Hyppää pääsisältöön

Kopatchinskaja soittaa nykymusiikkia kuin musiikkia

Viulunsoiton luonnonvoima nimeltä Patricia Kopatchinskaja on löytänyt reitin sydämeeni tutulla mutta harvinaisella keinolla. Hän soittaa tinkimätöntä nykymusiikkia, mutta niin persoonallisella, luonnollisella ja mukaansatempaavalla tavalla, että se kuulostaa aivan musiikilta. Niin käy myös Kopatchinskajan uutuuslevyllä Plaisirs illuminés, jolla hän yhdistää voimansa Camerata Bernin ja sellisti Sol Gabettan kanssa.

Plaisirs lllumines / Patricia Kopatchinskaja
Plaisirs lllumines / Patricia Kopatchinskaja Uudet levyt

Levyn otsikko on lainattu Francisco Collin kaksoiskonsertosta viululle ja sellolle. Sen eteläeurooppalainen modernismi on täynnä rauhatonta energiaa, surrealistisia käänteitä ja terävärajaisia värejä. Kopatchinskaja ja Gabetta kuljettavat tarinaa imevästi ja pallottelevat materiaalia sulavasti, ja kun myös Camerata Bern intoutuu intensiivisen musikaaliseen yhteissoittoon, vaativa musiikki muuttuu yllättävän helpoksi kuunnella.

Sama ihme tapahtuu Sandor Veressin ja Alberto Ginasteran konsertoivissa orkesterikappaleissa sekä levyn pienissä kamarimusiikkitäytteissä. Vaikkapa Gidon Kremerin muotoilemana sama ohjelmisto saattaisi kuulostaa huokoiselta ja mustavalkoisen karulta, mutta Kopatchinskaja saa ladattua levyn täyteen arvoituksellisuutta, huumoria ja kiinteyttä.

"Plaisirs illuminés". Sandor Veress: Musica concertante per 12 archi. György Kurtag: Games, Signs and Messages. Alberto Ginastera: Concerto per corde. Bela Bartok: Duo Pizzicato. Francisco Coll: Les Plaisirs illuminés; LalulaLied. - Patricia Kopatchjinskaja, viulu, Sol Gabetta, sello, ja Camerata Bern. (Alpha, ALPHA580)

Kuuntele Uudet levyt 21.1.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • BIS-yhtiön parhaat joulureseptit maustetaan kansanmusiikilla

    Levyarvostelu

    Oman jouluni voimasoittolistalta löytyy levy-yhtiö BISin kaksi Folkjul-levyä, joilla ruotsalainen kansanmusiikki ja Gunnar Idenstamin urkusärmikkyys yhdistetään tuttujen joululaulujen säkenöiviin kuorosovituksiin. Hyvää joulureseptiä ei kannata liikaa muuttaa: BIS leipoo samalla ohjeella joululevyjä myös norjalaisten kanssa. Ensimmäinen ilmestyi vuonna 2014 ja uusi täksi jouluksi.

  • Ilmiliekin ja Salokosken joulu loistaa yksinkertaisesti kuin kynttilä

    Levyarvostelu

    Laulaja Emma Salokoski ja Suomi-jazzin ykköskvartetti Ilmiliekki ovat aiemmilla yhteislevyillään luodanneet suomenruotsalaista kansanlaulua ja runoutta. Nyt ilmestynyt joululevy kurottaa suomenkielisen kulttuurin puolelle ja omiin sävellyksiin ja sanoituksiin, mutta jatkaa musiikillisesti samaa linjaa.

  • Joulun tapahtumarikkain oratorio on koottu varhaisbarokin helmistä

    Levyarvostelu

    Joulun käyttömusiikissaan varhaisbarokin saksalaiset kanttoriurkurit käsittelivät työnsä puolesta joulun kaikkia tapahtumia ja tunnelmia. Ei siis ihme, että tämän joulun etevin jouluoratorio on kasattu laittamalla sopivia barokkilöytöjä joulutapahtumien mukaiseen järjestykseen. Asialla on mainio Clematis-yhtye, joka on kaivanut arkistoja syvältä mutta hyvin levylleen O Jesulein.

  • Monteverdi saa joulun säihkymään

    Levyarvostelu

    Säihkettä ja suurenmoisuutta jouluunsa saa kätevällä ja ekologisella tavalla, kun lainaa ne Venetsian jouluvespereistä 1600-luvun alusta. Silloin säveltäjämestari Claudio Monteverdi ahkeroi Pyhän Markuksen katedraaliin niin juhlavia joulumusiikkikokonaisuuksia, että niitä tultiin kuuntelemaan ympäri Eurooppaa. DG-yhtiön jouluisella kärkituotteella kuullaan tällainen jouluvesper kapellimestari Andrea Marconin ennallistamana, ja harvoin on joulu kuulostanut yhtä komealta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua