Hyppää pääsisältöön

Petroskoin sinfoniaorkesterin kohtalon yö 1938 – Suomalaissoittajat Stalinin vainoissa

Kuvakollaashissa Petroskoin sinfoniaorkesteri vuonna 1937, Valistustalo ja Tseljabinskin vankileirin puhallinyhtye.
Petroskoin sinfoniaorkesteri vuonna 1937, suomalaisten rakentama Valistustalo ja Tseljabinskin vankileirin puhallinyhtye. Kuvakollaashissa Petroskoin sinfoniaorkesteri vuonna 1937, Valistustalo ja Tseljabinskin vankileirin puhallinyhtye. Petroskoi,sinfoniaorkesterit,Leopold Teplitski

Heinäkuun kahdeksantena päivänä 1938 Petroskoin sinfoniaorkesteri oli pitänyt konsertin. Yöllä amerikansuomalaisten soittajien kotioviin koputettiin ja kaikki sillä hetkellä kaupungissa olleet soittajat pidätettiin. Oliko orkesterin toimistossa tehty lista, jonka mukaan NKVD osasi juuri oikeisiin osoitteisiin? – Osa 4/4

Aloitteleva tutkija, etnomusikologi Pekka Suutari koki yllätyksen kenttätyömatkallaan Petroskoissa vuonna 1993. Nykyisin Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen professorina toimiva Suutari haastatteli iäkkäitä Neuvosto-Karjalaan muuttaneita amerikansuomalaisia muusikoita tutkiessaan musiikin murrosta 1920- ja 30-lukujen Petroskoissa.

Yllätys olivat tarinat, joita haastateltavat kertoivat. Neuvostoliitto oli hajonnut. Ihmiset pystyivät puhumaan asioista, joista olivat vuosikymmenten ajan joutuneet vaikenemaan.

Yksi tarinoista oli Petroskoin sinfoniaorkesterin kohtalon yö heinäkuussa 1938.

– Varmasti kaikissa haastatteluissa tämä tapahtuma tuli jollain tavalla esiin. Se kosketti koko sitä yhteisöä, vaikkei kyseessä ollut mitenkään ainutlaatuinen tapaus. Suurin osahan suomalaisista ja amerikansuomalaisista vangittiin vainovuosina 1937–1938.

– Ihan tarkkaa tietoa ei ole, miksi juuri sinä päivänä ja miksi juuri filharmonian muusikot vangittiin. Mutta näin tapahtui, että yhtenä yönä yksitellen jokainen käytiin hakemassa kodistaan. Useimmille heistä se oli viimeinen matka pois kotoa.

Opettaja Urho Ruhanen, vakaumuksellinen kommunisti vangitaan

Ilmapiiri Neuvosto-Karjalassa alkoi muuttua suomalaisille uhkaavaksi 1930-luvun puolivälissä. Suomalaisen kirjallisuuden opettaja Urho Ruhanen sai lukea 22. syyskuuta 1937 Punaisen Karjalan artikkelista, että häntä syytettiin “natsionalistis-fasistisen teoriain räikeäksi edustajaksi”.

Suomalaisen kirjallisuuden opettajaa Urho Ruhasta panettelevia kirjoituksia Punaisessa Karjalassa 1937.
Panettelevia kirjoituksia Punaisessa Karjalassa 1937. Suomalaisen kirjallisuuden opettajaa Urho Ruhasta panettelevia kirjoituksia Punaisessa Karjalassa 1937. Urho Ruhanen,lehtileikkeet

Vaikka Urho Ruhanen oli vakaumuksellinen kommunisti, muuttuneessa ilmapiirissä hän tunsi olevansa vaarassa. Ruhasta haastatellut Pekka Suutari kertoo:

– Hän tunnusti, että kyllä hän pelkäsi. Hän pelkäsi että ihmiset alkoivat uskoa, että tälle suomalaisen kirjallisuuden opettajalle on ihan oikein, että hänet vangitaan, koska hän on opettanut lehdissä rummutettua fasistista kirjallisuutta.

Petroskoin suomenkielisen opettajaopiston opiskelijat 1923–1924 ryhmäkuvassa.
Urho Ruhanen kuului Petroskoin suomenkielisen opettajaopiston ensimmäisiin opiskelijoihin. Hän oli aloittanut opinnot 1922 ollessaan vasta viidentoista. Ryhmäkuvassa lukukauden 1923–1924 opiskelijat. Ruhasen valmistujaisissa 1926 juhlapuheen piti Kansankomissaarien neuvoston pj. Edvard Gylling. Petroskoin suomenkielisen opettajaopiston opiskelijat 1923–1924 ryhmäkuvassa. Kuva: Kuvitusta Urho Ruhasen kirjasta Syytettynä suomalainen. Petroskoi

Ruhanen oli syntynyt 1907 Lappeenrannan Lamposaaressa. Urhon ollessa 6-vuotias Ruhasen perhe oli muuttanut Pietarin lähelle Dubrovkan kylään, mistä isä oli saanut töitä Nevskaja Dubrovkan sahalta.

