Hyppää pääsisältöön

Miten koota vastuullinen ruokakassi? – Kuluttajan harteille asetetaan suurta taakkaa

Ruokatavroita ostoshihnalla.
Ruokatavroita ostoshihnalla. Kuva: Yle / Julia Thurèn elintarvikekauppa,ruoka

Kuluttajan on vaikea arvioida yksittäisten tuotteiden ympäristövaikutuksia tai sitä, millaisissa työoloissa tuote on valmistettu. Millaisiin asioihin vastuullinen kuluttaja kiinnittää huomiota? Entä maksaako vastuullisuus aina ekstraa? Kävimme Eetti ry:n vastuullisuusasiantuntija Maija Lumpeen kanssa ruokaostoksilla.

Lähdemme Eetti ry:n vastuullisuusasiantuntija Maija Lumpeen kanssa ruokakauppaan. Aiomme hankkia raaka-aineet kahteen erilaiseen kulhoruokaan, jotka ovat tällä hetkellä trendikkäitä. Jälkiruoaksi hankimme kahvia ja suklaata.

Tarkoituksena on miettiä ruoka-aineen aiheuttamia ympäristövaikutuksia ja pohtia, minkälaisia riskejä liittyy työntekijöiden työolosuhteisiin.

– Vastuullisen ruoan ei tarvitse olla superkallista. Me unohdamme aina, että kotimaiset juurekset, pavut ja herneet eivät ole kalliita, Lumme sanoo heti kärkeen.

Sesongin mukainen syöminen tulee yleensä aina halvemmaksi kuin se, että ostaa tomaatteja keskellä talvea. Useimmat kaipaavat kuitenkin vaihtelua lounaslistalleen ja valitsevat myös tuontiraaka-aineita ruokaansa. Tällä kertaa emme lähde lounaalle sesonki edellä, vaan pyrimme ostamaan aineet mahdollisimman samankaltaisiin lounaisiin, jotta raaka-aineiden hintoja voisi vertailla.

Kotimainen on usein riskittömämpi vaihtoehto

Aloitamme kulhon perusainesosasta. Toiseen kulhoon valitsemme riisiä, jota on viljelty Espanjassa tai Italiassa, toiseen taas Suomessa viljeltyä luomukvinoaa. Vain pieni osa ruoan ympäristövaikutuksista aiheutuu kuljetuksesta, joten se ei ole pääsyy valita kotimaista. Sen sijaan suomalaista voi suosia siksi, että Suomessa on monen tuotteen kohdalla kestävämmät resurssit, kuten tarpeeksi vettä ja maata, kuin monessa muussa maassa. Riisin ilmastovaikutukset ovat kolminkertaiset verrattuna viljaan tai perunaan, sillä riisiviljelmiltä vapautuu suuria metaanikaasupäästöjä.

Riisi- ja kvinoapaketti
Riisiä vai kotimaista kvinoaa? Riisi- ja kvinoapaketti Kuva: Yle / Mikko Lehtola riisi,kvinoa

Ruoan tuotannossa puhutaan yleensä riskeistä, jotka liittyvät ihmisoikeuksiin. Ei siis voi sanoa suoraan, että jonkun tuotteen viljelyssä on poljettu työntekijöiden oikeuksia, mutta joissain tuotteissa riski siihen on suurempi.

Lumme sanoo, että Eurooppa ei ole turvassa vakavilta ihmisoikeusriskeiltä. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat kausityöntekijät, eikä Suomessakaan olla vältytty kausityöntekijöiden hyväksikäytöltä.

– Ilmeisesti riisintuotanto on aika automatisoitua, joten siltä osin siinä on pienemmät riskit kuin vaikka tomaattien, salaattien tai hedelmien tuotannossa, Lumme sanoo.

Riisin ja kvinoan välinen hintaero on melko iso, riisin kilohinta on 2,69 euroa kilolta ja kvinoan taas 12,48 euroa.

– Mitä isompia volyymejä viljellään, sitä halvempaa tuotanto on, Lumme sanoo.

