Hyppää pääsisältöön

Suomalaisen joulun jäljillä

Kokosimme Yleisradiossa esitettyjä ohjelmia joulusta, joulunodotuksesta ja joulunvietosta eri vuosikymmeniltä alkaen sotavuosista aina 2000-luvulle saakka. Hyvää joulua suomalaiset!

Joulunajan juhlaperinne on paljon kaukaisempaa perua kuin kristinusko ja Jeesuksen syntymä. Suomessa jouluun liittyy piirteitä talvijuhlasta ja aiemmasta sadonkorjuujuhlasta eli kekristä, joka ajoittuu syksyn ja talven välimaastoon.

Suomalainen joulu ja joulunodotus ovat sekoitus erilaisia perinteitä, joihin kuuluu moderneja elementtejä karnevalistisine joulukatuavajaisineen ja toisaalta vankkoja kristillisiä tapoja adventin viettämisestä aina joulukirkkoon. Jouluna kirkonkellot julistavat kristikansalle joulun sanomaa ja haudoilla syttyvät kynttilät.

Näistä tavoista on pyritty mahdollisuuksien mukaan pitämään kiinni myös kaikkein raskaimpina poikkeusaikoinakin.

Oheisten linkkien kautta voit siirtyä katsomaan jouluohjelmia eri vuosikymmeniltä

1939–1944 suomalaiset viettivät joulua sodan varjossa

Kuva: Joulu rintamalla jatkosodan aikaan. Sotilaat ja lotat laulavat joululaulua 1942. Eino Nurmi

"Emme kaivanneet lahjoja tai jouluherkkuja, kun vaan olis maassa rauha", totesi sotajouluja muisteleva Airi Helenius Kansanradion lähetyksessä vuonna 2000. Veikko Itkosen oheinen lyhyt selostusvälähdys kertoo osuvasti joulunalustunnelmista talvisodan aikaan. Aleksanterinkatu, josta sotien jälkeen tuli Suomen virallinen joulukatu, sai vuonna 1939 näyteikkunoidensa peitoksi lautakatteen uusien pommitusten varalta.

Kaksi vuotta myöhemmin Itkonen on selostamassa joulutunnelmia Kannaksen rintaman etummaisessa ampumahaudassa. Hän kuvaa kapeaa joen uomaa, joka erottaa idän ja lännen. "Meillä on joulu, tuolla vihollinen, joka ei tunne uskontoa eikä joulun pyhää juhlaa", selostaja toteaa.

Kansanradion lähetyksessä on äänessä Airi Helenius, joka kertoo evakkojouluista sota-aikana. Helenius joutui ensimmäisen kerran evakkoon 14-vuotiaana. Airi Heleniuksen veli Aaro Sario muistelee samassa ohjelmassa rintamajouluja ja kotirintamalta lähetettyjä paketteja. Joulu opetti näkemään ihmisen vihollisen sotavangissakin.

1950-luvulla joulu otettiin vastaan uuden ja vanhan ajan tavoin

Kuva: Perhe olohuoneessa viettämässä joulua 1950-luvulla. Kalle Kultala

Joulukadut ovat osa suomalaisten jouluperinnettä, joskin se on nuori perinne. Tapa on lähtöisin Yhdysvalloista, josta se saapui Länsi-Eurooppaan 1920-luvulla. Helsingin Aleksanterinkadulla jouluvalot syttyivät ensimmäisen kerran vuonna 1948. Joulukadut avattiin joulukuun alussa ja ne koristeltiin jouluvaloilla. Avajaisissa nähtiin myös joulupukki, tonttuja ja muita joulunviettoon liitettäviä hahmoja. Joulukadun avaamisajankohta on vuosien aikana vaihdellut, mutta tyypillisenä ajankohtana on pidetty ensimmäistä adventtia edeltävää sunnuntaita.

Suomen ensimmäiseksi joulukaduksi koristeltiin Helsingin Kluuvikatu 1930-luvulla. Mallia oli otettu Tukholmasta.

Vuonna 1956 Aleksanterikadulla syttyi 5 000 lamppua ja poliisien soittokunta kapellimestarinsa Georg Malmsténin johdolla toivotti hyvää pikkujoulua. Avajaiset keräsivät kaduille kiinnostuneita kesken arkisten kiireiden, kuten Lii-filmin katsauksesta vuodelta 1956 voi nähdä.