Dubrovkaan oli jäänyt runsaasti soittimia Puolan rintamalle lähteneiden miesten jäljiltä. Soittokunnan johtaja Ivan Petrovitsh Schneider, joka myöhemmin katosi Stalinin vainoissa, oli jakanut instrumentteja, antanut opetusta, ja johtanut pientä puhallinorkesteria ja jousiyhtyettä. Ruhanen alkoi soittaa pasuunaa 14-vuotiaana.

Petroskoin opettajaopistossa Urho Ruhanen jatkoi soittoharrastusta Karl Raution johtamassa orkesterissa soittaen pasuunan lisäksi tuubaa. Ruhanen kävi myös nuorison riennoissa ja tansseissa.

– Nuorena hän oli poliittisesti innostunut ja vei tulisieluisena vallankumousta akateemisen nuorison pariin.

– Valmistuttuaan Petroskoista hän lähti jatkamaan opintojaan Leningradiin Herzenin pedagogiseen yliopistoon. Hän oli opiskelija-aktiivi, joka ideoi monenlaista toimintaa opiskelijoiden kesken ja järjesti aatteellisia iltamia.

1920-luvun lopulla Urho Ruhanen oli valmistelemassa väitöskirjaansa Leningradissa, kun hänet kutsuttiin yllättäen takaisin Petroskoihin. Hänestä tuli opettajaopiston opettaja, joka jatkoi aatteellisten iltamien järjestämistä.

Oikealla Neuvostoliitossa asunut opettaja Urho Ruhanen 6-vuotiaana sisarustensa kanssa.
"Tässä minä olen pikkupoikana siellä Dubrovkassa." Urho Ruhanen 6-vuotiaana sisarustensa kanssa 1913. Pitkätukkainen Urho oikealla. Isä oli juuri saanut työpaikan norjalaisten perustamalta sahalta. Oikealla Neuvostoliitossa asunut opettaja Urho Ruhanen 6-vuotiaana sisarustensa kanssa. Kuva: Kuvitusta Urho Ruhasen kirjasta Syytettynä suomalainen. Urho Ruhanen

Urho Ruhanen pidätettiin Stalinin vainoissa 1938. Hän vietti vankileirillä kymmenen vuotta elämästään.

Vaikuttivatko kovat kokemukset Ruhasen poliittiseen kantaan? Oliko hän yhä vuonna 1993 kommunisti?

– Kun hän kertoi siitä lapsuuden innostuneisuudesta, niin totta kai näki, että siinä on pikkuisen itseironiaa.

– Hän saattoi sanoa: “Tuntuu se nyt hassulta, kun kerron näin, mutta näin me tehtiin”. Siinä oli sellaista objektiivisuutta, joka on mahdollista, kun ajattelee asioita laajasti ja eri tasoilla, ja pystyy sijoittamaan asiat omaan kontekstiinsa.

Vielä silloinkaan, kun Ruhanen erotettin työstään 1937, hän ei uskonut että hänelle voisi tapahtua mitään.

– Se oli sama kaikissa tarinoissa, joissa kerrottiin vainoista ja vangitsemisista. Ihmiset eivät arvanneet, että se koskettaisi heitä, koska he eivät olleet tehneet mitään laitonta tai arveluttavaa. Päinvastoin he oli hyvinkin vakaumuksellisia kommunisteja.

– Osa heistä oli ollut rakentamassa neuvostovaltaa ja tehnyt ideologista työtä Neuvostoliiton hyväksi. Vähintään he olivat tehneet työnsä kunnolla ja osallistuneet vapaa-ajallaan kulttuuritoimintaan ja olleet kunnon kansalaisia. Jos joitain rikollisia vangittiin, niin se oli oikein, mutta he eivät odottaneet, että juuri heidät vangittaisiin.

Kärsittyään pitkän vankeustuomionsa Urho Ruhanen pääsi palaamaan takaisin kotiin Petroskoihin sodan jälkeen 1947. Hän ryhtyi kääntäjäksi ja työskenteli vuosina 1961–1968 Progress-kustantamon suomenkielisellä osastolla. Urho Ruhanen kuoli Petroskoissa 2001.

Viktor Paaso ryhtyy tutkimaan isoisänsä kohtaloa Stalinin vainoissa

Muuttunut poliittinen ilmapiiri 1930-luvun puolivälissä vaikutti ihmisten vapaa-ajanviettoon. Klubit ja muut tanssipaikat sulkivat ovensa.

– Tanssitoiminta hiipui. Sitä ei voitu jatkaa, koska orkestereista oli viety soittajia.

Nuorten poikien penikkabändi, kiddyband, jota vielä elokuussa 1933 oli pidetty vaarattomana, vangittiin kokonaan. Yksi sen soittajista oli amerikansuomalainen Toivo Paaso.

Keväällä 1993 Pekka Suutari tapasi Petroskoissa Toivo Paason pojan, 40-vuotiaan Viktorin. Viktor Paaso oli ryhtynyt tutkimaan isänsä ja isoisänsä vaiheita.

– Viktor Paaso oli aktiivinen vastaperustetun Memorial-yhdistyksen Karjalan osastossa. Hän alkoi selvitellä vainovuosien tapahtumia, vainojen uhreja ja oman perheensä taustoja.

