Hyppää pääsisältöön

Taidemusiikkia tenaville

Taidemusiikkia tenaville -sarjan graafinen kuva
Taidemusiikkia tenaville -sarjan graafinen kuva Kuva: Yle / Pikku Kakkonen Pikku Kakkonen,Taidemusiikkia tenaville

Pikku Kakkosen Taidemusiikkia tenaville -kokonaisuudesta löytyy klassisen ja taidemusiikin sisältöjä lapsille.

RSO:n ja Pikku Kakkosen lastenkonsertti

Lokakuun alussa 2020 Radion sinfoniaorkesterin ja Pikku Kakkosen oli määrä järjestää yhteinen lastenkonsertti Musiikkitalossa Helsingissä. Koronatilanteesta johtuen yleisötapahtuma valitettavasti jouduttiin perumaan, mutta itse esitys tallennettiin kotisohvilla katsottavaksi.

Konsertin ohjelmisto koottiin ajatuksella, että valikoitu musiikki olisi lasten korville mahdollisimman mieluisaa kuunneltavaa ja teokset sopivan mittaisia. Konsertin alussa kuultavaa Pikku Kakkosen tunnusmusiikkia lukuunottamatta kappaleet ovat klassista ja taidemusiikkia eri aikakausilta. Musiikkikappaleita toisiinsa yhdistävää tarinaa johdattelevat Pikku Kakkosen juontajat ja hahmot.

Tapahtumat käynnistyvät, kun Pikku Kakkosen ohjelmatunnuksesta tuttu piirroslintu lähtee omille teilleen. Musiikin siivittäminä Susanna, Iina, Reppu-Heppu ja Nakkirakki lähtevät mielikuvitukselliselle linnunetsintäreissulle. He heittäytyvät leikkiin ja antavat musiikin viedä tilanteesta ja tunnelmasta toiseen. Viimeiseen asti jännitetään, palaako Pikku Kakkosen lintu takaisin tunnukseen.

Radion sinfoniaorkesteria johtaa Emilia Hoving.

RSO:n kapellimestari Emilia Hoving
RSO:n kapellimestari Emilia Hoving Kuva: Yle / Jussi Pennanen Pikku Kakkonen,emilia hoving

Konsertin laulusolistina vierailee nuori lahjakkuus Veronika Istomina. Loppupuolella mukaan liittyy vuosikymmeniä lasten iloksi ja hyväksi posetiivia soittanut Markku Savijärvi.

Veronika Istomina
Veronika Istomina Kuva: Yle / Jussi Pennanen Pikku Kakkonen,Veronika Istomina
Posetiivari Markku Savijärvi
Posetiivari Markku Savijärvi Kuva: Yle / Jussi Pennanen Pikku Kakkonen,posetiivari

Reppu-Heppu (Jaakko Loukkola), Susanna Volanto, Iina Suominen ja Nakkirakki (Ville Mononen) heittäytyvät musiikin vietäviksi. Koreografiat musiikkikappaleisiin on suunnitellut ja harjoituttanut Riikka Korpi.

Iina Suominen, Susanna Volanto ja Reppu-Heppu kisaavat Nakkirakkia vastaan köydenvedossa
Iina Suominen, Susanna Volanto ja Reppu-Heppu kisaavat Nakkirakkia vastaan köydenvedossa Kuva: Yle / Jussi Pennanen Pikku Kakkonen

RSO:n ja Pikku Kakkosen lastenkonsertti nähdään YLE TV2:lla ja Areenassa 1.1.2021 alkaen.

Radion sinfoniaorkesteri, kapellimestari Emilia Hoving
Käsikirjoittaja Saila Lintula
Koreografi Riikka Korpi
TV-ohjaaja Matti Grönberg
Tuotanto RSO ja Yle Lapset 2020

Nakkirakin soitinesittely

Nakkirakki
Nakkirakki Kuva: Yle / Jussi Pennanen Pikku Kakkonen,Nakkirakki

Nakkirakki ja joukko Radion sinfoniaorkesterin muusikoita esittelevät, minkälaisista soittimista sinfoniaorkesteri koostuu.

Tiesitkö, että käyrätorven putki voi olla jopa 7 metriä pitkä - tai että klarinetin kokoamiseen tarvitaan päärynä?

Nakkirakki ja Radion sinfoniaorkesterin muusikot kuvasivat lyhyet esittelyvideot sinfoniaorkesterin soittimista. Jaossa ilmaisia soittonäytteitä viidessätoista tiiviissä faktanakkipaketissa!

Sinfoniaorkesteri muodostuu monista eri soittimista. Erilaiset soittimet muodostavat viisi soitinryhmää: jousisoittimet, puupuhaltimet, vaskipuhaltimet, lyömäsoittimet ja muut soittimet.

Sinfoniaorkesteri soittaa taidemusiikkia kuten sinfonioita, konserttoja ja oopperoita tai muita isolle orkesterille sävellettyjä teoksia. Myös muuta musiikkia, kuten vaikkapa tuttuja lastenlauluja tai pelimusiikkia, voi sovittaa sinfoniaorkesterille soitettavaksi. Teoksista riippuen sinfoniaorkesterin kokoonpano voi vaihdella, mutta usein soittajia on melkein sata!

Nakkirakin soitinesittelyt ovat katsottavissa Areenassa 18.12. alkaen.

Nakkirakki Ville Mononen
Käsikirjoittaja Silja Sillanpää
Ohjaaja Saila Lintula
Tuotanto RSO ja Yle Lapset 2020

Lisää ohjelmasta