Voimakasääninen Ilta on tuttu monelle vierailustaan Cheekin biisillä, minkä lisäksi häntä on kuultu ja nähty esimerkiksi Tähdet, tähdet -ohjelmassa.
Monen suomalaisen ensikosketus Iltan musiikkin tuli Cheekin Sillat-superhitin myötä. Vahvaääninen Ilta on elänyt ja hengittänyt musiikkia koko elämänsä ja hän kertookin laulamisen olevan hänelle yhtä luonnollista kuin syöminen ja nukkuminen.
Viime syksynä Ilta julkaisi debyyttialbuminsa Näitä hetkiä varten, ja hänet on nähty muun muassa Tähdet, tähdet ja All Together Now Suomi -ohjelmissa.
Jo pienenä Ilta sai kylmiä väreitä suurista, herkistä kappaleista, ja samanlaisia reaktioita hän haluaa saada aikaan myös muissa omalla musiikillaan.
Maanläheinen Ilta pohti pitkään Uuden Musiikin Kilpailuun osallistumista. Laulaminen on hänelle kuitenkin tärkeintä ja UMK:n sekä sen myötä mahdollisesti Euroviisujen tuoma tilaisuus esiintyä jopa 180 miljoonalle ihmiselle teki päätöksestä lopulta helpon.

Kelle mä soitan tuo toivoa yksinäisiin hetkiin
Iltan koskettava biisi Kelle mä soitan kertoo yksinäisyydestä. Kappaleessa kuvaillaan hyvin konkreettisesti sitä, kun yksinäisyys iskee ja miltä se tuntuu.
– Ihminen saattaa olla keskellä ihmisjoukkoa ja silti tuntea itsensä todella yksinäiseksi. Se on yksi vaikeimmista tunteista, koska meidät on luotu yhteyteen toistemme kanssa. Toivon, että kappale voi tuoda turvaa tai tukea sinne missä kukin tätä kuuntelee, yhdessä tai yksin. Vaikka biisissä ei sanota suoraan, että sä selviät, niin silti se voi tuoda silti kuulijalle tunteen, ettei hän ole yksin tän asian kanssa, Ilta kertoo.
Ilta on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut kappaleen yhdessä Väinö Walleniuksen kanssa, joka on kirjoittanut kappaleita esimerkiksi Pyhimykselle ja Mariskalle. Sanoituksia oli mukana tekemässä myös itsekin UMK:ssa vuonna 2015 kilpaillut laulaja-lauluntekijä ja tuottaja Jouni Aslak.
Wallenius kertoo, että tekijöille oli alusta asti selvää, että Kelle mä soitan vaatii taustalleen orkesterin.
– Suunnitelma oli saada Budapestista etänä orkesteri soittamaan tämä. Nythän siellä on jousisinfonia taustalla, mikä on tosi mahtavaa.
UMK-ammattilaisraati pitää Iltan kappaletta yhtenä kilpailun koskettavimmista koskaan.
– Ilta on yksi upeaäänisimmistä nuorista suomalaisista laulajista, ja hän on hurmannut yleisön niin soundillaan kuin persoonallaan. Kappaleen teema, yksinäisyys, on äärimmäisen tärkeä ja ajankohtainen. Kelle mä soitan on yksi UMK-historian koskettavimmista balladeista. Iltan ura on ollut lupaavassa nousussa, johon nyt Suomen isoimman musiikkishow’n finaalin lisäksi ovat kuuluneet muun muassa Cheekin jättikonsertti ja oma debyyttialbumi. Kaunis ääni, piano, jousiorkesteri ja koskettava tarina ovat aina vahva yhdistelmä ja tässä biisissä ne ovat kaikki todella kohdillaan, raati kertoo.
Ilta kilpailee UMK-finaalissa 20. helmikuuta. Suora finaalilähetys nähtävissä ja kuultavissa Yle TV1:llä, Yle Areenassa, Yle Radio Suomessa ja Yle X3M:ltä.
Näin seuraat UMK-finaalia 20.2.
Suomen euroviisuedustaja selviää lauantaina 20. helmikuuta suorassa UMK-lähetyksessä klo 21. UMK-finaalissa kilpailevat Oskr, Teflon Brothers x Pandora, Danny, Laura, Aksel, Blind Channel ja Ilta.
Äänestä suosikkisi voittoon! Äänestys tapahtuu lähetyksen aikana heti finalistien esitysten jälkeen. Äänestää voi maksutta yle.fi-sovelluksella sekä maksullisesti tekstiviestillä tai soittamalla äänestysnumeroon. Voittajabiisin määrittävät finaalissa annetut yleisöäänet (75 %) ja kansainvälisen raadin antamat pisteet (25 %).
Finaali näytetään suorana Yle TV1:llä ja Yle Areenassa sekä kuullaan Yle Radio Suomi ja Yle X3M -radiokanavilta.
Finaalia voi seurata suomen-, ruotsin-, venäjän- tai englanninkielisellä selostuksella. Englanninkielisestä selostuksesta vastaavat YleX:n juontaja-musiikkitoimittaja ja UMK-ammattilaisraadissakin mukana olleet Katri Norrlin ja Jani Kareinen. Venäjäksi selostaa Novosti Ylen toimittaja Levan Tvaltvadze. Suomenkielisenä kommentaattorina toimii jälleen Mikko Silvennoinen ja ruotsinkielisinä selostajina jatkavat Johan Lindroos ja Eva Frantz.
Keskustele lähetyksen aikana UMK-chatissa. Chatin keskustelua ylläpitää Yle Kioskin Gogi, Essi Lamppu ja Aleksi Rantamaa. Chat aukeaa yle.fi-sovelluksessa finaali-iltana klo 20.30.