Metsässä on ahdasta! Tältä tuntuu, kun kävelijät ja maastopyöräilijät ovat viime aikoina olleet törmäyskurssilla. Näin ei tarvitsisi olla, Mikko "Peltsi" Peltola kirjoittaa ja kehottaa kumpaakin osapuolta löysäämään pipoa.
Maastopyöräilyn suomennos on vähän harhainen. Englanniksi mountainbiking, mutta koska Suomessa ei ole vuoria, suomennos on maastopyöräily. Nimestä saattaa kuitenkin saada sellaisen käsityksen, että maastopyöräilyä harjoitettaisiin koskemattomassa luonnossa. Käsitys on väärä, sillä maastopyöräilyn idea on toki ajaa teiden ulkopuolella, mutta valmiilla urilla ja poluilla. Siis vain ja ainoastaan jo valmiilla poluilla, joten maastopyöräily aiheuttaa jälkiä jo olemassa oleville reiteille, ei koskemattomaan luontoon. Teroitan tätä siksi, että viime aikoina on alkanut keskustelupalstoille vyöryä alati kasvava ihmisjoukko, jolla on väärä käsitys lajista.
Maastopyöräily on kiinnostanut minua pienestä pitäen. Mökillä metsäpolut tulivat tutuksi ja ensimmäisen oikean maastopyöräni sain vuonna 1987 palkaksi kesätyöstä itähelsinkiläisessä polkupyöräkorjaamossa. Siihen aikaan maastopyöriä näkyi metsäpoluilla vielä melko vähän. Itselle siitä muodostui kuitenkin tärkeä elämän mittainen harrastus ja kulkumuoto, joka tuntui oikealta. Vuosikymmenten saatossa lajin suosio on kasvanut liki räjähdysmäisesti.
Maastopyöräily on piristänyt myös Lapin kesämatkailua, kun useat kansallispuistot ovat avanneet ovensa lajille. Pyöräilyn sallimisen myötä on syntynyt reittiverkostoa ja vuokraustoimintaa.
Milloin missäkin on jalankulkija joutunut hyppäämään ojaan pyöräilijän tieltä tai joku on nähnyt renkaanjäljen metsäpolulla.
Aika ajoin lehtien yleisöosastoilla sekä keskustelupalstoilla esiintyy parran pärinää maastopyöräilyä kohtaan: Milloin missäkin on jalankulkija joutunut hyppäämään ojaan pyöräilijän tieltä tai joku on nähnyt renkaanjäljen metsäpolulla. Lapissa on useita alueita, joissa jalan ei voi kulkea lainkaan, sillä pyöräilijät ajavat päälle. Jyväskylässä on reitti, josta viedään päivittäin ambulanssilla pyöräilijöiden alle jääneitä jalankulkijoilla sairaalaan ja Helsingin Keskuspuistossa on polun ja ulkoilureitin risteys, jossa maastopyöriä sinkoaa jatkuvasti muiden ulkoilijoiden päälle.
Koomista? Kyllä, mutta omalla tavallaan aivan ymmärrettävää, sillä kautta aikojen on kaikkea uutta vihattu ja ihmetelty. Maastopyöräily on syntynyt Yhdysvalloissa 1970-luvulla ja Suomeenkin tullut jo hyvissä ajoin, mutta joillekin se on vielä uusi laji, varsinkin sen viime vuosina tapahtuneen rajun suosion kasvun myötä. Kategorista vastustusta pitää siis ymmärtää vaikkei tietenkään hyväksyä.
Nöyrä ja kohtelias asenne on otettu toimintatavaksi.
Pyöräily ja näin ollen myös maastopyöräily kuuluvat jokamiehenoikeuksiin jalankulun kanssa. Pyöräily on näin ollen sallittu muutamia poikkeuksia (kansallispuistot, luonnonsuojelualueet) lukuun ottamatta siellä missä kävelykin. Maastopyöräilypiireissä on tiedostettu lajin suosion kasvu ja sen myötä mahdolliset ristiriidat, joten nöyrä ja kohtelias asenne on otettu toimintatavaksi. Suomen ladun maastopyöräilijän etiketistä voi ammentaa tapoja joilla kohdata muita kapeilla poluilla. Se on osoitus siitä, että pyöräilyväki välittää!
