Ohjaaja John Webster haastatteli Jörn Donneria intiimiä dokumenttia varten Donnerin elämän viimeisillä viikoilla. Millaista oli tutustua ikoniseen kulttuurivaikuttajaan ensi kertaa vähän ennen kuolemaa?
Dokumentti Donner – Privat nähdään Teemalla osana Iltaa Donnerin kanssa lauantaina 6.2.2021.
John Websteriä haastatteli Sanna Wirtavuori.
"Jörn Donner oli ärsyttäjä ja omasta mielestäänkin vastarannan kiiski. Ei ollut sattumaa, että hänen kohdalleen osui uskomaton määrä skandaaleita. Koko hänen elämänsä oli kansainvälistä, naissuhteita myöten, ja monessa asiassa hän oli aikaansa edellä.
Tapasimme joulukuussa reilu vuosi sitten Helsingin Kruununhaassa. En tiennyt mitä olisi edessä, mutta tilanne oli kutkuttavan kiinnostava. Ensimmäinen ajatus oli, että enhän minä tunne tarpeeksi hänen tuotantoaan. Toisaalta minulla oli mahdollisuus keskustella tekijyydestä ja tekemisen pakosta alan ikonin kanssa. Millainen olisi yksityinen Jörn Donner?
Toimiston seinillä oli hyllymetreittäin kirjoja, ja edessäni 86-vuotias, parantumattomasti sairas, fyysisesti hauras mies. Syöpä oli levinnyt toiseen keuhkoon, eikä hoitokeinoja ollut. Jäljellä olevaa elämää ei laskettaisi enää vuosissa, vaan viikoissa. Voi vain odottaa ja toivoa kivuttomia päiviä.
Oikeastaan tuntuu väärältä käyttää Jörnista sanaa hauras. Vaikka liikkuminen oli vaivalloista ja pelkästään hyvän istuma-asennon löytäminen työlästä, niin silmät olivat kirkkaat ja katse terävä. Henkisesti hän näytti varmalta ja voimakkaalta, muisti toimi ja huomiot olivat valppaita.
Rakkaus, pelko, riittämättömyys, syyllisyys. Niistä kaikilla on kokemusta.
Päädyin dokumentin tekijäksi Pirjo Honkasalon ja Ari Tolppasen ansiosta. He olivat suostutelleet Donneria tähän epilogiin, ja he pyysivät minut mukaan.
Ehkä valinta osui minuun osittain ruotsin taitoni vuoksi, mutta myös siksi, että olen töissäni korostanut ihmisen henkilökohtaisen kokemuksen universaalisuutta. Minua kiinnostavat eniten yksilön yksityisimmät asiat – kuten rakkaus, pelko, riittämättömyys, syyllisyys. Ne ovat niitä, joihin on helpointa samaistua, joista kaikilla on kokemusta.
Haastattelut taltioitiin neljänä päivänä, ja aineistoa kertyi yhteensä kuusi tuntia. Oli hämmästyttävää, kuinka kärsivällisesti ja ystävällisesti vakavasti sairas mies jaksoi työprosessin. Hän osoitti olevansa ammattilainen viimeiseen ottoon saakka.
Hän sanoi, että ystävyys on harvinainen rakkauden muoto.
Ennakkokuvani Donnerista oli itsetietoinen, äkkipikainen, älykäs ja varma. Joiltakin osin käsitys säilyi, mutta osin se tarkentui ja muuttui.
Isoin yllätys oli, että Jörn on sisimmältään ujo ja herkkä. Hän ei hermostunut kertaakaan, ja vakuutuin, että hän osaa halutessaan myös välittää ja olla empaattinen.
Vanhan miehen sisällä oli kuitenkin sama levoton mies, joka on ollut kuin mieletön voimala, koko ajan liikkeessä kohti uusia projekteja.
Hän ehti tehdä paljon, ja jättää monta jälkeä suomalaiseen kirjallisuuteen, elokuvaan ja yhteiskuntaan. Ruuhkaisimpina vuosina hänellä oli elokuvien lisäksi muun muassa hiihtohissi Kuopiossa, lomakylä Kustavissa ja huippuhotelli Hyvinkäällä. On selvää, että kaikki liiketoimet eivät voineet onnistua.
Jörn oli ohjaajana vaativa ja työnantajana reilu; työntekijä sai aina palkkansa. Hän tuki useita ihmisiä, vaikka ei tehnyt numeroa tästä puolestaan.
Hänellä oli laajat verkostot, mutta vain muutama hyvä ystävä, joihin hän piti yhteyttä vielä vanhanakin. Iän myötä henkinen kumppanuus oli hänelle arvokkaampaa kuin eroottinen rakkaus. Hän sanoi, että ystävyys on harvinainen ja miellyttävä rakkauden muoto.