Kustaa Rovio lapsijoukon keskellä. Neuvosto-Karjala 1930-luku.
Edvard Gyllingin poliittinen aisapari Kustaa Rovio pioneerien ympäröimänä Karjalan 15-vuotisjuhlan aikaan 1930-luvulla. Rovio vangittiin samaan aikaan Gyllingin kanssa ja teloitettiin pari kuukautta tätä ennen 21. huhtikuuta 1938. Kustaa Rovio lapsijoukon keskellä. Neuvosto-Karjala 1930-luku. Kuva: Sosiaalisen ja poliittisen historian arkisto RGASPI Kustaa Rovio

Viktor Paason isoisä Hugo Paaso oli ollut yksi Karjalan johtohahmoja 1930-luvulla. Tietoja vainoista ja niiden uhreista ei annettu julkisuuteen, mutta 1990-luvun vaihteessa tuli uusi tilanne, jolloin lähisukulaistensa tietoja saattoi käydä kysymässä Turvallisuusarkistossa.

– Ensi alkuun Viktor Paasolle ei tahdottu antaa papereita. Sitten häntä haastateltiin pitkään, minkä jälkeen hänelle luettiin dokumentteja ääneen, niitä joita arkistoon oli koottu hänen isoisästään ja tämän kohtalosta. Vasta myöhemmin Viktor Paaso sai itse lukea näitä papereita. Oli kuitenkin hyvin hankalaa päästä niihin käsiksi ja yrittää selvittää perheensä tapahtumia.

Viktor Paason isoisä Hugo Paaso vangittiin tammikuussa 1938, tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin helmikuussa. Ennen teloitustaan hän ehti vankeudesta käsin olla yhteydessä poikaansa Toivoon. Hugo Paaso kertoi pojalleen allekirjoittaneensa jotain – tai joku oli pidellyt hänen kättään – mitä hän ei ollut oikeasti tunnustanut.

– Samalla tavalla kuin pohdittiin ilmiantoja, vangitsemisia ja tekaistuja syytteitä niin pohdittiin mitä niissä kuulusteluissa tapahtui, koska ihmisistä tiristettiin “tunnustus” vaikka millä keinoin. Ne oli hyvin julmia ne tapahtumat.

– Eikä se koskenut vain vangittuja itseään, että he olisivat tunnustaneet omia rikoksiaan, vaan he “ilmiantoivat” ikään kuin kokonaisia salaliittoja, rinkejä ja fasistisia rintamia, joten heidän ilmiantonsa ratkaisivat mahdollisesti kymmenien muiden ihmisten kohtalot.

Vangittuja ihmisiä pidettiin kansanvihollisina.

– Niitä, jotka vangittiin, ei koskaan vapautettu syyttöminä, aina löytyi syy, miksi heidät oli vangittu. Se oli hyvin leimaavaa myös heidän perheilleen. Vangittujen ja mahdollisesti teloitettujen ihmisten perheenjäsenet karkotettiin Äänisen taakse tai kauemmas.

– Monessa tapauksessa kansanvihollisen leima säilyi aina 1950-luvulle asti. Koska oli kansanvihollisen lapsi, ei saanut koulutuspaikkaa, jota haki tai ei päässyt johonkin palveluspaikkaan, johon olisi halunnut.

Kesäkuun 14. päivänä 1938 tuomittiin teloitettavaksi ja ammuttiin Moskovassa Karjalan entinen suomalainen pääministeri Edvard Gylling. Häntä oli pidetty vangittuna heinäkuusta 1937.

– Se oli yhden politiikan loppunäytös. Siihen päättyi Karjalan tasavallan perustaminen, se oli kansallisvaltion idean loppu.

Työläisten kulkue Petroskoissa Vapauden aukiolla vuonna 1928. Banderollissa lukee "Ryhdytään rakentamaan kivestä".
Kulkue Vapauden aukiolla vuonna 1928 kehottaa banderollissa "ryhtykäämme rakentamaan kivestä". Työläisten kulkue Petroskoissa Vapauden aukiolla vuonna 1928. Banderollissa lukee "Ryhdytään rakentamaan kivestä". Kuva: Karjalan tasavallan kansallinen arkisto. Petroskoi

Klarinetisti Elmer Nousiainen haluaa pois Neuvostoliitosta mutta joutuu leirille

Petroskoin sinfoniaorkesterin sooloklarinetisti Väinö Rintala oli niin harvoja amerikansuomalaisia muusikoita, jotka selvisivät hengissä Stalinin 1930-luvun vainoista.

Myös Rintalan ystävä, klarinetisti Elmer Nousiainen säilyi hengissä, mutta hänet vangittiin ja hän joutui vuosiksi pakkotyöleiriin. Yhdessä Väinö Rintalan kanssa Pekka Suutari kävi tapaamassa keväällä 1993 Nousiaista.

Elmer Nousiainen ei soittanut klassista, vaan oli mukana lukuisissa tanssiyhtyeissä ja esiintyi Suksitehtaan klubilla ja muissa tanssipaikoissa.

