Suomessa vietetään joulua poikkeusolosuhteissa, mutta joillekin pandemian aiheuttama kollektiivinen kriisivuosi voi olla myös helpotus. Yksi heistä on kirjailija ja Suomi-palkittu taiteilija Meiju Niskala, sillä hän elää poikkeustilaa tavallaan koko ajan.
– Tämä saattaa kuulostaa hullulta, mutta minulla on helpottunut olo. Minun on helpompi olla siitä syystä, että en ole yhtäkkiä marginaalissa, Niskala kertoo Yle Puheen Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanaisen uudessa jaksossa.
Niskala toimi muistisairauteen sairastuneen äitinsä osittaisena omaishoitajana yli kymmenen vuotta, kunnes tämä kuoli vuonna 2015. Samana vuonna Niskalan puoliso lähti, ja hänen keuhkonsa ja aivonsa sairastuivat ja hän vietti yli vuoden sairaalassa.
– Korona on hyvä ja demokraattinen kriisi siinä mielessä, että olemme kaikki sen armoilla. Se tarkoittaa sitä, että kelle tahansa voi tapahtua mitä vain, missä tahansa järjestyksessä. Vaikka söisi vitamiineja, rahastossa olisi sijoituksia tai olisi perhe, on asioita, jotka heiluttavat meitä.
Niskala toivoo, että kriisiajan arvaamattomuus auttaa ihmisiä sitoutumaan paremmin tähän hetkeen.
Kärsimys koskee ennen pitkää kaikkia
Meiju Niskala on nostanut kärsimyksen ja sen hyväksymisen teemoja esille kirjoissaan Sata kirjettä kuolleelle äidille sekä Kun syvään hengittäminen ei riitä. Hänen oma selviytymisstrategiansa on kärsimyksen hyväksyminen – mutta se edellyttää, että myös muut hyväksyvät sen.
– Kärsimyksen hyväksymistä on, kun suostuu olemaan rinnalla kärsimyksestä huolimatta.
Hän on todistanut monta kertaa, kuinka ihmiset jättävät kärsivän taakseen. Ensin äitinsä kohdalla, kun useat äidin ystävät ja asuinkumppani lähtivät tämän sairastumisen myötä. Samalla katosivat monet Niskalan omat ystävät. Oman sairastumisen jälkeen lähtivät loputkin.
– Jos sitoutuu ihmiseen, niin kärsimys tulee joko itselle tai toiselle ensin, tai sitten se tulee molemmille yhtä aikaa. Minun suuri kysymykseni on, voiko kärsimys olla myös osa merkityksellistä elämää.
Niskalan mukaan medialla on taipumus kertoa sankaritarinoita selätetyistä vaikeuksista, mutta se ei ole ainoa totuus. Monesti kärsimys jää osaksi ihmistä.
– On paljon tarinoita, joissa asioiden kanssa vain opetellaan elämään. Menetykset myös muistuttavat muista menetyksistä ja aktivoivat surua. Suru on kasvukipuja täynnä oleva prosessi. On hyväksyttävä, että kasvukipuilu jatkuu läpi elämän.
NIskala uskoo, että kärsimyksestä puhuminen auttaisi löytämään elämästä enemmän merkityksiä. Kuolemakin on ulkoistettu viranomaisille ja hautaustoimistoille.
– Kun kuvittelemme, ettemme voi vaikuttaa elämäämme, meistä tulee vain passiivisia kuluttajia, jotka kuluttavat maailmaa ja ihmissuhteita. Mutta kärsimyksiä tulee eteen lähes kaikille. Ihmisistä ei voi reklamoida, eikä heitä voi palauttaa.
Laulu kuolleelle äidille
Meiju Niskalaa vaivaa, että kuolemasta puhutaan usein kiertoilmauksin, kuten “hän nukkui pois”.
– Äitini ei nukkunut vaan oli silmät auki ja huohotti ja kärsi loppuun asti, ja sitä kesti kauan. Meillä on yksioikoinen näkemys kuolemasta, ja moni voisi hyötyä siitä, että puhuisimme eri tavoista kuolla.
Yksi kuolemaan liittyvistä virheellisistä käsityksistä on Niskalan mukaan se, että saattohoitovaiheessa oleminen tarkoittaisi konkreettisia saattohoitotoimenpiteitä.
Valtaosassa kuolinpaikoista, kuten hoitokodeissa, ei ole saattohoito-osaamista eikä esimerkiksi kuolemisen oireiden lievittämistä osata.