Julkinen rooli oli Jörnille jatkuva show.
Julkinen rooli oli Jörnille eräänlainen jatkuva show, ja tapa suojella yksityisempää puoltaan. Näkyvän ja yksityisen puolen lisäksi Jörn puhui myös siitä osasta itseään, joka on "innerst inne", kaikkein yksityisin sisin.
Voi olla, että ihminen ei koskaan paljasta tätä syvintä sisintään täysin edes läheisilleen.
Dokumentissa vahvistui yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden teema. Jörn oli isätön, levoton ja lahjakas maailmanmatkaaja, joka ei oikein malta keskittyä mihinkään, ei töihin eikä ihmisiin.
Hänellä oli paljon naissuhteita ja lapsia eri naisten kanssa. Hyvän isyyden ja tasa-arvoisen parisuhteen hän löysi vasta kypsällä iällä.
Joidenkin mielestä Jörn saattoi olla itsekeskeinen ja jopa ilkeä. Varmasti hän oli sitä myös vanhemmille lapsilleen. Mutta selvästi hän oli rakas puoliso ja ystävä ainakin elokuvassa haastatellulle Harriet Anderssonille sekä pitkäaikaiselle vaimolleen Bitte Westerlundille. Samoin hän näytti olevan hyvä ja huolehtiva isä kahdelle nuorimmalle lapselleen.
Jörnin oli kuitenkin vaikea puhua tunteistaan edes läheisilleen. Sen sijaan hän osasi kirjoittaa ja toimia. Nuorin poika Daniel sanoi, että isän viestit olivat tunteellisempia kuin hänen puheensa.
Edes hänen perheensä ja ystävänsä eivät tienneet kuvien olemassaolosta.
Alun innostuksen jälkeen minulla oli iso ongelma dokumentin tekijänä: Kuinka kuvittaa näin harvinainen puheenvuoro?
Ratkaisu syntyi sattuman kautta. Elokuvassa haastateltu graafikko Anders Carpelan kertoi nähneensä Jörnin työhuoneessa useammankin kansion vanhoja mustavalkoisten filmien pinnakkaisia.
Kun filmit löytyivät, kävi ilmi, että Jörn oli valokuvannut paljon 40-luvulta lähtien. Edes hänen perheensä ja ystävänsä eivät tienneet kuvien olemassaolosta.
Tämä arkisto oli aarre, yhteensä noin 30 000 kuvaa. Digitoimme filmit ja tein niistä paperikopiot, jotka levitin työhuoneeni lattialle. Se oli melkoista palapeliä, konttasin niiden keskellä ja asettelin kuvat oikeaan aikajärjestykseen.
Niiden myötä matkasin menneisiin vuosikymmeniin yhtä lailla Cannesin elokuvajuhlille Kirk Douglasin ja muiden maailmantähtien kanssa kuin merelle ja saaristoon ihailemaan luontoa ja lasten leikkiä.
Edessäni olivat asiat ja ihmiset, jotka Jörn oli halunnut nähdä. Hän oli ympäröinyt itselleen tärkeät kuvat.
Palat loksahtivat kohdalleen: Dokumentin sanat katsovat kohti Jörnia, kuvat näyttävät maailman, jonka hän oli tallentanut.
Niin kauan kuin ajattelen ja kirjoitan, niin kauan elän.
Puhuimme myös vanhenemisesta ja lähestyvästä kuolemasta, mutta uskontoa käsittelimme vain vähän. Jörnin mielestä kuoleman jälkeen ei ole mitään. Niin vain tapahtuu, se on luonnon laki.
Hän osoitti myös, että elämä voi jatkua aktiivisena viimeisiin hetkiin saakka: niin kauan kuin ajattelen ja kirjoitan, niin kauan elän.
Tajusin, että kuoleman lähestyessä ihmisen yksinäisyys ikään kuin tiivistyy. Lopullisen lähdön hetki on kaikkein yksityisin. Jäljellä on enää se sisimmästä sisin.
On tärkeää, että kuolevalla on vieressään joku pitämässä häntä kädestä kiinni, mutta silti matkalle lähdetään lopulta yksin."
Jörn Donner kuoli kuusi viikkoa haastattelujen jälkeen 30. tammikuuta viime vuonna.
Ilta Donnerin kanssa Teemalla lauantaina 6.2. klo 20 alkaen.
Yle Areenassa on julkaistu pysyvästi yli 40 Jörn Donnerin tuottamaa ja ohjaamaa elokuvaa.