Suksitehtaan klubin puhallinorkesteri, johtajana Emil Ranta. Petroskoi 1930-luvun alku.
Suksitehtaan klubin puhallinorkesteri. Johtaja Emil Ranta istuu ryhmän keskellä. Suksitehtaan klubin puhallinorkesteri, johtajana Emil Ranta. Petroskoi 1930-luvun alku. puhallinorkesterit,Petroskoi

– Vainovuodet olivat juuri päällä, kun Elmer Nousiainen meni kaverinsa kanssa Moskovaan. Heillä oli tarkoituksena saada Yhdysvaltain passit takaisin ja lähteä pois Neuvostoliitosta. Mutta kun he poistuivat Amerikan lähetystöstä, heidät vangittiin Moskovan kadulla ja lähetettiin vankileirille.

Vankileirillä Elmer Nousiainen selvisi vain sen ansiosta, että hän sai sinne klarinetin.

– Väinö Rintala hommasi sen hänelle Petroskoista ja lähetti sinne vankileirille. Klarinettia soittamalla hän selvisi siitä, kun ruoka-annokset oli pieniä ja ne, jotka joutuivat tekemään raskasta työtä, uupuivat ja menehtyivät.

Elmerin ja muutamien muiden vankien tehtävänä oli soittaa portilla aina, kun muut vangit lähtivät töihin.

– Se oli vankileirille kuuluvaa työtä myös se muusikoiden työ. Ja vaikka se ei ollut niin raskasta kuin se mitä muut vangit joutuivat tekemään, niin soittajatkin olivat hyvin karuissa olosuhteissa. Hyvin heikkoina, hädin tuskin hengissä he palasivat sieltä Petroskoihin.

Tseljabinskin vankileirin orkesteri, mukana amerikansuomalainen Allan Sihvola.
Tsheljabinskin vankileirin orkesteri. Keskellä vasemmalla trumpetti sylissä on Allan Sihvola, yksi harvoista hengissä selvinneistä amerikansuomalaisista soittajista. Tseljabinskin vankileirin orkesteri, mukana amerikansuomalainen Allan Sihvola. Kuva: Allan Sihvolan arkisto vankileirit

Puhdistus Petroskoin sinfoniaorkesterissa yöllä 8. heinäkuuta 1938

Kesän 1938 edetessä vangitsemiset Petroskoissa jatkuivat. Heinäkuun kahdeksannen päivän yönä NKVD haki puolet sinfoniaorkesterin amerikansuomalaisista soittajista heidän kodeistaan.

Kuorma-auton lavalle joutuivat käyrätorvensoittaja Urho Laakso, kontrabasisti Leo Ahola, viulisti Olavi Dahlberg, klarinetisti Olavi Holtti, viulisti Niilo Kuula, viulisti Albert Marttila, pasunisti Albert Merilä, oboisti Arvi Mesi, viulisti Armas Moisio, trumpetisti Jalmari Paasio ja pasunisti Anselmi Sword.

Kukaan heistä ei palannut.

Myöhemmin on esitetty epäilyjä, että filharmonian toimistossa olisi tehty lista, jonka mukaan NKVD osasi mennä yöllä juuri oikeisiin osoitteisiin.

Tätä kuvaa ei saa käyttää!
Vuonna 1935 käyttöön otettua Kansallista valistustaloa kutsuttiin Karjalan filharmoniaksi. Talossa toimivat Petroskoin monet soitinyhtyeet, kuoro, teatterit ja Kantele-yhtye. Sotasyksynä 1941 neuvostojoukot räjäyttivät filharmonian perääntyessään Petroskoista. Tätä kuvaa ei saa käyttää! Kuva: Karjalan tasavallan kansallinen arkisto. rakennukset

Teloituspaikat Sandarmoh ja Krasnyi bor

Kun Sandarmoh'ssa vietettiin 2019 Stalinin vainoissa teloitettujen suomalaisten muistopäivää, uhrien nimet luettiin ääneen. Teloitettujen suomalaisten joukossa uhri numero 386 oli Radiokomitean sinfoniaorkesterin käyrätorvensoittaja Urho Laakso.

Urho Mikonpoika Laakso oli syntynyt Tampereella 1884. Hän oli muuttanut Amerikasta Petroskoihin 1931.

Laakso tuomittiin kuolemaan 21. syyskuuta 1938 kaksi ja puoli kuukautta pidätyksensä jälkeen. Syy oli pykälä 58/6, vakoilu. Laakso ammuttiin Karhumäen Sandarmohissa viisi päivää tuomion julistamisen jälkeen 26. syyskuuta.

Samana päivänä, 26. syyskuuta suoritettiin teloituksia myös Krasnyi borissa, Punakankaalla, joka sijaitsee parikymmentä kilometriä Petroskoista kaakkoon.

Teloitettujen joukossa oli Petroskoin sinfoniaorkesterin pasunisti, 19-vuotias Anselmi “Ansa” Sword.

Sen lisäksi, että Sword soitti sinfoniaorkesterissa, hän opiskeli yhä Petroskoin musiikkiopistossa. Anselmi Swordista tiedetään, että hän oli Jalmar ja Siiri Swordin poika, syntynyt Yhdysvalloissa 1919. On mahdollista, että Anselmin isä, Jalmar oli palannut Yhdysvaltoihin vuonna 1935.

