Hyppää pääsisältöön

Tänä vuonna Strömsön joulukinkku kuorrutetaan piparkakkumurulla – maukas sekoitus makeaa ja suolaista

Kinkkua piparkakku kuorrutteella uunivuoassa
Kinkkua piparkakku kuorrutteella uunivuoassa Kuva: Marika Lytts-Råholm/YLE Ilmakuivattu kinkku,ruokaohjeet,Strömsö

Jos haluat hunnuttaa joulukinkun uudella tapaa, voit kuorruttaa koko kinkun tai vain haluamasi määrän viipaleita. Kinkusta tulee mehevää, kun kaadat sen päälle hieman lihalientä ennen ruskistamista.

Joulukinkku kuorrutetaan piparkakkumurulla

Tee näin:

  1. Leikkaa kinkku viipaleiksi.
  2. Kuumenna pieni määrä lihalientä kiehuvaksi.
  3. Aseta kinkkuviipaleet riviin uunivuokaan ja kaada päälle sen verran kuumaa lihalientä, että ne peittyvät puoliksi.
  4. Sivele viipaleiden pintaan hunajaa.
  5. Sekoita murskattuja piparkakkuja ja hunajaa taikinamaiseksi kuorrutukseksi.
  6. Peitä viipaleiden pinta piparkakkukuorrutuksella.
  7. Ruskista viipaleita 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Kinkkua piparkakku kuorrutteella uunivuoassa
Kinkkua piparkakku kuorrutteella uunivuoassa Kuva: Marika Lytts-Råholm/YLE Ilmakuivattu kinkku,Strömsö,ruokaohjeet

Tämä ruokalaji on osa aitoa 1700-luvun joulupöytää, jonka kokki Kenny Sundqvist kattoi Strömsöhön. Kennyn koko joulupöydän kaikkine hienouksineen ja ruokineen löydät täältä.