Saattohoidossa kuolevalle potilaalle pyritään antamaan mahdollisimman tuskaton ja rauhallinen kuolema sekä tukemaan omaisia. Saattohoitokoteja on Suomessa kuitenkin vain viisi, Helsingissä, Turussa, Tampereella, Hämeenlinnassa ja Lappeenrannassa. Myös kaupunginsairaaloissa on saattohoito-osastoja ja terveyskeskuksissa saattohoito-osastoja tai vuodeosaston saattohoitopaikkoja. Myös kotiin voi saada laitteita kuolevan potilaan hoitoa varten, mutta kotisaattohoito ei ole kovin yleistä.
– Valtaosassa kuolinpaikoista, kuten hoitokodeissa, ei ole saattohoito-osaamista eikä esimerkiksi kuolemisen oireiden lievittämistä osata. On myös paljon ihmisiä, jotka kuolevat yksin.
Meiju Niskala pysyi äitinsä rinnalla useita viikkoja kestäneen kuoleman läpi, ja lauloi.
Osana Sata kirjettä kuolleelle äidille -kirjaa hän on äänittänyt ja tallentanut laulamansa Lapin äidin kehtolaulun Kansallisarkistoon sekä nettiin ladattavaksi nimellä Laulu yli kuoleman.
– Tein sen siksi, että jos joutuu kuolemaan yksin, on edes joku, joka laulaa hänelle. Vähintäänkin laulu on muisto 2000-luvun alusta, kun ihmiset joutuivat kuolemaan yksin.
Joukko iilimatoja piti kiinni elämässä
Meiju Niskala ei itse jäänyt lopulta yksin. Hänen naapurinsa ja heidän ystävänsä tulivat apuun, kun Niskala ei tunnistanut enää omaa tilaansa. Myös pari vanhaa ystävää hapuili takaisin. Näitä ihmisiä Niskala kutsuu iilimadoiksi, koska he eivät enää suostuneet irtoamaan. Sitä edellytti, että iilimadot muodostivat apuringin eikä kukaan jäänyt auttamaan yksin.
– Olisi tärkeää, että puhuisimme siitä, miten kärsivän rinnalla ollaan ja mitä hänelle sanotaan. Esimerkiksi “selviät kaikesta, koska olet vahva” voi tuntua kärsivän äänen tukkimiselta, Niskala sanoo.
Hänen saamansa apu oli hyvin konkreettista. Yksi toi torstaina koko viikon ruoat, yksi soitti aina aamulla työmatkalta, yksi tuli kokoamaan palapeliä, kun Niskala ei pystynyt puhumaan. Yksi antoi pienen vauvansa syliin ja sanoi, että saat pestä lapsen.
– Hän ymmärsi, että kun hoidan lasta, hoidan itseäni.
"Selviät kaikesta, koska olet vahva" voi tuntua kärsivän äänen tukkimiselta
Nyt Niskala on hyvässä kunnossa ystävien ja lääkityksen takia, mutta edelleen tavallinen flunssa voi viedä hänet viikoksi sairaalaan. Häntä huolestuttaa se, kun monet empivät koronarokotteen ottamista.
– Olen konkreettinen esimerkki siitä, miten pysytään hengissä lääketieteen ansiosta. Jos pidämme itseämme keskiössä, unohdamme miten kohtelemme muita. Ajattelen laumasuojaa lähimmäisen rakkautena ja elämän rakkautena, mutta eniten se on kunnioittamisen kysymys: arvostan sinun elämääsi omani lisäksi.
Olen konkreettinen esimerkki siitä, miten pysytään hengissä lääketieteen ansiosta.
Poikkeusjoulut eivät lopu tähän
Meiju Niskala viettää joulua omaan tyyliinsä kummilastensa perheen luona. Perinteet joista puuttuu oleellinen osa, aiheuttaisivat vain surua.
Tänä vuonna joulu on ollut Niskalalle kuitenkin helpompi, koska kaikki muutkin stressaavat joulusta. Hän ehdottaa, että lakkaisimme ajattelemasta joulua 2020 poikkeusjouluna.
– Elämä ei tule olemaan samanlaista tässä ja aina, ja myös poikkeusjouluja tulee. Siksi kannattaa ajatella tätä vain jouluna tai ajanjaksona kalenterissa, ja tällä kertaa se menee näin.
Teksti: Outi Kaartamo