Eettinen välimatka hämärtää

Suunnataan säilykehyllyille etsimään sopivaa kalaa kulhoon. Thaimaasta tuodun tonnikalapurkin kilohinta on reilusti alle puolet suomalaisesta särkisäilykkeestä. Näistä kahdesta särkeä voi pitää vastuullisempana vaihtoehtona. Ruoan ja muiden tuotteiden kohdalla puhutaan eettisestä välimatkasta: mitä kauempaa tuote on kotoisin, sitä pienempää vastuuta kuluttaja kokee sen aiheuttamista riskeistä.

– Tonnikalan tuotantoon liittyy ympäristö- ja eläinoikeuskysymysten lisäksi ihmisoikeusnäkökulma. Thaimaa on noussut esiin siitä, että työolot kalastusaluksilla ovat kammottavia.

Tonnikala- ja särkisäilykepurkki.
Tonnikalaa vai särkeä? Tonnikala- ja särkisäilykepurkki. Kuva: Yle / Mikko Lehtola tonnikala,särki,Säilyke

Lumpeen mielestä hyvä nyrkkisääntö vastuullisuuteen on, että mitä hankalampi tuotteen alkuperästä on saada selvää, sitä turvallisempaa se on jättää hyllyyn.

WWF:n kalaoppaan mukaan suomalaiset särkikalat ovat erinomainen valinta lautaselle. Tähän mennessä särkikaloja ei ole juurikaan kalastettu ruuaksi, ja monin paikoin kannat ovat jopa ylitiheitä.

Ulkopuoliset sertifikaatit ovat luotettavia

Suklaahyllyn kohdalla ärsyttää. Vastuullisesti tuotetun suklaalevyn hieman kalliimpi hinta ei harmita vaan se, että Reilun kaupan suklaata on vain yksi vaihtoehto. Muita suklaalevyjä on kokonainen hyllyllinen. Monien suklaalevyjen kyljessä tosin on jonkinlainen brändin oma vastuullisuusmerkki viestittämässä tuotteen vastuusta. Ongelma vain on siinä, että tunnettu, kolmannen osapuolen sertifionti on puolueettomampi ja luotettavampi kuin se, että yritys valvoo itse arvoketjuaan.

– Itse itseään valvovista yrityksistä sanotaankin, että pukki on laitettu kaalimaan vartijaksi, Lumme sanoo.

Kaakaonviljelyssä ja tätä kautta suklaan valmistamisessa piilee suuria ihmisoikeusriskejä.

– Yritysten omat vastuullisuusohjelmat ovat yleensä läpinäkymättömiä eli kuluttajan on mahdotonta tietää, mitä ohjelmalla luvataan, muuta kuin jotain ympäripyöreää "vastuullisuutta".

Reilun kaupan merkkiä voi pitää luotettavana. Se takaa esimerkiksi kahville ja kaakaolle tuotteesta takuuhinnan, minkä lisäksi siinä maksetaan tuottajayhteisöille Reilun kaupan lisää, jonka käytön demokraattisuutta valvotaan. Takuuhinta on suoja markkinahintojen vaihtelua vastaan, ne ovat julkisia ja tuotantoa valvoo kolmas osapuoli.

– Reilun kaupan järjestelmästä tekee erityisen myös se, että siinä tuottajilla on sanansa sanottavan järjestelmään.

Kaksi suklaapakettia.
Tavallista vai reilun kaupan suklaata? Kaksi suklaapakettia. Kuva: Yle / Mikko Lehtola suklaa,reilu kauppa

Kun puolet päätöksenteosta on tuottajaorganisaatioilla, suuryritykset eivät voi sanella ehtoja tuottajille. On myös kuvaavaa, mistä tuotteista löytyy Reilun kaupan vaihtoehto, kuten kahvista, kaakaosta, sokerista ja puuvillasta. Juuri näiden tuotteiden kohdalla on iso riski siitä, että työntekijöitä riistetään. Eurooppalaista tuotantoa ei sertifioida, koska täällä on lähtökohtaisesti vakaammat valtiot ja esimerkiksi tuottajia auttavat maataloustuet.