Joulukirkko oli yksi keskeisimmistä joulunviettoon kuuluvista asioista. Kirkon penkit täyttyivät joulun aikaan, vaikka muutoin kirkossakäynti oli 1950-luvun alusta lähtien alkanut laskea. Elävän arkiston filmi on vuodelta 1953 ja se on kuvattu Helsingin Vanhassa kirkossa.

Kirjailija F. E. Sillanpään radiomuistelot ja -saarnat olivat oleellinen osa suomalaista joulunviettoa sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Sillanpään (1888–1964) joulupakinoita kuultiin radiossa vuosina 1945–1963. Hän saavutti niillä suuremman yleisön kuin konsanaan kirjoillaan.

Vuodelta 1959 on säilynyt myös tv-tallenne, jossa Sillanpää lukee joulupakinaansa lapsenlapsilleen. Vuonna 1960 radioitiin pakinan sijasta ohjelma, jossa lapset kyselivät taataltaan menneiden aikojen joulunvietosta.

Lucia-neito on valittu vuodesta 1950 lähtien. Lucian tehtävänä on tuoda valoa ja lämpöä talven pimeyteen. Hän kiertää joulunaikaan laulamassa muun muassa kouluissa ja palvelukodeissa. Lii-Filmin katsauksessa vuodelta 1956 Lucia astelee Helsingin Tuomiokirkon portaita.

Jouluvalmistelut pitivät ihmiset kiireisinä. Ruuat ja leivonnaiset valmistettiin itse eikä ollut tavatonta, että myös joululahjoja tehtiin itse. Kenties yksi tärkeimmistä askareista oli joulukuusen hakeminen. Osa haki puun yhä metsästä, mutta kaupunkilaiset ostivat kuusensa torikauppiailta. Kamerakierros vuodelta 1958 vei katsojat eri puolille Suomea.

1960-luvulla kaikille kuuluvan juhlan rinnalla korostettiin arkisuutta

Kuva: Aleksanterinkatu jouluvalaistuna 1962. Kuva: LF-Foto/Esko Manninen

1960-luvulla joulua odotettiin jo tutuiksi muodostunein perintein. Jouluvalmistelut pitivät ihmiset kiireisinä niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Jouluinen kamerakierros vei vuonna 1963 katsojat ympäri Suomea tutustumaan joulunaluspäiviin ja jouluun.

Kotien joulu alkoi perinteisesti jouluaattona, kun joulurauhan julistus luettiin Brinkkalan talon parvekkeelta Turusta. Elävän arkiston filmissä joulurauhan julistuksen lukee Brinkkalan parvekkeelta maistraatin sihteeri, varatuomari Eero Soikkanen vuonna 1962.

Lasten jouluodotus alkoi television joulukalenterilla. Elävän arkiston varhaisin joulukalenterinäyte on vuodelta 1962.

Entäpä joulupukki? Mikä on totuus joulupukista? Tätäkin pohdittiin 1960-luvulla ja joidenkin mielestä täysin aiheellisesti. Oliko tarunhohtoinen hahmo hyväntuoja vai osa lapsille suunnattua rangaistus- ja pelottelukeinoja?

Ohjelmissa muistutettiin, että joulu on kaikkien ilo vaikkakin osa suomalaisista oli jouluna töissä tai suorittamassa yhteiskunnallisia velvoitteitaan. Toimittaja Hannu Karpo haastatteli jouluaattona 1963 muun muassa lääkäriä, jolla oli edessään työntäyteinen joulu sekä taksiautoilijaa, joka vakuutti ajoja riittävän myös aattona.

Filmikirjeessä vuodelta 1965 tutustuttiin myös jouluun armeijassa. Nuori varusmies kuvailee, miten joulunvietto kasarmilla sujuu ja utelee samalla kuulumisia kotiväeltään.

Jouluinen kamerakierros (1963) muistutti katsojia siitä, että kaikki eivät viettäneet joulua yltäkylläisyyden keskellä. Itärajan pinnassa Kuhmossa vähävarainen suurperhe elää niukkuuden ehdoilla. Silti pieneen tupaan odotetaan joulua yhtä suurella ilolla kuin kartanoon, jossa naisväki huolehtii joulun leipomisista miesväen hakiessa kuusen.

