Hyppää pääsisältöön

Ville Rusanen saa luontokokemukset soimaan

Baritoni Ville Rusanen voitti Lappeenrannan laulukilpailun vuonna 2004 ja on sen jälkeen tehnyt kansainvälistä oopperauraa. Oman profiililevyn tekemiseen Rusaselle kuitenkin avautui mahdollisuus vasta kun korona tyhjensi kalenterit häneltä ja pianisti Pami Karvoselta. Teemaksi tuli suomalainen luonto, joka on monin tavoin lähellä molempien sydäntä - ja se myös kuuluu.

Polkuja / Ville Rusanen & Pami Karvonen
Polkuja / Ville Rusanen & Pami Karvonen Uudet levyt

Ohjelmiston Rusanen ja Karvonen rakensivat Kilpisen, Madetojan ja Melartinin luontoaiheisista, pääasiassa tutuista liedeistä, ja mukana on myös Aulis Sallisen Kalliopohja, joka valmistui itsenäisyyden satavuotisjuhliin. Leinon, Koskenniemen, L. Onervan ja Larin-Kyöstin teksteissä luontosuhde poikkeaa nykyajasta, mutta mikäs ongelma se olisi? Kansallisromanttisesti sävellettyinä runot soivat väkevästi ja saavat Rusaselta ja Karvoselta uskottavan, omakohtaisen ja välillä kiihkeänkin tulkinnan. Levy synnyttää kokemuksen siitä, että luonnossa kulkijan sielunliikahdukset ovat osin samat kuin ennen - villiä iloa, hiljaista ihmettelyä ja aavistuksia ylimaallisesta.

Rusasen perusterve baritoni soi etenkin hiljaisissa ja pitkälinjaisissa lauluissa kirkkaana ja kantavana. Kunnon pauhussa sinänsä miellyttävä vibrato paikoin rikkoo äänen pintaa, mutta se ei menoa haittaa - pikku särö lisää revittelyn tehoa. Kaikkiaan Rusasen tulkinnat ovat enemmän perinteikkäitä kuin yllättäviä, mikä tässä ohjelmistossa ei ole haitaksi, ja tekstit hän lausuu loisteliaan selvästi.

Pami Karvonen tasoittelee linjoja ja värittää tunnelmia esimerkillisen lied-pianistin tapaan, mutta hänen osuutensa kärsii äänityksestä, joka on ohut ja ponneton ja kaiuttaa diskanttia epämiellyttävän terävästi. Lisäksi levylle on kauneuspilkuksi jäänyt editointivirhe tai pari, esimerkiksi Vihurin lauluun.

Joka tapauksessa on syytä kiittää koronapandemiaa siitä, että Ville Rusasen laulutaidetta on nyt saatu dokumentoitua, vieläpä hänen sydäntään lähellä olevalla ohjelmistolla. Kansallisbaritoni Jorma Hynnisellä riittää taitavia, omaäänisiä seuraajia.

"Polkuja - Lauluja suomalaisesta luonnosta", säv. Yrjö Kilpinen, Leevi Madetoja, Erkki Melartin ja Aulis Sallinen. - Ville Rusanen, baritoni, ja Pami Karvonen, piano.

Kuuntele Uudet levyt 21.1.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Enimmäkseen räminää

    Levyarvostelu

    Aapo Häkkisen johtama Helsingin barokkiorkesteri on levyttänyt Aeolus-merkille jo ison nipun Johann Sebastian Bachin cembalokonserttoja. Sarjan uusin, neljäs levy sisältää konserttoja kolmelle ja neljälle cembalolle, mikä tarkoittaa kunnon räminää, jonka seassa onneksi erottuu myös se musisoinnin ilo, jota Bach näillä konsertoilla aikanaan tavoitteli.

  • Herkullinen nykymusiikkikattaus Islannista, tähtenä Pekka Kuusisto

    Levyarvostelu

    Islannin sinfoniaorkesteri on jo jonkin aikaa esitellyt islantilaisen nykymusiikin parhaimmistoa ISO Project -levysarjalla. Havahduin tilanteeseen, kun seurasin viulisti Pekka Kuusiston edesottamuksia, hän soittaa sarjan tuoreimmalla levyllä Daniel Bjarnasonin viulukonserton solistina - ja hyvä että havahduin. Levyn mehukas moninaisuus osoittaa, että Bjarnasonin ja Anna Thorvaldsdottirin kansainvälinen menestys on vain osa Islannin nykymusiikin potentiaalista.

  • Konserttijazzia fasismin uhreille

    Levyarvostelu

    Toisen maailmansodan ja fasismin uhrien muistoksi on sävelletty paljon koskettavaa musiikkia, ja niin tekee myös jazzkitaristi-säveltäjä Ferenc Snetberger kitarakonsertossaan "In Memory of My People". Yhteislevy Keller-jousikvartetin kanssa sisältää muutakin musiikkia, jonka hiljainen, lohduton yleistunnelma huutaa ihmiskunnan syntejä, mutta tekee sen hieman liian hempeästi.

  • Miljoonasade ja Jyväskylä Sinfonia: Vakiintunutta laatua hiteissä ja sovituksissa

    Levyarvostelu

    Pitkän linjan hittikone Miljoonasade, Jyväskylän lahja Suomi-rockin pop-laidalle, on yhdistänyt voimat paikallisen sinfoniaorkesterin kanssa ja julkaissut ystävänpäiväksi levyn Askeleet kahdelle. Vanhoina huonoina aikoina rytmimusiikin ja sinfoniaorkesterin yhdistelmillä oli tapana luhistua esteettisesti, mutta sovittamisessa ja äänityksessä on sittemmin edistytty niin paljon, että rakennelmat pysyvät pystyssä - niin tälläkin kertaa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua