Hyppää pääsisältöön

Metsää siirtyy kaupunkilaisten metsäummikoiden omistukseen – Miten suomalaisten metsien käy?

Ohjelman tunnuskuvana korkokenkä, jonka sisällä sammalta
Ohjelman tunnuskuvana korkokenkä, jonka sisällä sammalta Kuva: Heidi Gabrielsson / Yle logot,perintö

Suomessa on yli 600 000 metsänomistajaa ja Sari Möttösestä on tulossa yksi heistä. Mitä tapahtuu suomalaisille metsille, kun niiden omistajuus siirtyy metsäummikoille kaupunkilaisille? Kun metsäperintö uhkaa, menee monilla sormi suuhun. – Minäkään en tiedä metsästä yhtään mitään, toteaa kaupungissa asuva Möttönen, ja päättää ottaa asioista selvää!

“Metsä on paikka, jossa kasvatetaan puuta.”

Kun pari vuotta sitten luin lapseni ympäristöopin kirjasta, että “Metsä on paikka, jossa kasvatetaan puuta”, hätkähdin. Mielestäni lause ei ollut totta - ei kai metsän ensisijainen määritelmä voi olla, että siellä “kasvatetaan puuta”?

Mutta viimeisen vuoden aikana olen käynyt läpi prosessin, jonka aikana olen oppinut, että minä olin väärässä ja ympäristöopin kirja oikeassa.

Luonnonvarakeskuksen tilastot kertovat, että Suomen maapinta-alasta 86% on metsätalousmaata eli juuri sellaista metsää, jonka ihminen on muokannut paikaksi, jossa kasvatetaan puuta.

Noissa metsissä tehdään säännöllisesti metsänhoidollisia toimenpiteitä. Siellä muokataan maata, istutetaan taimia, harvennetaan ja lannoitetaan.

Vuonna 2018 Suomen metsistä hakattiin teollisuuspuuta ennätyksellisen paljon, kaikkiaan 68,9 miljoonaa kuutiometriä.

Kaikkien noiden toimien päämääränä on saada puu kasvamaan mahdollisimman tehokkaasti. Ja siinä on onnistuttu erinomaisesti. Vuonna 2018 Suomen metsistä hakattiin teollisuuspuuta ennätyksellisen paljon, kaikkiaan 68,9 miljoonaa kuutiometriä.

Suomalaisista metsänomistajista vain yksi viidestä jättää edes osan metsistään näiden metsätalouden toimien ulkopuolelle.

Mutta nyt tämä kuva suomalaisesta metsästä saattaa olla muuttumassa. Ja ehkä osittain minun ja kaltaisieni vuoksi.

Minusta on nimittäin tulossa metsänomistaja.

Ja me tuoreet, suomalaisesta metsänhoitoperinteestä tietämättömät ummikkometsänomistajat, saatamme ajatella tästä kaikesta ihan toisin.

Tuoreen raportin mukaan nuorimmista, alle 44-vuotiaista metsänomistajista jo kolmannes jättää ainakin osan metsästään puuntuotannon ulkopuolelle. He antavat metsän vain olla - metsä.

Minustako metsänomistaja? Enhän minä tiedä metsästä yhtään mitään!

Matkani tähän realistisempaan metsäkäsitykseen alkoi noin vuosi sitten, kun isäni kysyi minulta - helsinkiläiseltä pesco-lakto-ovo-vegetaristilta - että mitä tälle suvun metsälle nyt sitten seuraavaksi oikein tehdään. Että kiinnostaako minua metsänomistajuus.

En siinä kohtaa tiennyt metsistä, metsänomistamisesta tai mihinkään niihin liittyvistä asioista mitään. En edes tarkalleen sitä, missä tuo kyseinen metsä sijaitsee.

Joten en tietenkään osannut vastata isälleni yhtään mitään.

Minun oli pakko ryhtyä ottamaan metsäasioista edes jossain määrin selvää.

Ja aika pian kävi ilmi, etten suinkaan ole ainoa kaupunkilainen, keski-ikäinen ja keskituloinen metsänomistaja-metsäummikko.

Kyseessä on ilmiö.

Suomalainen metsänomistajuus muuttuu, mutta metsäosaaminen ei aina siirry sukupolvelta toiselle

Suomalainen metsänomistajuus on murroksessa, siinä on nähtävissä eräänlainen sukupolvenvaihdos.