1970-luvun joulu oli kulutusjuhla – ohjelmissa valistettiin ja kritisoitiin

Kuva: Tytöt katselevat tavaratalon leluhyllyä. Arja Lento/Yle kuvapalvelu

Valistukselta ei vältytty 1970-luvulla. Ei edes jouluna. Vaikka joulu näyttäytyi enenevässä määrin lasten juhlana, alkoi myös kuluttaminen olla osa juhla-aikaa. Yleisradion ohjelmissa muistutettiin, mikä joulussa on kuluttamista tärkeämpää ja millaisia lahjoja toisille voi antaa. Eritoten perheiden äidit saivat vinkkejä.

Vuosikymmenen uusinta uutta ohjelmatarjontaa olivat ruokaohjelmat. Tv-kokkauksen tekivät tutuksi veijarimaiset keittiömestarit Veijo Vanamo ja Jaakko Kolmonen. Jouluruokaohjelmissaan kokit kunnioittivat kotimaisia perinteitä. Ruoanlaiton lomassa keittiömestarit äityivät myös leikkimään.

Koulujen ja päiväkotien joulujuhlat tulivat osaksi jouluista tv-tarjontaa. Lapsille ne, jos mitkä, kertoivat lähestyvästä joulusta.

Edesmenneiden muistaminen jouluaattoisin yleistyi Suomessa toisen maailmansodan aikana. Hautausmaille vaellettiin valaisemaan läheisten viimeisiä lepopaikkoja kynttilöin. Ilmiö kiinnitti jo alkaessaan toimittajien huomion, ja pian tavaksi tuli lähettää aattoiltaisin radio-ohjelmaa eri puolilla Suomea sijaitsevilta hautausmailta.

Ensimmäinen tallessa oleva ohjelma on kuitenkin vasta vuodelta 1971, tuolloin mikrofonin varressa Helsingin Hietaniemessä seisoi toimittaja Niilo Ihamäki.

Opetusohjelma Hyrrä (1972) opasti suomalaisia parempaan jouluun ja kritisoi ylenpalttista kulutuskulttuuria. Yhdessä tekeminen ja muille hyvän mielen antaminen olivat ohjelmantekijöiden mielestä joulussa tärkeintä.

Hyrrä jakeli myös vinkkejä erilaisiin joululahjoihin. Mukana oli tietysti myös aineettomia ideoita: "Joululahjaksi äiti voi luvata isälle, että hän ei nalkuta moneen kertaan asioista, jotka isä ihan hyvin tietää."

Vuonna 1975 kamera kiersi jälleen Suomea tallentaen joulun odotuksia ja toiveita. Lahjojen lisäksi odotettiin joulunajan rauhaa. Helsingin joulukadun katugallupissa puhuttiin kiireestä ja kaupallisuudesta, mutta myös muistutettiin joulun rauhallisesta sanomasta.

1980-luvulla joulu oli bisnestä ja perinteille uskallettiin nauraa

Kuva: Isä ja lapset joulukuusta hakemassa 1985. Seppo Nykänen/Yle

1980-luku toi Suomeen nousukauden sekä jouluturistit. Tämä herätti huolen Suomen maineesta matkailumaana. Myös työttömyys oli Suomessa ongelma, vaikka maa eli tilastojen valossa nousukautta. Työttömän pelkosniemeläisen joulu oli hyvin erilainen kuin Concordella Lappiin matkustaneen englantilaisturistin.

Kauneimmat joululaulut -tapahtumaa seurattiin vuosikymmenen aikana myös television välityksellä. Laulukimaraan osallistui parhaimmillaan noin miljoona suomalaista. Perinteestä oli tullut valtakunnallinen jo 1970-luvun alkupuolella.

Television tietoiskuilla muistutettiin joulunkin alla suomalaisen työn tukemisen tärkeydestä ja kannettiin huolta suomalaisten kansanterveydestä. Joulupyhien ja alkoholin käytön yhdistelmä oli puheenaiheena jo tuolloin vanha.

M. A. Nummisella oli selvät sävelet siitä, mitä Suomen päättäjät kaipasivat jouluna 1980. Lahjalistansa Numminen puki laulun sanoiksi. Aineettomien joululahjojen edelläkävijänä Numminen paljasti lopuksi vielä sen, kenelle koko sävellys joululahjana omistettiin.

