Anna ei aio opiskella lukion jälkeen mitään – Asiantuntija: Nuorilla on kohtuuttomat paineet ja odotukset "oman jutun" löytämisestä

Kulttuurissamme korostetaan intohimoammatteja ja kerrotaan tarinoita siitä, miten "omasta jutusta" voi tehdä itselleen ammatin. Vaihtoehtojen runsaus ahdistaa ja epärealistiset odotukset työelämästä aiheuttavat monelle paineita. Abitreenien Riittämättömät-dokumenttisarjassa Anna kertoo, miltä tuntuu kun sitä omaa juttua ei ole.

Abivuottaan elävä Anna on hukassa. Valmistuminen häämöttää, ja pitäisi tietää, mitä tehdä lukion jälkeen. Hän ei ole löytänyt opiskelualaa, joka tuntuisi omalta. Toisaalta opiskelu ei erityisesti kiinnosta, sillä Anna ei ole pitänyt itseään ikinä “opiskeluihmisenä”.

– Tietenkin voi tehdä niin, että menee opiskelemaan vain jotain, mutta tuntuu, että olen tehnyt sitä jo koko elämäni, koska niin kuuluu tehdä. Toivoisin, että voisin löytää jotain sellaista, mikä toisi oikeasti iloa elämään, Anna sanoo.

Tällä hetkellä Annan mielessä päällimmäisenä on työnteko ja itsenäisen elämän aloittaminen. Hän kuitenkin kokee, ettei suunnitelma olla lukion jälkeen opiskelematta kelpaa muille.

Lukiota pidetään välietappina ja jatko-opiskelu, usein korkeakoulututkinto, on monelle lukiolaiselle itsestäänselvyys. Anna on kokenut esimerkiksi sukulaistensa suhtautuvan oudoksuen siihen, ettei korkeakoulututkintoa välttämättä koskaan tule. Annasta tuntuu, että ilman hienoja titteleitä tai tutkintoja hän ei ole muiden silmissä yhtä arvostettu tai menestynyt.

– Kun ajattelen sanaa menestynyt, ensimmäisenä mieleen tulee joku korkeasti kouluttautunut lääkäri tai juristi. Joku, joka on tehnyt tosi paljon töitä sen eteen, mitä haluaa tehdä. Mutta jotenkin se koulutus ja koulutustaso tulee aina ensimmäisenä mieleen.

Onko vaihtoehtoja liikaa?

Nykyisin yhä useampi nuori kokee paineita “oman jutun” löytämisestä ja on ahdistunut, jos sitä ei tunnu löytyvän. Viime vuosikymmeninä ahdistus on lisääntynyt, ja suomalaiset ovat tässä Euroopan kärjessä, selviää psykologian tutkija Elina Marttisen tutkimuksessa.

Tutkimuksessa seuratuista 23-vuotiaista jopa 40 prosenttia tunsi elämäntilanteensa ja -suuntansa epävarmaksi. Nuoret tunsivat olevansa hukassa itsensä kanssa, kun esimerkiksi omaa opiskelualaa tai työtä kyseenalaistettiin jatkuvasti.

Marttisen mukaan nykyisin nuoret ovat aivan erilaisten mahdollisuuksien äärellä kuin edeltävät sukupolvet. Vaihtoehtojen valikoima on niin runsas, että se saa omaa suuntaansa etsivän helposti ahdistumaan. Itseä ja omaa identiteettiä pohditaan ja kyseenalaistetaan paljon pidempään kuin ennen.

– Aikaisemmat sukupolvet ovat ratkaisseet omat identiteettikriisinsä jo 20-vuotiaina, mutta nyt tiedetään, että "kuka minä olen?" -pohdinta jatkuu reilusti yli kolmekymppiseksi, Marttinen sanoo.

Hyvä on myös tiedostaa, että mahdollisuuksien ylitarjonta on varsin etuoikeutettu "ongelma". Kaikilla ei ylipäätään ole mahdollisuutta tai resursseja opiskella tai toteuttaa urahaaveitaan.

Kun odotukset ja todellisuus eivät kohtaa

Nuorten lisääntynyttä epävarmuutta selittää Marttisen mukaan osaltaan myös se, että yhteiskunnassamme hehkutetaan intohimoammatteja ja ihaillaan jatkuvaa aktiivisuutta omien unelmien jahtaamisessa.

Monella on epärealistiset odotukset työelämälle, kun ajatellaan, että työn pitäisi aina tuntua kutsumukselta tai intohimolta. Ihannoimme menestystarinoita, upeita suorituksia ja huippuyksilöitä, joiden tarinat saavat paljon tilaa sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa. Moni saattaa pettyä, kun odotukset ja todellisuus eivät kohtaakaan.

On toki hienoa, jos oma unelmatyö- tai ala on kirkkaana mielessä, mutta lopulta suurimmalla osalla näin ei ole.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Uran ei tarvitse olla nousujohteinen

Viime vuosien korkeakouluhaun uudistukset ovat lisänneet erityisesti lukiolaisten opiskelupaineita. Ensikertalaiskiintiö asettaa epärealistisia odotuksia siitä, että oma ala pitäisi osua kerralla nappiin.

Todistusvalintaa on laajennettu, ja yhä useampi valitaan opiskelemaan ylioppilastutkintotodistuksen perusteella. Tämä lisää ylioppilaskirjoitusten painoarvoa ja siirtää paineita entistä nuoremmille. Taktikointi alkaa varhain, kun jo lukion alussa tai jopa yläkoulussa olisi hyvä tietää, mitä aineita kirjoittaa.

Vaikka uudistukset aiheuttavat ylimääräisiä paineita, Marttinen muistuttaa, että koulutusjärjestelmässämme on aina mahdollisuus valita uudelleen. Koulutus- tai urapolun ei myöskään tarvitse olla pelkästään korkeammalle pyrkimistä. Esimerkiksi lukion jälkeen voi mennä ammattikouluun, ja sen pitäisi olla yhtä hyväksyttyä kuin korkeakouluunkin hakeutuminen.

Mitä seuraavaksi?

Miten sen oman maagisen “oman jutun” voisi sitten löytää? Ja onko sitä edes kaikille olemassa? Absoluuttista vastausta tuskin on olemassa, mutta paineita sen löytämisestä ja toteuttamisesta voi kyllä keventää.

Marttisen mukaan monet identiteettinsä kanssa kipuilevat kompastelevat jo alussa siihen, että he vaativat itseltään liikaa. “Mikä minusta tulee isona” tai “mitä haluan valmistuttuani tehdä” ovat kohtuuttoman isoja kysymyksiä. Paljon armollisempaa sen sijaan on miettiä, että mitä voisin seuraavaksi tehdä. Se riittää.

– Lukiolaisen elämänvaiheessa on jo tosi hyvä, jos pystyy valitsemaan seuraavan askeleen. Sen jälkeen aukeaa usein uusia mahdollisuuksia, joista ei etukäteen edes tiennyt.

Lisäksi Marttinen rohkaisee pyytämään apua. Jos ammatinvalinta tuntuu ylitsepääsemättömältä ja saa oman olon vain ahdistuneeksi, tarvitaan avuksi muita ihmisiä. Kavereilta ja perheeltä saa usein uusia näkökulmia esimerkiksi omista vahvuuksista.

– Jos uravalinta on kuin iso karkkihylly, onhan se parempi, että valikoimaa voisi olla tutkimassa jonkun kanssa yhdessä, Marttinen sanoo.

Katso Annan tarina Abitreenien tuoreesta Riittämättömät-lyhytdokumenttisarjasta.