Hyppää pääsisältöön

Suuren yleisön laulajasuosikki – Soiva joulukalenteri

Kuvituskuva. Tähtitaivas ja joulukalenterin luukku nro 20.
Kuvituskuva. Tähtitaivas ja joulukalenterin luukku nro 20. kuvituskuvat,soiva joulukalenteri

Soivassa joulukalenterissa esittäytyvät parhaat suomalaiset taiteilijat Yleisradion musiikkiarkistosta. Kahdennessakymmenennessä luukussa Mauno Kuusisto laulaa Pentin serenadin, ole hyvä!

Mauno Kuusiston laulajantie on kertomus siitä, kuinka orpopojasta kasvoi yleisön suuresti rakastama taiteilija.

Kuusisto varttui Tampereella työväestön keskuudessa ja aloitti työuransa puuseppänä. Lauluharrastus johti lopulta ensikonserttiin Tampereella 1952.

Vaikka Kuusisto esiintyi oopperatehtävissä kolmattakymmenettä kertaa, hänet muistetaan ennen kaikkea kansanlaulujen, hengellisen musiikin ja laulelmien esittäjänä. Kuusiston tenoriääni oli kaunissointinen ja klassista lauluihannetta kunnioittava.

Konstailematon ja sydämestä lähtevä laulutapa tavoitti kuulijat niin konserteissa kuin äänilevyiltäkin. Hänen suosiostaan laulajana kertoo kultalevymyyntiin yltänyt levytys laulusta Kertokaa se hänelle, joka on eniten Suomessa myyty single.

 Mauno Kuusisto laulaa levytysstudiossa, kuva 1960-luvulta.
Mauno Kuusisto levytysstudiossa 1960-luvulla. Mauno Kuusisto laulaa levytysstudiossa, kuva 1960-luvulta. Kuva: Kalle Kultala / Yle Mauno Kuusisto

Ylen äänitteellä Mauno Kuusisto laulaa Pentin serenadin Ilmari Hannikaisen näytelmästä Talkootanssit.

Äänite on vuodelta 1957, pianistina on Cyril Szalkiewicz.

Soivan joulukalenterin laatija Veikko Ylikojola tunnetaan pitkän työuran tehneenä Yleisradion klassisen musiikin toimittajana. Vuonna 2010 eläköitynyt Ylikojola hyödynsi työurallaan erityisesti vankkaa laulumusiikin tuntemustaan. Veikko Ylikojolan kokoama Soiva joulukalenteri ilmestyi 2011. Sen punaisena lankana esitellään 24 suomalaista laatulaulajaa 50-luvulta lähtien.

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.