Viime vuoden UMK-voittaja osallistuu kilpailuun aiempaa varmempana, sillä nyt Aksel tietää mitä on odotettavissa. “Katsotaan nyt mitä tässä tapahtuu” -asenne on kuitenkin säilynyt.
Uuden Musiikin Kilpailun jo kertaalleen voittanut Aksel Kankaanranta osallistuu odotetusti uudelleen kisaan Suomen seuraavan euroviisuedustajan paikasta. Vaikka UMK-voitto ei vienytkään Rotterdamiin, on vuosi tuonut tullessaan muita uusia kokemuksia: yhteistyö kovien kotimaisten tekijöiden kanssa on alkanut ja sen myötä laulukieli myös muuttunut suomeksi. UMK:ssa Aksel jatkaa kuitenkin englanninkielisellä linjalla.
Myös artistin lemmikkikatras on kokenut muutoksia: oman osuutensa viime vuoden valokeilasta napanneen Topi-koiran lisäksi Akselin kotona asustaa nykyään myös kolme leppoisaa ruusukuoriaista.
Akselin mukaan tulevaan kilpailukoitokseen on helpompi asennoitua, kun UMK:n tuotantopuoli on jo tuttu ja tietää, mitä on odotettavissa. Hän jatkaa kuitenkin vanhalla tutulla “katsotaan nyt mitä tässä tapahtuu” -lähestymistavalla.

Vuonna 2021 Aksel kilpailee kappaleella, johon artisti voi samaistua täysin
Hurt on herkkä ja voimakas biisi, joka muistuttaa, ettei saa antaa kenenkään ulkokuoren hämätä.
– Ihminen saattaa voida tosi huonosti, vaikka ulospäin näyttäisi siltä, että kaikki on hyvin. Jos satutat itseäsi, satutat myös lähimmäisiäsi. Kun olen itsekin rämpinyt sellaisesta kuopasta ylös, niin voin samaistua kappaleeseen täysin. Ehkä biisi on tarina siitäkin, ettei sun tarvitse esittää ketään muuta kuin mitä sä itse oot, Aksel pohtii.
Biisin tekijätiimissä ovat mukana muun muassa Kylie Minoguelle, Dua Lipalle ja Rita Oralle kappaleita kirjoittanut Gerard O'Connell, suositusta Ida Paul ja Kalle Lindroth -duosta ja esimerkiksi Antti Tuiskun hittien takaa tuttu Kalle Lindroth sekä myös Akselin viime vuoden voitokasta edustusbiisiä työstänyt Joonas Angeria.
Vaikka Angeria oli työskennellyt Akselin kanssa jo aiemmin, artistin ääni onnistui tälläkin kertaa tekemään vaikutuksen.
– Aksel on tulkitsija. Hän tuo biisiin aina jonkun uuden sävyn, hänen tapansa tulkita ja käyttää ääntä on niin spesiaali, Angeria sanoo.
UMK-ammattilaisraati iloitsee, että viime vuoden voittaja kokeilee onneaan myös tämän vuoden kilpailussa.
– On upea nähdä Aksel uudestaan mukana, sillä Akselin ääni kuulostaa vähintään yhtä vaikuttavalta kuin Looking Back -kappaleella. Hurt on hienosti ajassa kiinni ja siinä yhdistyy Aviciin pop-koukkujen toiveikkuus Lewis Capaldin balladien koskettavuuteen. Akselin mukanaolo ilahduttaa varmasti myös kaikkia niitä, jotka hänet viimeksi äänestivät voittoon, raati uskoo.
Aksel kilpailee UMK-finaalissa 20. helmikuuta. Suora finaalilähetys nähtävissä ja kuultavissa Yle TV1:llä, Yle Areenassa, Yle Radio Suomessa ja Yle X3M:ltä.
Näin seuraat UMK-finaalia 20.2.
Suomen euroviisuedustaja selviää lauantaina 20. helmikuuta suorassa UMK-lähetyksessä klo 21. UMK-finaalissa kilpailevat Oskr, Teflon Brothers x Pandora, Danny, Laura, Aksel, Blind Channel ja Ilta.
Äänestä suosikkisi voittoon! Äänestys tapahtuu lähetyksen aikana heti finalistien esitysten jälkeen. Äänestää voi maksutta yle.fi-sovelluksella sekä maksullisesti tekstiviestillä tai soittamalla äänestysnumeroon. Voittajabiisin määrittävät finaalissa annetut yleisöäänet (75 %) ja kansainvälisen raadin antamat pisteet (25 %).
Finaali näytetään suorana Yle TV1:llä ja Yle Areenassa sekä kuullaan Yle Radio Suomi ja Yle X3M -radiokanavilta.
Finaalia voi seurata suomen-, ruotsin-, venäjän- tai englanninkielisellä selostuksella. Englanninkielisestä selostuksesta vastaavat YleX:n juontaja-musiikkitoimittaja ja UMK-ammattilaisraadissakin mukana olleet Katri Norrlin ja Jani Kareinen. Venäjäksi selostaa Novosti Ylen toimittaja Levan Tvaltvadze. Suomenkielisenä kommentaattorina toimii jälleen Mikko Silvennoinen ja ruotsinkielisinä selostajina jatkavat Johan Lindroos ja Eva Frantz.
Keskustele lähetyksen aikana UMK-chatissa. Chatin keskustelua ylläpitää Yle Kioskin Gogi, Essi Lamppu ja Aleksi Rantamaa. Chat aukeaa yle.fi-sovelluksessa finaali-iltana klo 20.30.