla, toisin kuin Etelä-Koreassa.

Ja vaikka kappale löytyisi, sitä ei välttämättä saa soimaan.

– Yritin kuunnella biisejä pari päivää sitten QQ Musicista, joka on yksi suurimmista suoratoistopalveluista. Mun pitäisi olla Kiinassa, että pääsisin niihin käsiksi, Tala sanoo.

Janne Hyödyn kirjoittamaa musiikkia on päätynyt taiwanilaiselle supertähdelle R-Chordille ja kiinalaiselle X Nine -poikabändille, mutta Kiina on vaasalaiselle yhä “vähän mysteeri”.

– Se on vielä niin suljettu maa, vaikea seurata, mitä siellä tapahtuu.

Ei ole Suomessa uutinen, että Kiina on monella tapaa suljettu eikä internet siellä toimi samalla tavalla vapaasti kuin vaikkapa Euroopassa.

Mutta eikö tällainen sulkeutuneisuus ole ristiriidassa sen kanssa, mitä maan presidentti Xi sanoi vuonna 2014 – että muun maailman Kiina-käsityksiä halutaan muokata pehmeiden vaikuttamiskeinojen kuten kulttuurin avulla? Miksi biisit, musiikkivideot ja artistit eivät näytä olevan Kiinan soft power -työkalupakissa?

Elokuvathan siellä jo näyttävät olevan.

Kuvanmuokkaus: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Kun viedään sisältöä, niin siinä on heti vastavuoroisuusefekti, mikä Kiinassa pelottaa. Jos artisteja viedään sieltä ulos, niin ne tuovat muuta sisään.― Katariina Sorsa

Perusperjantai ennen koronaa: suomalaiseen Finnkinoon katsomaan amerikkalaista Hollywood-elokuvaa.

Paitsi, että Finnkino on kiinalaisomisteinen ja Hollywood-elokuvien taustalla on usein kiinalaista rahaa. Sellaisten kuin Taistelulähetit – 1917 (2019), Godzilla II: King of the Monsters (2019) ja Dyyni (2021).

Ja kun tarkkaan katsoo, saattaa elokuvista havaita Kiinan vaikutuksen. Doctor Strangen (2016) pahis on vaihtunut tiibetiläisestä keltiksi, Fan Bingbing saanut roolin X-Men: Days of Future Pastin (2014) mutanttina ja Top Gun: Maverickin (2021) pilottisankarin takista poistettu trailerin perusteella Japanin sekä Taiwanin liput.

Ratkaisut voi lukea Kiinan kädenväännöksi tai Hollywoodin hännystelyksi, mutta lopputulos on sama. Kiina käyttää pehmeää vaikuttamista siistiäkseen maabrändiään.

Toisaalta: kuinka monta kiinalaista hittielokuvaa osaat viime vuosilta nimetä? Niinpä. Ei kiinalaista elokuvaa viedä juuri ulkomaille. Vaikka se on megabisnestä, yleisö on popin tapaan Kiinassa.

– Kiinassa katse on kääntynyt sisäänpäin. On nationalismia ja patriotismia. Nuoriso on isänmaallista. Kiinassa julkaistaan paljon isoja kalliita patrioottisia elokuvia. Valtiollakin on sormensa pelissä, mutta sellaiselle sisällölle on myös tosi paljon kysyntää, Jani Joenniemi sanoo.

Isänmaallisuuteen liittyy sekin, että Kiina vahtii tarkkaan sitä, millaiset äänet pääsevät kuuluviin. Presidentti Xi saattaa puhua “yhteen hiileen puhaltavista kansallisuuksista” ja “kulttuurisesta moninaisuudesta”, mutta totuus on monesti toinen.

Kiina on sulkenut yli miljoona muslimia keskitysleireille, ja uiguurien hikeä ja verta on kaikkien Apple-laitteita käyttävien käsissä.

Viranomaiset taas kontrolloivat valtaviihdettä tarkkaan. Patrioottinen sotamäiske on valkokankailla kovassa huudossa, ja artistilta saatetaan evätä esiintymislupa, mikäli tämän lyriikka ei mukaile puolueen linjaa.

Eritoten hiphopin suhteen ollaan oltu tiukkoja. Rapryhmä CD Revin jäsen Wang “Chuckie” Zixin sanoi Global Timesin haastattelussa, ettei kukaan estä artistia kirjoittamasta väkivaltaisia ja riettaita kappaleita, mutta isoksi tähdeksi sellaisella ei voi Kiinassa nousta.

– Et voi säästää kakkua ja syödä sitä, Wang kiteytti.