Samana päivänä 26. syyskuuta Krasnyi borissa teloitettiin ampumalla myös 19-vuotias käyrätorvensoittaja Kalervo A. Mäkelä

Myös Mäkelä oli syntynyt Yhdysvalloissa 1919. Hänen syntymäpaikkansa oli Michigan. Kalervo oli kirvesmies Toivo Mäkelän ja tämän Julia-vaimon kolmesta pojasta nuorin. Kalervo Mäkelän Reino-veli joutui sota-aikana pakkotyöleirille.

“Sanni odotti, että jonain päivänä Olavi tulisi takaisin…”

Vangittujen joukossa olleen Petroskoin sinfoniaorkesterin viulistin Olavi Dahlbergin puoliso Sanni oli raskaana. Pekka Suutari tapasi Sannin keväällä 1993.

– Hän kertoi odottaneensa pitkään, että Olavi jonain päivänä tulisi takaisin. Kun hän kantoi sankolla vettä parakin yläkertaan, hän odotti, että nyt Olavi jo tulee, koskettaa häntä olkapäälle ja sanoo, että anna minä otan sen sankon. Mutta Olavi ei koskaan palannut.

Klarinetisti ryyppää, hukkaa soittimensa ja pidätetään

Teloitettujen joukossa ollut Petroskoin sinfoniaorkesterin klarinetisti Olavi Holtti oli Pekka Suutarin haastatteleman klarinetisti Väinö Rintalan hyvä ystävä. Holtti soitti orkesterissa kakkosklarinettia, kun Rintala soitti ykköstä.

Väinö Rintalan hengen oli pelastanut se ettei hän ollut kesällä 1938 Petroskoissa. Rintala oli riitaantunut Petroskoin sinfoniaorkesterin kanssa palkka-asioista ja lähtenyt kesäksi Sotšiin soittamaan jazzia tanssiravintolaan.

Rintala oli lähettänyt Sotšista käsin ystävälleen Olavi Holtille kutsun. Holttia odotettiin Rostovissa, tanssiorkesterissa oli paikka alttosaksofonin soittajalle.

Soitinyhtye Petroskoin kesäpuistossa 1930-luvun alussa. Keskellä mukana trumpetisti Allan Sihvola.
Monet eri yhtyeet ja kokoonpanot esiintyivät Petroskoin kesäpuistossa. Soitinyhtye Petroskoin kesäpuistossa 1930-luvun alussa. Keskellä mukana trumpetisti Allan Sihvola. Kuva: Allan Sihvolan arkisto soitinyhtyeet,Petroskoi
Soitinyhtye Petroskoin kesäpuistossa 1930-luvun alussa. Keskellä mukana trumpetisti Allan Sihvola.
Vainoista selvinnyt trumpetisti Allan Sihvola seisoo molemmissa kuvassa keskellä. Soitinyhtye Petroskoin kesäpuistossa 1930-luvun alussa. Keskellä mukana trumpetisti Allan Sihvola. Kuva: Allan Sihvolan arkisto soitinyhtyeet,Petroskoi

Holtti ei saanut kuitenkaan lähdetyksi Rostoviin. Hänen vaimonsa mukaan Olavi oli ryypännyt rajusti sinfoniaorkesterin kesäpuistokonsertin jälkeen, hukannut klarinettinsa ja jäänyt sitä etsimään. Tämä koitui hänen kohtalokseen. Seuraavana yönä hänet vangittiin.

Myös Olavi Holtin poika, nuori viulisti vangittiin. Kuulusteluissa hänen sormensa murskattiin niin, ettei viulunsoitosta olisi koskaan enää tullut mitään. Poika teloitettiin kolme kuukautta pidätyksen jälkeen.

Ketään ei todeta syyttömäksi

Ketään vangituista ei julistettu kuulustelujen jälkeen syyttömäksi.

– Oli mukamas joku täysin tekaistu oikeudenkäynti. Kaikille löydettiin joku syy, vaikka tosi asiassa kukaan ei ollut tehnyt sitä laittomuutta, mistä heitä syytettiin ja mistä heille annettiin kuolemantuomio tai pitkä vankileirituomio.

Ne muusikot, jotka kuka mistäkin syystä olivat juuri sinä yönä poissa kaupungista, säilyivät hengissä.

– Kun he sitten olivat jossain muualla, heitä ei lähdetty mistään kauempaa etsimään, pidättämään ja vangitsemaan. Kun pahin vainoaika meni ohitse, myös tämä kysymys meni ohi heidän kohdaltaan.

Henkensä säilyttäneiden joukossa olivat Petroskoin sinfoniaorkesterin amerikansuomalainen perustaja, säveltäjä ja kapellimestari Karl Rautio ja konserttimestari Lauri Jousinen. Aavistiko Karl Rautio, että jotain oli tekeillä? Joka tapauksessa heinäkuun kahdeksantena hän ei ollut Petroskoissa vaan Uhtualla.

Vangitsemiset Neuvostoliitossa 1930-luvulla lähtivät liikkeelle ylhäältä Moskovasta.

– Sieltä sitten annettiin alemmas ja alueille tehtäväksi vangita joku tietty määrä ihmisiä ja nämä tehtävät täytettiin hyvin tunnollisesti, liian tunnollisesti, niin että vangitsemisia tehtiin enemmän kuin alun perin oli tarkoituskaan. Pyydettiin jopa mahdollisuutta lisätä sitä kiintiötä.

