Hyppää pääsisältöön

Koronan vaikutus näkyy Ylen katsotuimmissa ohjelmissa vuonna 2020 – uutis- ja ajankohtaisohjelmia kulutettiin ahkerasti

Tommy Fränti ja Rosa Kettumäki
Suomen itsenäisyyspäivää vietettiin Ylen kanavilla poikkeuksellisilla lähetyksillä. Kohti Linnan juhlia -lähetyksen juonsivat Tommy Fränti ja Rosa Kettumäki. Tommy Fränti ja Rosa Kettumäki Kuva: Marja Väänänen / Yle Suomen itsenäisyyspäivä,muotiala,muotisuunnittelijat,Linnan juhlat,Rosa Kettumäki,Tommy Fränti,Studiotalo,toimittajat,juontajat,linnan etkot

Poikkeuksellisen uutisvuoden lisäksi tutut suosikit, kuten Linnan juhlat, keräsivät katsojia televisioruutujen ääreen. Korona kasvatti myös Yle Areenan käyttöä, ja vuosi 2020 oli palvelulle ennätyksellisen hyvä.

Ylen vuoden katsotuin ohjelma oli itsenäisyyspäivän klo 20.30 uutislähetys, jota katsoi televisiosta keskimäärin melkein 1,7 miljoonaa suomalaista. Itsenäisyyspäivän ohjelmisto kiinnosti suomalaisia laajasti, sillä sekä uudella konseptilla toteutettu Linnan juhlat (1,6 miljoonaa) että Kohti Linnan juhlia (1,3 miljoonaa) keräsivät suuret keskikatsojaluvut.

Uudenmaan eristämistä käsitellyt A-studio: Hallituksen tiedotustilaisuus -lähetys tavoitti Ylen ohjelmistosta suurimman yleisön, miltei 2,2 miljoonaa suomalaista. Finnpanelin tutkimuksen mukaan suomalaiset katselivat kevään koronasulun aikana uutis- ja ajankohtaisohjelmia miltei kolmanneksen (32 %) edellisvuotta enemmän. Moni Ylen maaliskuinen uutis- ja ajankohtaislähetys kipusikin yli miljoonan keskikatsojan rajan.

Uutis- ja ajankohtaistarjonnan lisäksi Ylen suosituimmissa televisiosisällöissä korostuvat etenkin merkitykselliset, yhdessä koettavat tapahtumat. Niistä esimerkkeinä toimivat Uuden Musiikin Kilpailun finaalil, Vexi Salmen muistoa kunnioittanut Elämäni biisin erikoisjakso, Hiihdon maailmancupin lähetykset ja jouluaaton Kuusijuhla.

Yle Areenan katselu kasvoi voimakkaasti, Yle TV1 säilyi suosituimpana kanavana televisiossa

Koronavuosi näkyi myös Yle Areenassa: palvelun parissa käytetyt minuutit lähtivät keväällä voimakkaaseen nousuun ja koko päättynyt vuosi oli Yle Areenalle ennätyksellisen kova. Historiallinen miljardin vuosikäynnistyksen raja saavutettiin joulukuussa. Yle Areenan suurmenestyksiä olivat esimerkiksi Logged in -dokumenttisarja, Justimus esittää: Duo -sarjan toinen kausi sekä Paratiisi-draamasarja. Kaikki keräsivät jaksoillaan reilut 200 000 keskikatsojaa.

“Ylen vahvat televisiokanavat ja maan johtava striimauspalvelu Yle Areena todistivat koronavuonna yhteisen voimansa. Televisiosta suomalaiset saivat reaaliajassa välttämättömät tiedot koronan kanssa elämiseen sekä yhdessä jaettuja hetkiä ja tunnelmia. Areenasta yhä useampi ahmii ennen kaikkea draamaa, sarjoja ja dokumentteja silloin, kun se itselle parhaiten sopii”, sanoo Ylen mediapäällikkö Petri Jauhiainen.

Poikkeuksellinen uutisvuosi kasvatti Yle TV1:n katseluosuutta. TV1 oli vuoden 2020 katsotuin tv-kanava 29,7 prosentin katseluosuudella (2019: 28,4). Ylen tv-kanavia seurattiin vuorokaudessa 1 tunnin 12 minuutin ajan, jossa on edellisvuoteen verrattuna kaksi minuuttia kasvua. Ylen tv-kanavien yhteenlaskettu katseluosuus oli 43,1 prosenttia.

Finnpanelin tv-mittaritutkimuksen mukaan suomalaisten television katselu nousi vuonna 2020. Televisiota katseltiin viime vuonna 2 tuntia ja 47 minuuttia vuorokaudessa, mikä on viisi minuuttia edellisvuotta enemmän.

Finnpanel Oy on Kantar TNS Oy:n ja A.C. Nielsenin Finland Oy:n puoliksi omistama tutkimusyritys, joka mittaa Suomessa television katselua sekä radion kuuntelua. Toimeksiantajina ovat mm. Yleisradio Oy, MTV Oy, Nelonen Media, Discovery Finland, RadioMedia sekä Marketing Finland.