Ennakkosensuuri saattaa selittää sitä, miksi kiinalainen popmusiikki on monien mielestä konservatiivista ja usein vähän tylsää. Erilaiset tai aidosti kumoukselliset äänet eivät pääse esiin.

Kiina on myös varovainen kulttuurivaihdon suhteen. Se saatetaan nähdä uhkana sille ideologiselle suljetulle systeemille, joka maahan on vuosikymmenten mittaan rakennettu.

– Kun viedään sisältöä, niin siinä on heti vastavuoroisuusefekti, mikä Kiinassa pelottaa. Jos artisteja viedään sieltä ulos, niin ne tuovat muuta sisään. Se voi olla esteenä, Music Finlandin vientipäällikkö Katariina Sorsa arvioi.

Etelä-Koreasta ja Japanista musiikki on levinnyt nimenomaan osana muuta kulttuuria – tv-sarjoja, elokuvia, animea, mangaa ja videopelejä.

Poikkeuksiakin toki on. Lexie Liu on saanut kansainvälistä huomiota, Jane Zhang julkaisi muun muassa Timbalandin tuottaman englanninkielisen levyn Past Progressive (2016) ja Made in China -hitti vei räppiryhmä Higher Brothersin Yhdysvaltoihin sekä jenkkiräppärien tutkille.

Ja onhan kiinalaisartisteja tuotu Suomeenkin, mutta pienille yleisöille. Modern Sky Festival toi Helsinkiin kiinalaisia ja aasialaisia vaihtoehtoartisteja vuosina 2015 ja 2016.

Shanghain-pääkonsulaatin Veli-Matti Palomäki arvioi, että juuri Lexien (s. 1998) kaltaiset nuoret artistit voivat viimein breikata myös ulkomailla.

C-popin kansainvälinen läpimurto voi siis olla lähellä. Resursseista se ei ainakaan jää kiinni. Kiinan musiikkiteollisuus kasvaa posketonta vauhtia, ja vaikka artisteja ei meillä vielä tunneta, yritykset ovat kyllä tulleet tutuiksi.

Kuvanmuokkaus: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Vaikka c-poppareita ei meillä tunneta, Kiinan popmaailmanvalloitus voi siis olla lähempänä kuin luulemmekaan.

Vuonna 2009 Kiinan musiikkimarkkinat olivat maailman 39. suurimmat. Vuonna 2019 Kiina oli jo sijalla seitsemän.

Jösses.

Hurja kasvu perustuu keskiluokan vaurastumiseen, verkkotalouden kehittymiseen, uusiin tekijänoikeuslakeihin ja piratismin kitkemiseen. (Kun vuonna 2012 Kiinan digitaalisesta musiikista 99 prosenttia oli laitonta, nyt 96 prosenttia kiinalaisista kuuntelee musiikkinsa laillisesti.)

Kiinan musiikkiteollisuus on yhä piskuinen verrattuna suurimpiin, mutta kasvupotentiaalia on valtavasti. Kiinassa on yli 900 miljoonaa internetin käyttäjää, eli enemmän kuin Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa yhteensä.

Kun heidät opetetaan maksamaan musiikista (kiinalaisista digitaalisen musiikin kuluttajista kahdeksan prosenttia maksaa palveluista, kun Yhdysvalloissa vastaava luku on 23), taivas on rajana.

Jani Joenniemi sanoo, että Kiinan musiikkimarkkinoiden kasvaminen maailman suurimmaksi on “painovoiman laki”, eikä se välttämättä vaadi maailman valtaamista. Kasvettiinhan filmipuolellakin maailman isoimmaksi pelkkien sisämarkkinoiden voimin. Kiinan videopelimarkkinoiden arvioidaan nousseen tänä vuonna myös maailman isoimmiksi.

C-poppareiden breikkaaminen maailmalla ei ole kaikki kaikessa, sillä Kiina pystyy kyllä levittämään vaikutusvaltaansa muutenkin.

Tencent Music Entertainment (TME), jonka lukuisat suoratoistopalvelut tahkoavat voittoa Kiinan markkinoilla, on ostanut osuuksia Universal Music Groupista ja Warner Music Groupista sekä vaihtanut kymmenen prosentin lohkot päittäin Spotifyn kanssa.

Sijoituksissa levy-yhtiöihin on todennäköisesti kyse sisällöistä, Han Zhang arvioi. Yrityskaupat voivat johtaa esimerkiksi siihen, että iso levy-yhtiö tarjoaa sisältöjään yksinoikeudella TME:n eri suoratoistopalveluihin.