Kansanlaulaja Juice Leskinen ja muusikko Safka Pekkonen huolehtivat Ylen pikkutuhman Aikuisten joulukalenterin loppumasennuksesta 1986.

Kaksikymmentäneljä uusin sanoin ja erilaisin elkein tulkittua joululaulua eivät säästäneet satiirin säilältä juuri ketään.

Brittiläinen Lumiukko-animaatio (The Snowman) sai Suomessa ensiesityksensä jouluaattona 1983. Sittemmin perinteiseksi jouluohjelmaksi noussut animaatio on kirvoittanut myöhemmin useita kotimaisia tulkintoja elokuvan tunnussävellyksestä.

1990-luvulla televisio toi laman ja laupeudentyön näkyville myös jouluna

Kuva: Kylli-täti maalaa jouluista satua 1995. Yle/Ari-Pekka Keränen

1990-luku oli Suomessa ankaran laman aikaa. Työttömyys ja sitä seurannut taloudellinen ahdinko olivat monissa kodeissa läsnä myös jouluna. Tämä näkyi niin ikään jouluun liittyvissä ohjelmissa. Katsojia muistutettiin siitä, että Suomessa on lama ja samalla myös kyseenalaistettiin hysteriaksi asti yltynyttä kulutuskulttuuria.

Laupeudentyö ei suinkaan ollut 1990-luvun ilmiö, mutta vuosikymmen teki siitä ilmiön, kun televiossa näytettiin kodittomien ja vähävaraisten elämää jouluna.

Veikko Hurstin laupeudentyö tunnettiin erityisesti kodittomien joulun järjestämisestä. Vuonna 1992 ohjelmassa Suomi 75 -studio vierailtiin Töölön Kisahallissa Helsingissä kodittomien ja vähävaraisten joulujuhlassa. Veikko Hursti piti lounasvieraille puheen, jossa hän välitti presidentin terveiset.

Vuosikymmen oli mieleenpainuva muillakin tavoilla. Historian lehti kääntyi, kun rakastettu kuvataiteilija Kylli Koski eli Kylli-täti piirsi viimeisen joulusatunsa televisiossa 1995.

Lapsille oli toki luvassa myös jotain uutta. Joulupukin kuumalinja avattiin vuonna 1991, jolloin lapset saivat ensi kertaa soittaa pukille suoraan lähetykseen. Lähetyksissä esiteltiin myös lasten piirroksia ja luettiin tervehdyskirjeitä ja -fakseja.

Tietotekniikan edistyttyä pukille sai lähettää myös "nettiä", toisin sanoen sähköposti- ja internet-viestejä. Jo vuonna 1991 pukki kommunikoi modernilla punaisella matkapuhelimella Korvatunturin vartiotontun kanssa.

Pikku kakkosessa vietettiin jouluaaton aattoa 1993 musiikin, ruuan ja satujen siivittämänä. Juontajat Jukka Nurminen ja Ransu Karvakuono saivat mm. vieraakseen muusikko-kokki Pekka "Pablo" Sepän ja Vesa Hyrskykarin.

Muusikko Gösta Sundqvist toteutti vuosikymmenen aikana useita radiokomedioita Yleisradiolle. Gösta tarttui ohjelmissaan myös jouluun ja levitti iloa mm tavaratalossa kultakurkku Aarne Tenkasen kanssa.

Kohuttu elokuvaohjaaja Jouko Turkka jatkoi F. E. Sillanpään työtä radion joulupakinoitsijana vuonna 1993. Persoonallisen ajattelijan joulusaarnat poikkesivat totutuista juhlamietteistä. Ensimmäisessä pakinassaan ohjaaja luonnehti joulua tapahtumaksi, jolloin ihmiskunta haluaa tempautua jalouden valtaan, matkia ihmiskunnan parhaita unelmia. Jugoslavian sotien uhrit eivät kuitenkaan viettäneet rauhan joulua.

Metsolat keräsivät televisoiden äärelle miljoonayleisön. Kansaan vetosi sarjan tuttuus: tarina kertoi yhteiskuntamme kehityksestä kainuulaisen suvun kautta. Samalla Metsolat käsitteli Suomea laajemmin 1980-luvun kasinovuosina ja 1990-luvun lamassa. Sarjan joulujakso on sekin kuin suomalainen perhejoulu pähkinänkuoressa.

