Hyppää pääsisältöön

"Näyttelijän ammatin suola on se, että minusta voi löytyä sadisti, masokisti tai hellyyttä rakastava humanisti", sanoo näyttelijä Auvo Vihro

– Antautuminen joulupukkiuskoon on mukavaa leikkiä, jota myös teatterin katsominen pohjimmiltaan on, sanoo näyttelijä, joka on esiintynyt myös joulupukkina ja tonttuna. Monenlaisten roolien konkarinäyttelijä Auvo Vihro sanoo tunnistaneensa eniten itseään näytelmästä Fundamentalisti, jossa hän esitti saarnaavaa pappia.

Näytelmäkirjailija ja käsikirjoittaja Juha Jokelan kirjoittama näytelmä Fundamentalisti on ollut Auvo Vihrolle hyvin tärkeä työ.

– Fundamentalisti käsittelee totuuden kivettymistä ja kyvyttömyyttä keskustella jonkun toisenlaiseen totuuteen uskovan kanssa, sanoo Vihro, mutta ihastelee samalla näytelmän avarakatseisuutta, sillä teksti ei lyö mitään lukkoon.

Kohupappi Markus Hautalaa esittävä Auvo Vihro käy jankuttavaa ja samalla hyvin kiinnostavaa väittelyä fundamentalistiseen kristilliseen lahkoon liittyneen Heidin kanssa, jota esittää Vihron vaimo Minna Hokkanen.

Fundamentalistissa on vähän fyysisiä tapahtumia, mutta näytelmässä puhutaan paljon.

– Rooli tuli hyvin lähelle minua itseäni, sillä hengellisten teemojen pohtiminen on tuttua minulle. Olen miettinyt Jumalaa, uskoa ja hengellisyyttä monelta kantilta.

Näytelmän ainekset yhdistyvät kolmella tavalla Vihron henkilökohtaiseen elämään: Vihron äiti oli maallikkosaarnaaja, joka ei tosin tyrkyttänyt uskoaan lapsilleen. Toiseksi Minna Hokkasen äiti on pappi.

Kolmantena Vihro mainitsee tutkineensa omaa ehdottomuuttaan, johon hän törmäsi opiskellessaan Jouko Turkan aikana.

– Teatterikorkeakoulussa oli jonkinlainen fundamentalismi läsnä ellei jopa vallitsevana.

Elviksen keittiössä keitellään mustaa huumoria

Monien roolien näyttelijälle erikoinen työkokemus liittyy näytelmään Elviksen keittiössä, missä Vihro esittää onnettomuudessa vammautunutta Elvis-imitaattoria, joka on halvaantunut vihanneksen tasolle.

– Hahmoni istuu enimmäkseen näyttämöllä olevassa nojatuolissa. Voin kuunnella siinä omia reaktioitani, tarkastella tunteitani ja kuunnella muiden näyttelijöiden repliikkejä.

Sirkku Peltolan ohjaama näytelmän rooli tarjosi Vihrolle mainion tavan miettiä suhdettaan yleisöön sekä tilanteita sosiaalisessa kanssakäymisessä.

– Minusta tuntuu, että minulla oli jonkinlainen verho, joka esti minua kohtaamasta toista ihmistä. Mietin sitä, että katsonko oikeasti toista.

Ennen Elviksen keittiössä -teatteriesitysten alkua Vihro sanoo kuvitelleensa näkymättömän verhon näyttämön ja katsomon väliin.

– Mielikuvaharjoitus vaikutti voimakkaasti minuun, sillä kun työnsin verhon pois, näkymästäni tuli kirkas.

– Elviksen keittiössä esitän vammautunutta Elvis-imitaattoria.

Perheen rento joulutunnelma

Vihron perheen jouluperinteisiin kuuluu muutamia yleisiä joulutraditioita, kuten joulukuusen koristeleminen, joulusauna, joululaatikot sekä joulumusiikin kuunteleminen.

– Kuuntelemme jouluoratoriota, Rajattomien, Elviksen sekä Nat King Colen joululauluja. Jouluaattona Vihron perhe kokoontuu omalla porukalla siten, että jokainen saa tehdä mitä haluaa.

–Yksi vankka perinne on esijoulu, joka on vaimoni Minnan keksimä termi pikkujoululle, jolloin kokoonnumme sukulaisten kesken.

Usko joulupukkiin on eräänlaista teatteria

Auvo Vihro on esiintynyt sekä joulupukkina että tonttuna.

– Tonttuhahmoni oli höpsöjä puhuva Tonttu Tippeli, joka esiintyi teatteriporukkamme joulujuhlissa sekä sukulaislasten joululahjojen tuojana.

Näyttelijäystäviensä joulupukkiringissä Vihro esiintyi joulupukkina Esa Latva-Äijön, Aimo Räsäsen sekä Perttu Pesän ohella silloin, kun näyttelijäperheiden lapset olivat vielä pieniä.

Yhtenä jouluna joulupukkiringin aikataulut pettivät pahan kerran, sillä perhevierailuja oli liikaa.

– Omat lapseni katselivat itkua vääntäen kadulla juoksevia pukkeja, joista kukaan ei ehtinyt meille, muistelee Vihro ja muistuttaa, että joulupukin tulee pysyä aikataulussa!