Spotify on sen sijaan kiinnostavampi tapaus. Ruotsalaisjätin kaltaiselle mediayritykselle osuus TME:stä on ainut keino saada Kiinan markkinoilta rahaa. Spotify ei toimi Kiinassa, koska omien servereiden pystyttäminen suljettuun, valtion kontrolloimaan maahan olisi jo tietoturvasyistä mahdotonta. (Toisaalta Spotifyn ja TME:n osakevaihtokauppaan on arvioitu liittyvän herrasmiessopimus: Spotify saa siivun TME:n tuotoista ja lupaa vastavuoroisesti pysytellä pois Kiinan markkinoilta.)

TME tuottaa osakkeenomistajilleen voittoa – toisin kuin Spotify – ja kasvuvaraa on hurjasti. Sen eri suoratoistopalveluilla QQ Musicilla, Kugoulla ja Kuwulla, on yhteensä 42,7 miljoonaa maksavaa asiakasta, mutta käyttäjiä on yli 650 miljoonaa.

– Tencentin lopullinen tähtäin, tietenkin, on yhdistyä Spotifyn kanssa ja haastaa Apple, nimetön yritysjohtaja kertoo Varietylle.

Ja vähintään yksi kiinalaissovellushan puhelimistamme jo löytyy. Bytedancen kehittämällä Tiktokilla on maailmanlaajuisesti yli 850 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää. Saman kehittäjän kiinalaisella sisarsovelluksella Douyinilla käyttäjiä on yli 600 miljoonaa.

Käyttäjät koukuttaneet sovellukset vaikuttavat jo siihen, millaista popmusiikkia maailmaan syntyy. Niiden on myös sanottu sensuroivan Kiinaa kritisoivia julkaisuja joko poistamalla ne tai työntämällä ne algoritmin avulla taka-alalle. Tämä ei ole enää niin pehmeää vaikuttamista.

(Kiinalaiset valtaavat jalansijaa myös meille vieraammilla markkinoilla. Tiktokin kaltaisella, erityisesti Brasiliassa ja monissa Aasian maissa suositulla Kwailla/Kuaishoulla on yli 300 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää. Kiinalaisen Transsnetin Boomplay on Afrikan suosituin musiikin suoratoistopalvelu.)

Vaikka c-poppareita ei meillä tunneta, Kiinan popmaailmanvalloitus voi siis olla lähempänä kuin luulemmekaan.

Se olisi kova temppu, koska monella tapaa Kiina vasta harjoittelee.

Kuvanmuokkaus: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Siellä harjoitellaan, ja muut ovat paljon edellä.― Henrik Tala

Siinä missä Etelä-Korea on jo pelannut oman kulttuuripelinsä läpi ja valloittanut maailman, Kiinassa opetellaan vasta keikkojen järjestämistä. Kiinan ensimmäinen vakavasti otettava musiikkifestivaali järjestettiin vuonna 2000, nyt tapahtumia on tuhansia.

C-pop kehittyy kovaa vauhtia sekä koossa että laadussa, ja aallot lyövät jo Suomeen asti. Music Finland järjestää vuosittain A-Pop Castle -nimisen biisileirin, jossa suomalaiset kohtaavat ja tekevät musiikkia yhdessä aasialaisten kanssa muun muassa Etelä-Korean, Japanin, Kiinan ja Taiwanin markkinoille. Leiriltä musiikkiaan on saanut Aasiaan muun muassa Eetu.

Vientipäällikkö Katariina Sorsa sanoo, että materiaalin ja sisällön tarve on Kiinassa valtava.

– Kiinalaiset myös itse sanovat, ettei heidän laatunsa ole vielä kehittynyt sellaiselle tasolle kuin mitä he haluaisivat ja niin suurissa määrin tarvitsevat. Kiinalaistekijät eivät vielä käytä samoja työkaluja kuin moni suomalainen biisintekijä. Jos löytää oikeat yhteydet, että saa omaa materiaaliaan sinne läpi, kyseessä voi olla hyvinkin hedelmällinen markkina.

Henrik Tala on käynyt Aasiassa biisintekoreissuilla 20 kertaa viimeisten neljän vuoden aikana. Mahdollisuudet ovat Kiinassa valtavat, mutta haasteena on se, että popmusiikin kirjoittamiskulttuuri on nuori.

– Heidän yleisosaamisensa ei ole samalla tasolla kuin Koreassa tai Euroopassa. Kymmenen vuotta sitten meitä verrattiin ruotsalaisiin tekijöihin. Ne valloittivat maailmaa, ja me vielä harjoiteltiin. Kiinassa on vähän sama tilanne nyt. Siellä harjoitellaan, ja muut ovat paljon edellä.

Jos Kiinan taivaisiin kapuavista talouskäppyröistä voi mitään tulkita, niin kohta eivät enää ole.