2000-luvulla rajaton joulu kansainvälistyi

Kuva: Inka Helenius, Tea Khalifa, Bror-Erik Wallenius (joulupukki) Irina ja Silja Sillanpää. Mikko "Peltsi" Peltola ja Juha "Juhalahti" Lahti. Ohjelmassa Miesten joulu vuodelta 2005. Yle/Harri Hinkka

Vuosituhannen vaihteen jälkeen Suomi kansainvälistyi entisestään. Joulusta muodostui kuukauden mittainen juhla-aika, jonka lomassa arki pyöri joululaulujen tahdissa. Juhlapäiviä tuli lisää ja samalla vanhat juhlallisuudet muuttivat muotoaan. Markkinavetoisen kulutuksen vastavoimana syntyi keskustelua levon sekä vapaa-ajan merkityksestä ihmisille.

Myös televisioviihde kehittyi harppauksin ja ohjelmatarjonta muuttui alati kansainvälisempään suuntaan. Internet ja suoratoistopalvelut nousivat perinteisten viihdevälineiden rinnalle ja lopulta näiden ohitse.

Miltäpä kuulostaisi joulu lumen ympäröimänä, koristellun kuusen läheisyydessä odotellessa joulupukkia poroineen? Eksoottiselta, sanoisivat ne kreikkalaiset, jotka saapuvat joulunviettoon Tornion kaupunginhotelliin. Tosi tarinassa seurattiin kreikkalaista perinnejoulua Suomessa vuonna 2000.

Heikki Hursti jatkoi isänsä Veikon laupeudentyötä alkoholistien ja kodittomien keskuudessa. Vuonna 2006 Hursti järjesti isänsä tapaan vähäosaisten joulujuhlan. Samalla dokumentissa avattiin Hursin perheen omaa arkea.

YleX:n radioäänet Juuso, Peltsi ja Juhalahti viettivät vuonna 2004 aatonaattoa ihan miesten kesken. Mukaan joulunsa odotukseen he kutsuivat "kaiken maailman poppareita ja jääkiekkoilijoita".

Juontajat Peltsi ja Juhalahti uusivat jouluohjelmansa heti seuraavana vuonna. Tällä kertaa Irina, Inka Henelius, Tea Kalifa ja Silja Sillanpää pääsivät esittelemään "Joulububille" taitojaan musatrampoliinissa, rodeossa ja sumopainissa.

Sovitetut toiveet -ohjelman joulujaksossa vuonna 2010 perinteisten joululaulujen variaatiot venyivät punkista saksalaiseen schlageriin. Moni ohjelmaan soittanut toivoi inhoamiaan joululauluja joko muokattavaksi mahdollisimman kuunneltaviksi tai entistä kamalammiksi versioiksi. Mukaan mahtui myös hempeämpiä uusioversioita klassikoista.

Vuoden 2004 Juhlamakupaloissa valmistettiin jouluruokia uudella tavalla. Show'ssa valmistui maistuvia säilykkeitä kuten punasipulihilloa, jonka kerrottiin sopivan hyvin kinkun kanssa. Joulukalan tuumittiin voivan olla vaihteeksi vaikkapa lohihyytelöä, joka oli syytä tehdä jo muutamaa päivää aikaisemmin valmiiksi.

Joulun kaupallinen voima oli uudella vuosituhannella jo selviö. Perheen parissa vietettävää kotijuhlaa markkinoitiin jo kuukausia ennen itse J-hetkeä ja lopulliselle hiljentymiselle tuntui jäävän alati vähemmän aikaa. Ostokäyttäytyminen muuttui suuremman maailman malliseksi ja kaupat alkoivat pitää oviaan auki vielä joulupyhinäkin.

Kaikkia moinen ei miellyttänyt ja kaupallisen joulun rinnalla nousi ideologia koko juhlariehan kieltämisestä. Kiihtyvä kulutus oli kuluttavaa myös ympäristölle. Ympäristöasioiden kanssa työskennelleen Kaija Hellen joulukielteisyys oli kasvanut sitä mukaa, kun hänen tietoisuutensa ympäristöasioista lisääntyi. Myös kulutusjoulun epäarvoistava vaikutus oli pontimena Kaijan joulun vieton lopettamiseen.

Lähteitä
Demokratian synnystä moderniin moniarvoisuuteen 1900-luvulla
Turun kaupunki
STT info