Hyppää pääsisältöön

Mummola Suomen korkeimmalla majakalla

Peppi Wilson muuttaa keväisin kesäksi Bengtskärin majakalle. Pieni majakkaluoto on myös uhanalaisten haahkojen turvasatama.

Vaikuttava majakka alkaa hahmottua vasten aavaa merta heti, kun yhteysalus pujahtaa ulos saariston sokkeloista. Keväässä on jo ripaus kesää ja juuri nyt meri on niin rauhallinen kuin se näin ulkona saaristossa voi vain olla. Pikkuhiljaa majakka piirtyy horisontissa yhä selkeämmin, ja mitä lähemmäs pääsemme, sitä kiehtovammalta pieni luotorypäs jylhän majakan kera näyttää.

Bengtskär, Pohjoismaiden korkein majakka – se on seissyt yli vuosisadan järkähtämättä tällä luodolla, kokien kivisissä seinissään niin talvimyrskyt kuin tällaiset kauniit loppukevään aurinkoiset päivät.

Lähikuva vaaleahiuksisesta nuoresta naisesta. Taustalla taivasta ja kivistä seinää.
Rosalassa asuvalle Peppi Wilsonille Bengtskär on toinen koti. Lähikuva vaaleahiuksisesta nuoresta naisesta. Taustalla taivasta ja kivistä seinää. Kuva: Petteri Saario / DocArt Bengtskärin majakka,Saaristomeri

Huomio ruohonjuuritasolle

Rantautumisen jälkeen Bengtskärin majakan jylhyys, dramaatiikkaa tihkuva historia ja meriseikkailut jäävät kuitenkin toiseksi. Korkeuksien sijaan katse hakeutuu omiin jalkoihin ruohonjuuritasolle.

Haahkoja. Hautovia haahkoja on kaikkialla. Ne nököttävät hiljaa paikallaan huomaamattomina, maisemaan naamioituneina. Pesät reunustavat majakan seinää, ne täplittävät nurmialueita. Niitä on kivenkoloissa, kukkapenkeissä, saunan ja majakan sisäänkäyntien luona, heinätupsujen seassa, penkkien ja kottikärryjen alla.

Haahka hautoo kivimuurin edessä. Haahkan alla on poikanen.
Joka kevät Bengtskärin valitsee pesintäpaikakseen aiempaa suurempi määrä haahkoja. Viime keväänä niitä oli 460. Haahka hautoo kivimuurin edessä. Haahkan alla on poikanen. Kuva: Antti Saario / DocArt haahka,Bengtskär,Saaristomeri

Bengtskärillä työskentelevä Peppi Wilson kertoo, että pesiviä haahkoja on joka vuosi enemmän. Tänä keväänä niitä on saapunut 460. Haahkat hakeutuvat ihmisten helmoihin, sillä ihmisten läsnäolo pitää pedot poissa.

– Merikotkat eivät tule tänne, kun täällä on ihmisiä, eikä meillä ole käärmeitä, supikoiria tai minkkejä. Haahkat ovat tottuneita meihin, ja ne saattavat tehdä pesän aivan minne vain. Ne pesivät niin käynnissä olevan generaattorin alla kuin miesten ulkopisuaarissakin, Peppi Wilson kertoo.

– Joudumme usein selittämään vierailijoille, ettemme häiritse haahkoja, vaan ne ovat itse valinneet tulla tänne ihmisten läheisyteen.

Bengtskärin Peppi

Peppi Wilson on viettänyt kesiään Bengtskärissä pienestä pitäen. Hän on kotoisin läheiseltä Rosalan saarelta ja Bengtskär on hänelle kuin toinen koti. Tai mummola. Majakka on hänen isovanhempiensa Paula ja Per Wilsonin elämäntyö. He ovat kunnostaneet majakan ja perustaneet sinne matkailutoimintaa. Bengtskär onkin nykyisin suosittu vierailukohde, ja siellä käy noin 13 000 matkailijaa vuosittain.

Kuten moni muukin Wilsonin suvun jäsen, myös Peppi Wilson työskentelee majakalla matkailusesongin ajan. Vapaa-aikanaan hän kerkeää ihailla ja tallentaa kamerallaan Bengtskärin karua ja kaunista luontoa. Ja tietysti haahkoja.

– Haahkat ovat todella hauskoja lintuja, ja niitä on kiinnostavaa seurata. Niillä on omat luonteensa ja värityksensä. Osan tunnistamme ja olemme antaneet niille nimetkin. Ne tulevat joka vuosi tänne takaisin ja pesivät tismalleen samassa paikassa joka kevät.

Paikkauskollinen lintu on pitkäikäinen. Vanhin rengastettu haahka eli 37-vuotiaaksi.

On todella hienoa, että voimme auttaa haahkoja täällä. Ne ovat vähentyneet huolestuttavasti.― Peppi Wilson

Haahkakanta on mystisesti taantunut

Kuoriutuessaan suloiset pienet haahkanpoikapallerot lähtevät emon johdattamina kohti merta. Usein ne eksyvät matkalla tai putoavat kivenkoloihin, joista eivät pääse itse pois. Peppi ja muut bengtskäriläiset auttavat haahkanpoikia takaisin perheensä – tai lainaperheensä pariin. Haahkanaaraat hyväksyvät pesueeseensa myös muiden emojen poikasia, ja usein haahkat hoitavat yhdessä poikasia suurissa lastentarhoissa.

