Lasse Nousiainen
Yle
Ääripäät huutavat toisilleen, mutta keskellä olevan ihmisen ääni jää usein kuulematta. Jokainen meistä voi miettiä, onko itse ollut omalta osaltaan lisäämässä ääripäiden vahvistumista.
Viime vuosina maailmassa on huomattu kiihtyvää polarisoitumista eli kahtiajakoa. Vaikuttaa siltä, että asioissa on vain kaksi ääripäätä. Usein kyse ei ole faktoista vaan siitä, miltä asiat tuntuvat.
Onko sinulle käynyt niin, että tuttavan Facebook-kommentit ja julkaisut antavat aivan erilaisen kuvan ihmisestä kuin mitä olet saanut hänestä arkielämässä?
Tuttavan käytös sosiaalisessa mediassa saattaa tuntua oudolta, jos työpaikalla, harrastuksissa tai leikkipuistossa keskustelu on pysynyt asiallisesti kontekstissa eikä ole esimerkiksi politisoitunut.
Lasten kautta toisiinsa tutustuneet puhuvat paljon lasten tekemisistä ja se toimii keskustelijoita yhdistävänä tekijänä. Ajankohtaisia asioita saatetaan sivuta, mutta niihin ei välttämättä mennä syvemmälle eikä jyrkkiä mielipiteitä esitetä keinun tai hiekkalaatikon vieressä.
Mutta miten pitäisi toimia, jos arkikeskusteluissa fiksulta vaikuttanut tuttava osoittautuukin sosiaalisessa mediassa henkilöksi, joka tekee möläytyspäivityksiä ja levittää valeuutisia vahingossa tai jopa tahallaan?
Joku saattaa miettiä, olisiko polarisoitumisen vahvistumista voitu hidastaa, jos epäasiallisia kommentteja esittävälle kaverille olisi heti alussa sanottu, että esittämäsi mielipide perustuu väärään tietoon.
Ja mitä olisi pitänyt tehdä Facebookin seinällä kinasteleville kavereille? Olisiko pieniin hölmöyksiin pitänyt puuttua, vai olisiko pitänyt kuunnella vielä tarkemmin?
Kyseenalaisia mielipiteitä on päässyt leviämään sosiaalisessa mediassa myös siitä syystä, että möläytyksiä on jaettu eteenpäin tarkoituksena näyttää, kuinka hölmö joku juttu tai mielipide on.
Moni on myöhemmin varmasti miettinyt, oliko virhe jakaa vitsinä tyhmiä blogikirjoituksia.
Kyseenalaiset mielipiteet pääsivät leviämään ja saivat lisää näkyvyyttä, vaikka niitä jakaneella olikin ironinen ja ihmettelevä saate mukana. Täytyykö Trumpin oudoimpia kirjoituksia uudelleen twiitanneiden kokea nyt huonoa omaatuntoa?
Polarisaatiosta voi syyttää sosiaalista mediaa ja sen kärjistyksiä suosivia algoritmeja.
Toisaalla televisiotuottaja voi miettiä, kannattiko ottaa studiovieraiksi niin usein päinvastaista kantaa edustavia asiantuntijoita, koska ristiriidat kiinnostivat ihmisiä ja lisäsivät katsojalukuja.
Jos katsomme asioita pelkästään vastakohtien kautta, yksinkertaistamme maailmaa liikaa. Toisaalta tiedämme, että on hyvä ymmärtää erilaisia näkökantoja, mutta missä menee ymmärtämisen ja hyväksymisen raja?
Itselle on hyvä muistuttaa, että meidän todellisuutemme voivat olla varsin erilaisia. Pelot ja tarpeet ovat kuitenkin ihmisillä hyvin samanlaisia.
Polarisaatiosta voi syyttää sosiaalista mediaa ja sen kärjistyksiä suosivia algoritmeja. Syyttävä sormi voi osoittaa myös internetin trolleihin. Syyllistämisen sijaan täytyy kuitenkin miettiä, mitä ääripäiden välissä olevat ihmiset ajattelevat.
Aristoteleen kantapäässä puhutaan polarisaatiosta ja pohditaan, mitä sille voisi tehdä. Vieraana on yhteisökoulutuksen uranuurtaja Miriam Attias, jonka mukaan polarisaatio on tunne-elämän asia.
Polarisaation purkaminen vaatii, että keskitymme vahvistamaan niiden ääntä, jotka eivät huuda kaikista eniten. Haastattelussa Miriam Attias kertoo, mitä on radikaali kuunteleminen. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