– Mitä kauempaa tuote tulee ja mitä suuremman systeemin läpi se kulkee, sitä mahdottomampaa on kuluttajan päästä kärryille siitä, millaisista oloista vaikkapa nyt sitten se ananas on meille kiikutettu.

Yritysten vastuu on nousemassa lain avulla

Lisukkeiksi valikoimme toiseen annokseen avokadot ja toiseen suomalaiset idut. Suomessa tuotetut idut ovat miltei neljä kertaa kalliimpia kuin ulkomailta tuodut avokadot: Avokadot maksavat 5,81 euroa kilolta ja idut taas 21,36 euroa kilolta.

Avokadu- ja itupussi.
Avokadu- ja itupussi. Kuva: Yle / Mikko Lehtola avokado,idut

Näiden kahden vertailu on siinä mielessä keinotekoista, että avokadot ja idut ovat hyvin erityyppisiä vihanneksia: Idut ovat hyvin kevyitä ja yhteen rasiaan mahtuu 5000 itänyttä siementä. Silmusalaatin idut on kasvatettu energiatehokkaasti kasvihuoneessa.

Avokado taas on viime vuosina saanut pahiksen maineen siksi, että sen viljelyyn vaaditaan paljon vettä. Esimerkiksi Perussa paikalliset ovat kärsineet vesipulasta samalla kun vientiin kasvatettuja avokadoja kastellaan runsaasti. Tästä syystä esimerkiksi K-ryhmä lopetti avokadon ostamisen Chilen Petorcasta. Viljelyn vastuullisuus riippuu kuitenkin paljon siitä, missä avokadoa viljellään.

Suomeen on tällä hetkellä suunnitteilla yritysvastuulaki, mikä tarkoittaisi sitä, että yritysten pitäisi olla entistä perehtyneempiä tuotantoketjuun. Moni suomalainen yritys, kuten SOK ja Kesko ovat olleet mukana ajamassa yritysvastuulakia. Ajatuksena on, että laki parantaisi suomalaisten yritysten kilpailukykyä.

– Yritysvastuu tarkoittaa sitä, että yrityksen pitää olla selvillä sen toiminnan negatiivisista vaikutuksista ihmisiin ja ympäristöön, minimoida näitä vaikutuksia ja lopettaa sellainen toiminta, joka rikkoo ihmisoikeuksia, Lumme tiivistää.

Armoa kuluttajalle

Lumme myöntää, että kuluttajan harteille ollaan asettamassa suurta taakkaa. Ei tavallisella ihmisellä ole aikaa tutkailla setrifikaatteja ja tuotantoketjuja, kun pitäisi vain selvitä perusarjesta. Tuntuu myös kohtuuttomalta, että vastuullisemmat tuotteet ovat lähtökohtaisesti kalliimpia, jolloin etenkin pienituloisten voi olla vaikeaa pyrkiä vastuullisuuteen.

– Jos ei ole varaa valita kuin halvinta mahdollista, niin sitten voi ajatella, että vaikuttaa toisella tavalla. Eikä kotimainen luomuruoka ole mitään eliitin luksusruokaa, Lumme sanoo.

Säilykeananpurkki ja omena.
Säilykeananasta vai kotimaista omenaa? Säilykeananpurkki ja omena. Kuva: Yle / Mikko Lehtola ananas,omena

Hän ajattelee, että vastuullinen kuluttaja voisi pyrkiä olemaan tietoinen ja minimoimaan ostamiensa tuotteiden negatiivisia vaikutuksia, noudattaa siis samoja periaatteita kuin mitä yritystenkin tulisi noudattaa.

– Kannattaa tarkastella ostostensa kokonaiskuvaa ja välttää niitä ihan pahimpia. Ei tarvitse miettiä jokaista yksityiskohtaa.

– Jos ananas tai avokado on suurinta herkkua, ei siitäkään kannata lannistua lopullisesti. Kotimainen omena, porkkana ja marjat voivat muodostaa suuremman osan ruokavaliosta, ja eksoottisempia ruokia voi syödä silloin tällöin.

Kuten Martat neuvovat, vastuulliselle lautaselle voisi kuulua, että valitsee useammin kotimaista, sesonkituotteita ja kasvista, välttää ruokahävikkiä ja lajittelee ruokien pakkaukset.