– Ja nämä vangitsemiset ja teloittamiset etenivät ja jatkuivat, ne olivat sellainen aalto, joka pyyhkäisi ihmiset pois tieltään ihan riippumatta heidän persoonastaan, tekemisistään, sanomisistaan tai poliittisesta mielipiteestään.

Vainot lakkaavat marraskuussa 1938

Syksyllä 1938, marraskuun 17. päivänä vangitsemiset yllättäen loppuivat. NKVD:n korkein päällikkö Moskovassa, Nikolai Ježov erotettiin tehtävästään. Hänet vangittiin ja teloitettiin noin vuotta myöhemmin, helmikuussa 1940.

Ježovin jälkeen NKVD:n uudeksi päälliköksi nimitettiin Lavrenti Berija, joka ryhtyi ensitöikseen organisoimaan leireillä vankityövoiman tehokkaampaa käyttöä.

– Kun suurimmat aallot olivat pyyhkäisseet tavattoman paljon ihmisiä pois, niin jossain vaiheessa herättiin siihen, että nyt riittää, että nyt jo menty liian pitkälle. Yritettiin jo tulla sieltä vähän takaisinkin, mutta niiden ihmisten tuomioita, jotka olivat vankileireillä, ei purettu. Ketään ei julistettu syyttömäksi. Elämä jatkui sellaisena koko Stalinin ajan.

Stalin kuoli 5. maaliskuuta 1953 ja NKVD:n päällikkö Berija syrjäytettiin pian sen jälkeen. Berija vangittiin, tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin vielä saman vuoden syksyllä.

Sotavuodet ja petroskoilaisten evakkotaipaleet

Heinäkuussa 1938 tapahtuneen soittajien puhdistuksen jälkeen Petroskoin sinfoniaorkesteri jatkoi toimintaansa.

Petroskoin radiokomitean sinfoniaorkesteri kiertueella, ehkä Sortavalassa. Kapellimestarina Leopold Teplitski.
Petroskoin radiokomitean sinfoniaorkesteri kiertueella, todennäköisesti Sortavalassa. Kapellimestarina Leopold Teplitski. Petroskoin radiokomitean sinfoniaorkesteri kiertueella, ehkä Sortavalassa. Kapellimestarina Leopold Teplitski. Petroskoi

Vuoden kuluttua marraskuun viimeisenä päivänä 1939 Neuvostoliiton ja Suomen välille syttyi sota. Välirauhan jälkeen kesällä 1941 sota syttyi uudelleen ja kaupungin asukkaat evakuoitiin syyskuussa, kun suomalaiset joukot lähestyivät kaupunkia.

Keväällä 1993 vanhukset muistelivat Pekka Suutarille evakkotaipaleitaaan.

– Evakuointi oli hyvin traagista kaikille Karjalan tasavallan asukkaille. Jotkut evakuoitiin hyvin kauas. Paljon ihmisiä kuoli. Kaikkialla nälkä oli valtava.

Petroskoilainen Kantele-yhtye kierteli sodan aikana Siperiassa.

– Kantele-yhtye otti asunnokseen junavaunun ja lähti evakkoon Siperiaan. Siellä yhtyeen johtaja ja perustaja Viktor Gudkov sitten kuoli.

Dallapé uppoaa tanssivaan yleisöön Aunuksessa

Karl Rautio työskenteli Aunuksessa sotien jälkeen noin vuosina 1945–50 Petroskoista siirtyneen Suomalaisen teatterin kapellimestarina. Rautio kokosi teatteriin pienen orkesterin ja kirjoitti sille näytelmämusiikkia.

– Siitä orkesterista melkein puolet olikin Karl Raution omaa perhettä. Pojat Heino, Erik ja Roine soittivat ja pojista muodostui myös tanssiyhtye, joka säesti tansseja teatteriesitysten jälkeen. Tansseilla houkuteltiin yleisöä. Kun oli katsottu näytelmäkappale, saatiin jäädä vielä tanssimaan.

Suomalaissyntyinen Petroskoissa vaikuttanut musiikkimies Karl Rautio poikiensa Heinon, Erikin ja Roinen kanssa.
Karl Rautio poikiensa Erikin, Heinon ja Roinen kanssa. Suomalaissyntyinen Petroskoissa vaikuttanut musiikkimies Karl Rautio poikiensa Heinon, Erikin ja Roinen kanssa. Kuva: Raution perhearkisto. Karl Rautio

Raution tanssiyhtyeen toiminta Aunuksessa oli hyvin aktiivista.

– Heillä oli muun muassa isot pinot Dallapé-vihkoja, joita oli jäänyt suomalaisilta sodan jälkeen. Näitä Dallapén hyvin iskelmällisiä ja yleisöön meneviä kappaleita soitettiin tansseissa.

Karl Raution perheen tragedia

Karl Raution pojista erityisesti Roine Rautio oli suuri säveltäjälupaus.

– Roine Rautio opiskeli sävellystä Leningradissa. Hän kirjoitti muutamia orkesterikappaleita, hienoja töitä, joista hänet palkittiin.

