Pikku Kakkosen tammikuu on täynnä musiikkia. Vuosi alkaa RSO:n ja Pikku Kakkosen yhteisellä konsertilla sekä Nakkirakin soitinesittelyillä. Vanha, tuttu 100 lastenlaulua -sarja saa uusia lauluja ja Soivan sylin vauvamusiikkiohjelman kaikki laulut julkaistaan myös itsenäisenä julkaisuna. Musiikkikuun kohokohta on 22.1. nähtävä suora muskarilähetys Areenassa!
Pikku Kakkosen livemuskari
Perjantaina 22.1. klo 10 nähdään Areenassa suora muskari! Pikku Kakkosen puolituntisen muskarihetken muusikkoina toimivat Soivasta sylistä tutut Petra ja Pekko Käppi sekä Silja Palomäki. Muskari sopii niin vauvaperheille kuin varhaiskasvatukseen. Lauluina kuullaan Soivasta sylistä tuttuja lauluja.
RSO:n ja Pikku Kakkosen lastenkonsertti
Pikku Kakkosen ohjelmatunnuksesta tuttu piirroslintu lähtee karkuteille ja musiikin siivittämänä Susanna, Iina, Reppu-Heppu ja Nakkirakki lähtevät mielikuvitukselliselle etsintäreissulle.
RSO:n ja Pikku Kakkosen yhteisen konsertin ohjelmistoon on valikoitu lasten korville mahdollisimman mieluisaa kuunneltavaa ja sopivan mittaisia teoksia. Konsertin alussa kuultavaa Pikku Kakkosen tunnusmusiikkia lukuunottamatta kappaleet ovat klassista ja taidemusiikkia eri aikakausilta.
Radion sinfoniaorkesteria johtaa Emilia Hoving ja konsertti on tallennettu Musiikkitalossa lokakuussa 2020.
Nakkirakin soitinesittely
Sinfoniaorkesteri muodostuu monista eri soittimista. Erilaiset soittimet muodostavat viisi soitinryhmää: jousisoittimet, puupuhaltimet, vaskipuhaltimet, lyömäsoittimet ja muut soittimet.
Nakkirakki ja joukko Radion sinfoniaorkesterin muusikoita esittelevät, millaisia soittimia soitinryhmiin kuuluu.
Sinfoniaorkesteri soittaa taidemusiikkia kuten sinfonioita, konserttoja ja oopperoita tai muita isolle orkesterille sävellettyjä teoksia. Myös muuta musiikkia, kuten vaikkapa tuttuja lastenlauluja tai pelimusiikkia, voi sovittaa sinfoniaorkesterille soitettavaksi. Teoksista riippuen sinfoniaorkesterin kokoonpano voi vaihdella, mutta usein soittajia on melkein sata!
Lisätietoa konsertista ja Nakkirakin soitinesittelystä.
100 lastenlaulua
Supersuosittu 100 lastenlaulua saa tammikuussa 13 uutta laulua. The Bätmäns, Mirkka & Luis sekä Pomppulinnan Kreivi esittävät lisää uusia ja vanhoja lastenlauluja. Vanhoista lastenlauluista mukana ovat klassikot Pieni tytön tylleröinen, Mustan kissan tango ja Nalle Puhin sadelaulu täysin uudenlaisin sovituksin!
Lisätietoa 100 lastenlaulusta ja muusikoista.
Soiva syli
Soiva syli -musiikkiohjelma on tehty vauvaperheiden arjen iloksi, viihdyttämään vauvaa ja luomaan hauskoja, yhteisiä hetkiä vauvan ja vanhempien välille.
Sarjaa voi kuunnella yhdessä vauvan kanssa leikkien tai vauva voi kuunnella ohjelmaa myös itsekseen vanhemman tehdessä arkiaskareita vieressä. Soivan sylin muusikkoina toimivat Petra & Pekko Käppi.
Uusia jaksoja kuullaan 15.1. asti ja perjantaina 29.1. julkaistaan kaikki sarjat laulut omana sarjanaan Areenaan.
Lisätietoa Soivasta sylistä.
Muokattu 21.1. Lisätty linkkejä.