Hyppää pääsisältöön

Kommentti: YleX julkisti 20 läpimurron kynnyksellä olevaa artistia – mutta mitä läpimurto edes tarkoittaa, jos festareille ei taaskaan päästä?

Teksti YleX Kommentti.
Teksti YleX Kommentti. YleX

Kun keikat peruttiin, yhtälöstä otettiin pois puolet musiikin merkityksestä. Samalla uusien artistien puhkeamisesta kukkaan tuli monin verroin vaikeampaa, kirjoittaa YleX:n musiikkitoimittaja Anton Vanha-Majamaa.

Vuonna 2020 elämässäni oli enemmän musiikkia kuin koskaan aiemmin. Osittain se johtui tietenkin siitä, että aloitin YleX:n musiikkitoimittajan työn, jossa en pelkästään saa, vaan minun täytyy kuunnella musiikkia työajalla (mikä mieletön luksus!).

Osittain siitä, että vietin vuodesta yhdeksän kuukautta tässä, ruokapöydän ääressä, kuulokkeet päässä Spotifya, Youtubea ja Tiktokia pläräten. En juuri matkustellut, nähnyt ystäviä, istunut baarissa tai elokuvissa, koska niitä ei ollut turvallista tehdä.

Voisi siis kuvitella, että kun aloimme loppuvuodesta 2020 listaamaan YleX Läpimurto 2021 -artisteja, työ olisi ollut helpompaa kuin koskaan.

No, ei ollut.

Huomautin jo viime keväänä, kuinka iso osa tavasta, jolla musiikkia teemme ja kuuntelemme, on fyysistä, paikkasidonnaista, kollektiivista ja sosiaalista. Kun keikat peruttiin, peruttiin puolet siitä, mitä musiikki meille merkitsee.

Ja siksi jouduimme YleX:ssä miettimään koko läpimurron käsitettä. Mitä läpimurto tarkoittaa, kun artisti pääsee tekemään työstään vain osan?

Oliko William yksi vuoden 2020 isoimmista artisteista? Ehkä, mutta vuonna 2020 se ei vaatinut niin paljoa.

Keikoille ei ole päästy normaalisti kohta vuoteen, ja sen myötä iso osa musiikkikokemuksista on jäänyt väliin tai lykkääntynyt tulevaan. Tämä on tuntunut kaikessa isoimmasta valtavirtapopista – mitä on Lady Gagan Chromatica ilman yhteistansseja tai Antti Tuiskun Valittu kansa ilman Bailantaita? – pienimpiin ruohonjuuritason artisteihin.

Viimeisiä “normaaleja” keikkoja, joille työn puolesta pääsin, oli Isaac Senen levynjulkistuskonsertti Hietsun paviljongissa helmikuun puolivälissä 2020. Tein Senestä henkilöhaastattelua ja tuntui tärkeältä päästä näkemään hänet livenä. Eihän artistia voi muuten nähdä kokonaan.

Lavalla suvereenisti keekoillut Sene otti Hietsun paviljongin yleisön ja tilan omakseen. Ilmassa oli hikeä ja energiaa.

Tuntui selvältä, että YleX oli tehnyt oikean päätöksen nostaessaan Senen yhdeksi vuoden 2020 läpimurtoartisteista. Brysselissä syntynyt savolaissenegalilainen maailmankansalainen ehtisi vuoden aikana harjoitella ja kasvattaa show’taan alati isompien yleisöjen edessä. Huhtikuulle oli jo tiedossa kaksi iltaa Sannin lämppärinä.

Vaan ei ehtinyt. Kaikkien keikat peruttiin keväältä ja kesältä, ja ne harvat toteutuneet järjestettiin harvennetuille yleisöille. Minä kävin maaliskuun 2020 jälkeen neljällä keikalla.

Toteutuiko Isaac Senen läpimurto siis vuonna 2020? Entä muiden Läpimurto-artistien, kuten Lauri Haavin, Luukas Ojan, Sara Siipolan tai Yeboyahin?

Vaikea sanoa. Niin paljon jäi uupumaan.

Vuonna 2020 pelisäännöt olivat erilaiset.

William – jonka läpimurtoa YleX ei muuten osannut ennustaa – julkaisi alkuvuodesta Penelope-nimisen kappaleen. Se nousi Spotifyn Suomen kuunnelluimpien kärkeen ja pysyi siellä ennätyksellisesti monta kuukautta.

Oliko William yksi vuoden 2020 isoimmista artisteista? Ehkä, mutta vuonna 2020 se ei vaatinut niin paljoa. Williamin ei tarvinnut vetää 30–40:tä keikkaa, hurmata sata- ja tuhatpäisiä yleisöjä ilta toisensa perään, olla lavalla niin suvereeni, että yleisöt palaisivat entistä suurilukuisempina.

Riitti, kun julkaisi yhden hyvän biisin (jota toki seurasi pika-aikataululla myös levy). Haastattelujakaan ei tarvinnut juuri antaa.

Brittiräppäri Pa Salieu, joka lopulta tammikuussa 2021 kruunattiin äänestyksen voittajaksi, veti uransa ensimmäisen virallisen keikan kameran edessä.

Vuotta 2021 ennustaneet mediat, kuten BBC ja NME, ovat joutuneet miettimään, mitä läpimurto oikeastaan tarkoittaa.