Petroskoilainen säveltäjä Roine Rautio (1934–1960).
Roine Rautio (1934–1960). Petroskoilainen säveltäjä Roine Rautio (1934–1960). säveltäjät,Petroskoi,Roine Rautio

Palkintorahoilla Roine osti pikaveneen, jolla Raution veljekset lähtivät syksyiselle Ääniselle.

– Melkeinpä ensimmäisellä reissulla sattui onnettomuus. Vene ajoi uppotukkiin ja Raution veljeksistä kaksi, Roine ja Heino hukkuivat. Kolmas veli Erik, joka tuli myöhemmin kanteleen soittajana hyvin tunnetuksi, loukkaantui pahasti ja sai elinikäisiä vammoja.

Karl Rautio kuoli 1963, kolme vuotta veneonnettomuuden jälkeen. Kerrotaan, että poikien kuoleman jälkeen hän oli hiljainen, murtunut mies.

Ympyrä sulkeutuu

Vuonna 1991, kun Neuvostoliitto oli hajonnut ja Suomen ja Venäjän välinen raja auennut, aloitteleva musiikintutkija Pekka Suutari oli ryhtynyt kirjeenvaihtoon Karjalan tiedekeskuksen kielen ja kirjallisuuden instituutin tutkijan Kalle Raution kanssa. Kalle Rautio oli Karl Raution lapsenlapsi, veneonnettomuudessa kuolleen Heinon poika.

Kun Suutari tammikuussa 1992 teki ensimmäisen matkansa Petroskoihin, Kalle Rautio majoitti hänet kahdeksi viikoksi kotiinsa.

Vuonna 1903, lähes sata vuotta aikaisemmin 18-vuotias Kalle Rautio oli lähtenyt Pohjanmaalta, Ylistaron Untamalan kylästä siirtolaiseksi Amerikkaan.

Vuonna 1922 amerikansuomalainen Karl Rautio oli matkustanut perheineen Kaliforniasta Neuvosto-Karjalaan rakentamaan uutta ihanneyhteiskuntaa.

Vuonna 1997 ympyrä sulkeutui, kun Karl Raution lapsenlapsi Kalle Rautio perheineen ja muut sukulaiset muuttivat Venäjältä takaisin Suomeen.

Kuuntele kaksiosainen Puhdistus Petroskoissa – Suomalaissoittajat Stalinin vainoissa:

Punainen tähti.
Punainen tähti. kuvitus

Vainojen uhrien historiaa kerätään kahdessa eri hankkeessa

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS tallentaa kaksivuotisessa hankeessa Stalinin vainojen uhrien historiaa sekä heidän jälkeläistensä kokemuksia sukua koskettaneista vainoista osaksi suomalaista kulttuuriperintöä. Ohjeet muistojen tallentamiseen löytyvät täältä: Stalinin vainojen muistot -hanke (2021–2022).

Kansallisarkiston Suomalaiset Venäjällä 1917–1964 -tutkimushankkeelle voi lähettää tietoja ja vihjeitä. Hanke on hyvin kiinnostunut tutustumaan esimerkiksi koti- ja sukuarkistojen papereihin, kuten postikortteihin, kirjeisiin, päiväkirjoihin, valokuviin, asiakirjoihin sekä muistinvaraisiin kertomuksiin ja tarinoihin. Niiden kopioita voi lähettää tutkimushankkeelle sähköpostilla osoitteeseen suomalaiset.venajalla@arkisto.fi

Punainen tähti.
Punainen tähti. kuvitus

Lähteet

Suulliset lähteet

Kalle Raution haastattelu. Kerava 16.9.2020.
Pekka Suutarin haastattelut. Joensuu 9.9.2020 ja Helsinki 27.10.2020.

Painamattomat lähteet

Suutari, Pekka: Petroskoihin huhti-kesäkuussa 1993 tehdyn kenttätyömatkan haastattelujen litteroinnit. Haastateltavina mm. Orvo Björninen, Sanni Botsharnikova, Maksim Gavrilov, Ruth Niskanen, Ernest Haapaniemi, Elmeri Nousiainen, Viktor Paaso, Eila Rautio, Aarne Rikka, Urho Ruhanen, Väinö Rintala, Impi Vauhkonen, Mildred Rossi, Lillian Salo, Allan Sihvola ja Irina Takala.