Metsänomistajakunta on tähän asti tasaisesti vanhentunut, mutta nyt tähän trendiin on näkyvissä muutos, kuten Metsänomistaja 2020 -tutkimus kertoo.

Metsänomistajaksi tulee entistä enemmän alle 45-vuotiaita, yhä korkeammin koulutettuja, palkansaajia. Etämetsänomistus yleistyy.

Eikä tässä muutoksessa metsäosaaminen aina siirry luontevasti edelliseltä sukupolvelta seuraavalle.

Se ei välttämättä ole huono asia, sillä se mahdollistaa muutoksen.

Kun suomalaisen metsänhoidon perinteitä lähtee tarkastelemaan puhtaalta pöydältä, asian voi nähdä toisin.

Metsäummikko katsoo metsää tuorein silmin

Mustavalkoinen valokuva siististä noin 50-vuotiaasta tasaikäisrakenteisesta mäntymetsästä. Puunrunkojen välistä siivilöytyy auringon valoa.
Ihmisen silmään hoidettu metsä on usein kaunis. Mustavalkoinen valokuva siististä noin 50-vuotiaasta tasaikäisrakenteisesta mäntymetsästä. Puunrunkojen välistä siivilöytyy auringon valoa. Kuva: Sari Möttönen / Yle metsät,perintö

Pari vuotta sitten otin tällaisen valokuvan. Olin ajelemassa autolla jossain päin Satakuntaa, kun yhtäkkiä huomioni varasti tien vieren metsän runkojen välistä mystisesti siivilöityvä auringon valo. Se oli kaunista.

Oli pakko pysäyttää auto, astua pari askelta metsään, hengittää syvään ja ottaa kuva.

Tunsin katsovani suomalaista metsää. Sen kauneutta, ylväyttä, vapautta.

Tällä hetkellä kuva on minusta lähinnä surullinen ja se toimii vain tökerönä muistutuksena omasta, jo kadonneesta naiviudestani.

Kuvassa näkyy minulle enää vain se, mitä ihminen on Suomen metsille tehnyt: muokannut ne oman tahtonsa ja tarpeidensa mukaisiksi. Siinä ei ole jäljellä mystiikkaa, siinä näkyy nimenomaan järki, käytännöllisyys ja päämäärätietoisuus. Suomalaisen metsänhoidon ja metsätalouden, tasaikäisrakenteisen avohakkuisiin perustuvan metsänhoitotavan ja -talouden osaaminen ja tehokkuus.

Ihminen on muokannut metsät oman tahtonsa ja tarpeidensa mukaisiksi.

Se edustaa asennetta, joka ei tässä ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden romahtamisen aikana ole kaikille metsänomistajille mieleen.

– Ilmastonmuutos mietityttää, ja me halutaan siihen näiden meidän metsien avulla vaikuttaa. Ja avohakkuut kuulostaa tietysti kauheilta. Tottakai metsää pitää hoitaa, mutta tavoitteina meillä on koko ajan sen metsän monimuotoisuuden säilyttäminen ja lisääminen.

Näin kertoo Kristiina Antell, pari vuotta vanha helsinkiläinen etämetsänomistaja, entinen metsäummikko hänkin. Kun hänestä tuli metsänomistaja, alkoi prosessi, jossa oman metsän hoidon periaatteet ja tavat käytiin läpi ja muokattiin itselle sopiviksi.

Hän on yksi niistä uusista metsänomistajista, jotka suhtautuvat perinteiseen metsänhoidon valtavirtaan eli käytännössä avohakkuisiin kielteisesti.

Naiset haastavat metsänhoidon perinteiset mallit

Tutkimuskin kertoo, että metsänhoidon perinteisiä menetelmiä haastavat nimenomaan naiset. Uutta jatkuvaan kasvatukseen perustuvaa metsänhoidon tapaa käyttää kaikissa metsissään noin viidesosa naismetsänomistajista. Miehistä niin tekee vain noin yksi kymmenestä.

Naisia, jotka jättävät metsänsä kokonaan metsätalouden ulkopuolelle löytyi tutkimuksessa tuplasti miehiin verrattuna.

He antavat siis metsän vain olla.

Kristiinalle uusi näkemys metsänhoidosta tarkoitti sitoutumista FSC-sertifikaatin ehtoihin ja siihen kuuluviin hyvän metsänhoidon sääntöihin.