Brittien yleisradioyhtiön koostama ammattilaisraati julkaisi vuotuisen Sound of -listauksensa joulukuun alussa. Listan yhteydessä musiikkitoimittaja Mark Savage huomautti, että valituista artisteista vain muutamalla oli kokemusta pääesiintyjän slotista livetapahtumissa.

Viime vuoden ykkösen, Celesten, esikoisalbumi siirtyi pandemian vuoksi tulevaisuuteen. Debyyttilevyn julkaiseminen aikana, jolloin keikkailu ja perinteinen promoilu on mahdotonta, ei olisi ehkä kannattanut.

Brittiräppäri Pa Salieu, joka lopulta tammikuussa 2021 kruunattiin äänestyksen voittajaksi, veti uransa ensimmäisen virallisen keikan kameran edessä BBC Radio 1Xtran livestriimissä viime lokakuussa.

Kenelle tarjoaisin levytyssopimusta, jos olisin moguli? Kuka on tämän vuoden Vesta / Cledos / Behm / Maustetytöt?

Maanantaina 11. tammikuuta julkistettiin YleX Läpimurto 2021 -artistit. Listan kärkiviisikko paljastetaan tammikuun lopussa. Silloin selviää myös yleisöäänestyksen voittaja.

YleX on valinnut Läpimurto-artisteja vuodesta 2016 lähtien. Sitä ennen samaa virkaa toimitti Rumban ja musiikkialan ammattilaisten kanssa koostettu Tulevaisuuden tusina.

YleX Läpimurto on Yleisradion tärkein uusien artistien esiinnostamisen alusta. Listoille on viime vuosina nostettu muun muassa Vesta, Ruusut, Evelina, Cledos, Ibe, Jesse Markin ja Behm.

Läpimurto-raati toimi näin:

Ensin laadimme yhteisesti listan artisteista, joiden läpimurto voisi mielestämme olla nurkan takana, ja pyysimme ehdotuksia myös levy-yhtiöiltä. Sitten kokoonnuimme useaan otteeseen Zoomissa. Äänestimme ja keskustelimme. Välillä intimme ja puhahtelimme, sitten nauroimme.

Mietimme muun muassa tällaisia kysymyksiä: Kenen uskon olevan seuraavassa Emma-gaalassa ehdolla vuoden tulokkaana? Kenestä uskon musa-alan kuhisevan ja musiikkimedioiden kirjoittavan? Kenelle tarjoaisin levytyssopimusta, jos olisin moguli? Kuka on tämän vuoden Vesta / Cledos / Behm / Maustetytöt?

Artistien pitäisi myös olla sellaisia, joiden voisi ainakin kuvitella soivan tulevaisuudessa YleX:llä.

Raadin tapaamiset venyivät tuntien mittaisiksi. Artisteista ei ollut tuoreita “näin Ruisrockin minirantalavalla, jengi oli tohkeissaan” -tyyppisiä kokemuksia, joten olimme lukemamme, kuulemamme ja sosiaalisessa mediassa näkemämme varassa.

Läpimurron kriteereitä oli useita. Emme välttämättä etsineet täysin uppo-outoja nimiä, jotka ponnahtaisivat poptutkille vuonna 2021, vaan pikemminkin artisteja, joiden ruohonjuuritason työ oli jo vauhdissa. Läpimurtojakin on monenlaisia: The Second Level tulee saavuttamaan eri asioita kuin Lili & Luna tai Aksel Kankaanranta.

Listaltamme karisi monta sellaista artistia, joiden läpimurto joko jo tapahtui, tai on ehkä vielä kauempana horisontissa. Yksi tällainen on Nelma U, jonka uuden vuoden päivänä julkaistu Kaikki kerrat kun me tavattiin nousi jo YleX:n soittolistalle.

Hän voi hyvin olla ensi vuoden kärkiviisikossa.

Vaikka pelisäännöt olisivat muuttuneet, musiikkia tehdään.

Mitä läpimurto vuonna 2021 sitten tarkoittaa? Sitä ei kukaan vielä tiedä.

Ehkä Pyrythekid kiertää keikkapaikkoja Kutoselta Hullu Poro Areenaan ja Skii6 nousee Blockfest-lavalle. Ehkä Runo vetää intiimejä klubikeikkoja Siltasessa. Ehkä Vince Vigo tanssittaa ihmisiä Kesärauhan myöhäisillassa.

Ehkä nämä kaikki keikkapaikat ja tapahtumat ovat myös olemassa, vaikka ne eivät ole kohta vuoteen saaneet juuri tuloja. Ja ehkä yleisöä riittää kaikille, vaikka samoista lipputuloista kilpailevat tulokasartistien lisäksi kaikki ne ellinoorat ja elastiset, joilta 2020 myös meni ohi.

Tai ehkä istun tämänkin vuoden tässä, kuulokkeet korvilla, ja kuuntelen musiikkia esittäjiltä, joita en ole nähnyt livenä.

Sellainen olisi mälsää ja huolestuttavaa, mutta toisaalta. Vaikka pelisäännöt olisivat muuttuneet, musiikkia tehdään. Uudet williamit nousevat Spotify-listoille ja YleX:n taajuuksille. Pandemian maailmassa on vain vaikeampi ennustaa, mitä reittejä pitkin.

YleX Läpimurto 2021 -äänestys on käynnissä 24.1. asti, ja voittajat julkistetaan tammikuun viimeisellä viikolla. Äänestä suosikkiasi täältä.