– Ja suosii luomua ja Reilua kauppaa, Lumme lisää.

Mitä on tulevaisuuden vastuullista ruokaa?

Biotekniikan tohtori Lauri Reuter etsii ratkaisuja uudenlaiseen ruoantuotantoon. Hän ajattelee, että ruokaa pitää aina tarkastella neljästä eri näkökulmasta: ympäristön, maun ja syömiskokemuksen, etiikan sekä ravitsemuksen näkökulmasta. Mikään näistä ei ole suoraviivainen. Ei voi sanoa, onko jokin ruoka terveellistä vai ei, vaan se riippuu siitä, kuka sen juo ja missä tilanteessa.

– Vaikkapa lasillinen sokeripitoista appelsiinimehua voi olla yhdelle turhia ylimääräisiä kaloreita ja toiselle taas hyvä energian- ja c-vitamiinin lähde, Reuter sanoo.

Sama pätee hänen mukaansa vaikkapa avokadoihin tai lihaan. Etenkin eettisestä näkökulmasta rajanveto on hankalaa, ja normit saattavat muuttua tulevaisuudessa. Tällä hetkellä yhteiskunnassamme on esimerkiksi tunnustettu, että on eettisesti väärin käyttää ihmisiä orjatyövoimana.

– Seuraava muutos voisi olla se, että kyseenalaistamme selkärankaisten nisäkkäiden käyttämisen ruoan teollisen tuotannon työkaluina.

Henkilökohtaisesti Reuter ei koe, että olisi väärin tappaa syödäkseen, kyse on tavasta kohdella eläimiä. Niinpä hän ajattelee, että on ok syödä kukko, joka on elänyt hänen maaseudulla asuvien vanhempiensa takapihalla.

– Sen sijaan vaikkapa pitkälle jalostetun ja teollisesti tuotetun broilerin syöminen tuntuu eettisesti hankalalta.

Reuter kutsuu itseään tekno-optimistiksi. Hän uskoo, että teknologia auttaa ratkaisemaan monia ruoantuotantoon ja ilmastonmuutokseen liittyviä ongelmia. Ympäristöä kuormittavaa lihantuotantoa on ryhdytty nyt jo korvaamaan uusilla proteiinipitoisilla tuotteilla. Kun kehityksessä pidetään Reuterin mainitsemat neljä näkökulmaa mielessä, kuluttajalla ei ole enää mitään syytä olla valitsematta vastuullisempaa vaihtoehtoa.

Kenellä on vastuu kuluttamisesta?

Vastuu kestävästä ja eettisestä kuluttamisesta sysätään usein yksittäisen ihmisen harteille. Typeryyttä! Missä on yritysten ja politiikkojen vastuu?

Melkein kaikki rahasta -podcastin kauden viimeisessä jaksossa toimittaja Julia Thurén juttelee Eetti ry:n vastuullisuusasiantuntija Maija Lumpeen kanssa kuluttamisen turhista normeista ja maailmanparannuksesta. Yksilön vastuu kiteytyy Julian viisauteen: Älä osta mitään turhaa paskaa.

Huomio nämä asiat, jos haluat syödä eettisesti:

  • Suosi kausituotteita, luomua ja lähiruokaa
  • Vähennä liha- ja maitotuotteiden osuutta
  • Lisää suomalaisia vilja- ja kasvistuotteita
  • Suosi tunnettuja vastuullisuusmerkkejä: Reilun kaupan merkkiä, Joutsenmerkkiä, Luomumerkkiä ja Sirkkalehtimerkkiä
  • Vältä ruokahävikkiä
  • Kierrätä ruokapakkaukset

Ylen rahaan keskittyvä podcast Julia Thurén: Melkein kaikki rahasta ruotii tuloja ja menoja, rahan jakamista parisuhteessa ja ystävien kesken, säästämistä ja sijoittamista sekä tarjoaa aiheisiin uusia, kiinnostavia näkökulmia. Podcastia voit kuunnella Areenasta tai tilata sen Spotifysta.

Kommentit