Painetut lähteet

Kirjoja ja artikkeleita
Kamppinen, Ossi: Palkkana pelko ja kuolema — Neuvosto-Karjalan suomalaiset rakentajat. Docendo Oy. Jyväskylä 2019.
Paaso, Viktor: Siirtolaisperheen tarina. Canadan Uutiset 29.7.1992.
Ruhanen, Urho: Syytettynä suomalainen. Lilja ja Urho Ruhasen elämäntien kirja. Toim. Juha Virkkunen. Kustannus Pohjoinen. Kirjapaino Osakeyhtiö Kaleva. Oulu 1989.
Ruusunen, Aimo: Punakankaan suomalaiset. Teloitus- ja hautapaikka Krasnyi bor 1937–1938. Warelia. 2020.
Sihvola, Allan: Stalinin taivaan alle. OK-kirja. Turku 2021.
Suutari, Pekka: Suomalaissiirtolaiset Neuvosto-Karjalan "kansallisen" kulttuurin rakentajina. Musiikkipolitiikka ja musiikin murros Neuvosto-Karjalassa 1920-36. Suomen etnomusikologinen seura. Etnomusikologian vuosikirja (toim. Pirkko Moisala), Helsinki 1995.
Suutari, Pekka: "Going beyond the border. National cultural policy and the development of musical life in Soviet Karelia 1920–1940" kirjassa Soviet Music and Society under Lenin and Stalin: The Baton and Sickle. Toim. Neil Edmunds. Routledge 2004.
Suutari, Pekka: "Venäjän-Karjalaan siirtyneiden suomalaisten musiikkitoiminta" julkaisussa Itä meissä. Artikkeleita ortodoksisesta kulttuurista ja suomalais-venäläisestä vuorovaikutuksesta. Toim. Katriina Kajanne. Itä-Suomen yliopiston julkaisuja. Joensuu 2011.
Suutari, Pekka: Santtu Karhu: Laulaja - lauluntekijä rajalla. Etnomusikologian vuosikirja 2014.
Tuominen, Arvo: Kremlin kellot: muistelmia vuosilta, 1933-1939. Tammi. 1956.
Vaara, Pekka: Viena 1919–1922. Kun neuvostovalta tuli Karjalaan. Docendo Oy Jyväskylä. Livonia Print, Latvia 2020.

Lehtiartikkeleita ja internetsisältöjä
Karhumäen Sandarmohissa teloitettuja suomalaisia. PDF-tiedosto. Lähde: Eila Lahti-Argutina: Olimme joukko vieras vaan - venäjänsuomalaiset vainonuhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun. Turku, Siirtolaisuusinstituutti, 2001. Otos: Irina Takala.
Huhtanen, Jarmo: Stalinin likvidoimat. Helsingin Sanomat 29.11.2020.
Hämäläinen, Unto: Stalinin vainoissa kuoli yhtä paljon suomalaisia kuin talvisodassa – Valtiojohto, teettäkää selvitys heidän kohtalostaan. Helsingin Sanomat 31.8.2019.
Pesonen, Mikko: Tutkija Aleksi Mainio – Stalinin vainoissa kuolleiden suomalaisten vaiheet on selvitettävä perusteellisesti. Yle Uutiset 15.1.2020.
Suutari, Pekka: The national character of Soviet Karelian music. Finnish Music Quarterly 6.4.2005.
Takala, Irina (käännös Timo Laakso): Rautio, Kalle. Kansallisbiografia 4.5.2001.
Vauhkonen, Impi: He rakensivat kulttuuria. Carelia 3/1993, 73-79.

Kaikki Rautiot yksissä kansissa. Karjalan Sanomat 15.5.2012.
Nimilaatta Kalle Raution muistoksi. Karjalan Sanomat 29.2.2012

Laidinen, Natalia: В семье её звали Мумми (Perheessä häntä kutsuttiin Mummiksi) (venäjäksi). Internetlehti Lyceum 6.9.2013.
Laidinen, Natalia: Очерк жизни и творчества Ройне Карловича Раутио в контексте эпо (Roine Karlovic Raution elämä ja työ). PDF-tiedosto (venäjäksi). Журнал «Север» 1.2.2017, 83–101.
Trubin, Alexander: Как ведущий джаз-музыкант СССР создавал Симфонический оркестр Карелии. Часть первая (Neuvostoliiton johtavana jazzmuusikkona hän loi Karjalan sinfoniaorkesterin. Artikkeli kapellimestari Leopold Teplitskistä, osa 1).
Trubin, Alexander: Как ведущий джаз-музыкант СССР создавал Симфонический оркестр Карелии. Часть вторая ((Neuvostoliiton johtavana jazzmuusikkona hän loi Karjalan sinfoniaorkesterin. Artikkeli kapellimestari Leopold Teplitskistä, osa 2).

Wikipedia (suomeksi): Karl Rautio
Wikipedia (englanniksi): Karl Rautio
Wikipedia (venäjäksi): Rautio, Karl Erikovitsh
Wikipedia (liivin-karjalaksi): Karl Rautio
Wikipedia (venäjäksi): Roine Rautio

Национальный архив РК (Karjalan tasavallan kansallisarkisto) (venäjäksi) Раутио Карл Эрикович (1889-1963 гг.) (Rautio Karl Erikovich)
Карельский композитор Карл Раутио родился 125 лет назад (Karjalan säveltäjä Karl Rautio syntyi 125 vuotta sitten) (venäjäksi). Respublika 19.11.2014.
Карельскому композитору Ройне Раутио исполнилось бы 80 лет (Karjalan säveltäjä Roine Rautio olisi täyttänyt 80 vuotta) (venäjäksi). Respublika 21.7.2014.
Карелия отмечает 130-летие композитора Карла Раутио (Karjala juhlii säveltäjä Karl Raution 130-vuotisjuhlaa) (venäjäksi). Internetlehti Lyceum 20.11.2019.

Televisio-ohjelmia
Karjalainen kiirastuli. Ohjaus Seppo Rustanius. Illume Oy, TV2 Dokumenttiprojekti, 2001.
Hengenpelastajat. Ohjaus Jouko Aaltonen. Illume Oy 2005.