Maastopyöräilijän etiketti
Omat kokemukseni muiden kohtaamisista poluilla ovat lähes poikkeuksetta olleet hyväksyviä, ymmärtäväisiä ja ystävällisiä. Omalla käytöksellä on suuri merkitys ja ystävällinen kohtaaminen tuo kaikille paremman mielen. Omista hyvistä kokemuksista johtuen tuntuukin monesti ikävältä lukea koko pyöräilykenttää leimaavia mielipidekirjoituksia lajin kauheudesta.
Syksyllä luin kauhulla Vantaan Sanomista Uudenmaan Ely-keskuksen johtavan virkahenkilön harhaisen haastattelun maastopyöräilystä. Jutussa väitettiin mm. ettei maastopyöräilijä virkisty metsässä vaan on ainoastaan kulkemassa paikasta toiseen ja harmiteltiin maastopyöräilijän aiheuttamaa herkän metsän kulumista toisin kuin kävelijän kulkiessa. Haastattelussa myös samainen virkahenkilö kokee maastopyöräilyn sallimisen hankalaksi pitkissä remmeissä koiriaan ulkoiluttavien kannalta. Teksti on harvinaisen paksua ja tosi surullinen esimerkki siitä, miten meillä on päättävässä asemassa henkilöitä, joilla ei ole alkeellisintakaan käsitystä saati ymmärrystä päättämistään asioista. Taustalla on Vantaan kaupungin metsä, jonne perustettavalta luonnonsuojelualueelta aiotaan pyöräily kieltää. Asia on korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsittelyssä, sillä useat pyöräilyseurat ovat valittaneet päätöksestä. Kyseisessä metsässä Vantaan Silvolassa kulkevat yhdet pääkaupunkiseudun hienoimmista poluista ja pohdinnassa on, voidaanko tasa-arvoisessa asemassa olevista lajeista toinen kieltää mutta toista ei. Ymmärtääkseni erilaisille kielloille pitäisi olla pitävät perustelut. Minä en ole kunnollisia perusteluita vielä tähän päivään mennessä nähnyt.
Polkujen leventämisen ei pidä olla hyväksyttävää mudan tai lätäköiden takia – niitä kosteassa metsässä riittää. Siksi pyöräilyä ja jalankulkua metsäpoluilla on syytä harjoittaa sellaisilla varusteilla, joilla lätäkköön ja tai mutaan voi ajaa tai astua.
Palataanpa lähtöruutuun. Maastopyöräilyä kuuluu harjoittaa vain ja ainoastaan jo valmiilla urilla. Ylivoimaisesti suurin osaa maamme metsien poluista ja urista on jalankulun muodostamia. Tuntuu erikoiselta havaita mielipiteitä, joissa näiden samojen polkujen käytöstä kritisoidaan pyöräilyä. Siis että samalla uralla saa olla jalanjälkiä muttei renkaan? Pyöräilyn suosion kasvun myötä on toki selvää, että polut ovat tietyissä paikoissa kuluneet aiempaa enemmän. Kaikille polkujen käyttäjille onkin teroitettava polulla pysymisen tärkeyttä. Polkujen leventämisen ei pidä olla hyväksyttävää mudan tai lätäköiden takia – niitä kosteassa metsässä riittää. Siksi pyöräilyä ja jalankulkua metsäpoluilla on syytä harjoittaa sellaisilla varusteilla, joilla lätäkköön ja tai mutaan voi ajaa tai astua.
Korona-aika on saanut ihmiset liikkeelle luontoon, mikä on hyvä asia. Samaan aikaan tutkijat ovat huolissaan ihmisten liikkumisesta. Johtopäätöksenä voisi kuvitella olevan erilaisten liikuntamuotojen tukemisen, katteettoman rajoittamisen sijaan. Kun löysennetään hivenen pipoa ja edes vähän halutaan ymmärtää toisia, saattaa syntyä hyvää. Itse uskon siihen että me jalankulkijat ja maastopyöräilijät mahdumme samoille poluille, jos niin haluamme, ilman täysin turhanpäivästä kyräilyä.
Miten sinä sovittaisit yhteen maastopyöräiljijöiden ja muiden metsässä liikkujien intressit? Keskustele kommenttikentässä, keskustelu on auki 15.1. asti.