Bengtskäriläisille haahkan suojelutyö on sydämenasia. Joka vuosi he miettivät, että ainutlaatuista paikkaa pitäisi hyödyntää paremmin, sillä siellä olisi helppoa systemaattisesti seurata pesintää ja kerätä tietoa tutkimuksia varten. Matkailutyön ohessa siihen ei kuitenkaan ole riittänyt aikaa.

Haahka on erittäin uhanalainen ja rauhoitettu riistalintu. Se on taantunut voimakkaasti Itämerellä, eikä vedenpitävää selitystä tälle ole löydetty. Syiksi arvellaan pienpetojen ja merikotkakannan lisääntymistä, sairauksia ja ravinnonsaannin ongelmia. Suomi on merkittävä alue haahkalle, sillä EU:n pesimäkannasta Suomessa pesii noin 40 prosenttia.

Vähenemisen lisäksi haahkakanta on vinoutunut. Koiraita on valtavan paljon enemmän verrattuna naaraisiin.

– Se on ongelma, koska lisääntymisaikaan naaraista käydään kovaa kilpailua. Joskus naaraalla voi olla jopa 30 kosijaa perässään vuorokauden ympäri. Se on naaraalle todella stressaavaa ja sen takia naaras voi jättää pesimisen väliin kokonaan, Wilson kertoo.

Kuoriutuessaan suloiset pienet haahkanpoikapallerot lähtevät emon johdattamina kohti merta.

Kun koronakevät keikautti maailman ylösalaisin, bengtskäriläiset huomasivat mahdollisuutensa perusteelliseen haahkojen tarkkailuun tulleen.

Matkailijoita ei otettu toukokuussa lainkaan vastaan, mutta oli itsestäänselvyys, että majakkasaaressa pitäisi olla läsnä turvaamassa haahkojen pesintä. Ihmisen poissaolo olisi avannut merikotkalle valmiin buffetpöydän täynnä pulleita hautovia haahkoja.

Pepin täti Nora Wilson tarttui oitis tilaisuuteen, otti yhteyttä Turun yliopistoon ja ehdotti, että he seuraisivat haahkojen pesintää ja keräisivät aineistoa Bengtskärillä. Ekologian ja evoluutiobiologian akatemiatutkija Celine Arzel tarttui tarjoukseen.

– Nora teki suunnitelman, ja sen pohjalta keräsimme dataa. Hän vastasi suurelta osin myös käytännön työstä ja laati datasta tilastograafeja. Me muut autoimme häntä, Peppi Wilson kertoo.

Nora Wilsonin johdolla bengtskäriläiset laskivat haahkat kolmen päivän välein ja merkitsivät muistiin, olivatko linnut pesällä. He myös laskivat munat, jos emo oli poissa pesältä.

– Pesälaskenta saattoi kestää kolmekin tuntia, kun niitä oli niin paljon, Peppi Wilson kertoo.

Bengtskärissä ei metsiä ole – paitsi veden alla. Kirkkaassa ja puhtaassa merivedessä huojuu rakkohaurumetsä.

Tutkijatiimi toimitti myös riistakameroita, joita Wilsonit asensivat erilaisiin paikkoihin tallentamaan haahkojen käyttäytymistä. Lisäksi tutkijat toimittivat tekomunia, joiden avulla selvitettiin munien lämpötila ja se, miten usein haahkaemo kääntää munia.

Bengtskärillä kerättiin tutkijoille myös kuolleita haahkoja ja poikasia ja jopa kokonaisia pesiä. Kerätty data, pesät ja kuolleet haahkat on toimitettu tutkijatiimille.

– Saimme hyvin kerättyä dataa. Se tulee olemaan avoin data ja sitä voi vapaasti hyödyntää tutkimuksissa.

Peppi Wilson pitää hienona sitä, että bengtskäriläiset ovat saaneet tehdä tutkimustyötä hälyttävästi ja mystisesti vähentyneen haahkakannan hyväksi.

– Meillä on niin uniikki huippupaikka. Täällä on helppoa seurata pesintöjen sujumista ja poikasten kuoriutumista, kun haahkoja on niin paljon ja ne eivät pelkää meitä. Ne ovat niin tottuneita meihin, että jopa tekomunat saatoimme laittaa pesiin vain nostamalla haahkaemoa.

Veden saartamat -dokumenttisarjan 2. tuotantokauden ensimmäisessä dokumentissa "Rosala – Bengtskär – Örö" tutustutaan Hiittisten saaristoon Peppi Wilsonin johdolla. Veden saartamat Yle Areenassa ja TV1:ssä 3. tammikuuta lähtien.

Veden saartamat

Veden saartamat on neliosainen dokumenttisarja Suomen saaristoista. Petteri Saarion ohjaamassa sarjassa nähdään neljä omaleimaista saaristoa, joissa eläväinen saaristolaiskulttuuri yhdistyy upeaan monimuotoiseen luontoon.

Sarjassa tutustutaan rohkeisiin ja valovoimaisiin uuden polven saaristolaisiin.

Meillä on huippupaikka täällä.― Peppi Wilson