– Jos näitä noudattaa niin minusta tuntuu että ollaan oikealla tiellä, että ei voi tehdä mitään hirveän väärää. Se auttaa tässä alkuvaiheessa ja asettaa suuntaviivoja hirveen hyvin. Vanhempi metsänomistajapolvi voi pitää tätä hirveänä listauksena joka rajoittaa ja sitoo, mutta itse koen tämän vapauttavana, Kristiina kertoo.

Onko tässä käymässä niin, että samalla kun metsäomistus on siirtymässä seuraavalle sukupolvelle, tapa hoitaa suomalaisia metsiä on muuttumassa?

Aikooko seuraava, ilmastonmuutoksen keskellä kasvanut sukupolvi toimia metsänomistajana toisin kuin edeltäjänsä?

Pitääkö olla ummikko, jotta osaa katsoa metsää uusin silmin?

Negatiivikuva hoidetusta noin 50 vuotiaasta mäntymetsästä.
Negatiivikuva hoidetusta noin 50 vuotiaasta mäntymetsästä. Kuva: Sari Möttönen / Yle metsät,perintö

Vertaistukea ja vaikeita kysymyksiä

Näistä kysymyksistä lähtee liikkeelle radiosarjani Perintö - isien metsät tytärten käsissä.

Sarjassa tapaan tuoreita metsänomistajanaisia ja näen erilaisia esimerkkejä siitä, mistä tässä kaupunkilaisen naisen etämetsänomistajuudessa oikein voisi olla kyse.

Onko niin, että kaupunkilainen nuori nainen hoitaa metsiään eri tavalla kuin edellinen sukupolvi?

Käy ilmi, että kysymykseen on monia vastauksia.

Ja se on hyvä.

Metsässä kaikki tapahtuu hitaasti. Tapoja ei muuteta yhtäkkiä - ei ajatuksissa eikä käytännössä.

Vaikka metsien hoidon perinteisiä tavoitteita ja keinoja nyt haastetaan, käytännössä muutokset ovat usein hitaita.

Vaikka lopettaisit avohakkuut tänään, uusia menetelmiä ei välttämättä ole mahdollista ottaa käyttöön, ellei metsä ole oikeanlainen. Täytyy malttaa odottaa jopa vuosikymmeniä. Eikä suomalainen tukijärjestelmä juurikaan tue esimerkiksi soiden ennallistamista tai muun kaltaista luonnonarvojen parantamista.

Muutosta hidastaa myös se, että vaikka peräti kaksi kolmasosaa metsänomistajista tukeutuu metsätoimissaan metsäammattilaisen neuvoihin, ei keskusteluissa ammattilaisen kanssa usein edes puhuta siitä, mitä metsänomistaja itse metsällään haluaisi tehdä.

Tärkein kysymys ei kenties olekaan “miten” vaan “mitä”.

Mitä näillä Suomen metsillä pitäisi tehdä? Sen päätät nimittäin sinä, suomalainen. Metsätalousmaasta 35 % on valtion - eli meidän kaikkien - omistuksessa.

Tämä koskee siis myös sinua.

Kuuntele Sari Möttösen kuusiosainen dokumentaarinen audiokertomus siitä, miten helsinkiläinen, metsistä täysin tietämätön keski-ikäinen nainen yrittää päättää, ruvetako metsänomistajaksi isiensä maille pohjoiseen vai ei.

Perintö - isien metsät tytärten käsissä

  • Dokkarifestivaali! Areenassa! Jihaa!

    Yle Areena ylpeänä: Dokkarifestivaalin ohjelmisto!

    Lost Boys, Aalto, Self Portrait, Feels Good Man, Minding the Gap, Maddy The Model ja Chef Flynn plus muut rujonkauniit dokkarienskarit Yle Areenassa! Elämää yhteiskunnan laitamilta, kehopositiivisuutta, unelmien tekemistä todeksi, cheerleadereita, sammakkomeemejä, isoja suomalaisia vaikuttajia ja selviytymistarinoita. Haasta itsesi mukaan todellisten tarinoiden maailmaan. Areenassa dokumenttielokuvia sekä dokkareita ensiesityksinä 15.3.2021 alkaen. Puhetta riittää Ylen somessa, sekä tv-kanavilla. Dokkarisuosittelijoina Ina Mikkola, Susani Mahadura ja Sami Kieksi. Sekä Riku ja Tunna Docventuresista.

  • Ylisukupolvinen trauma voi yltää neljänteen polveen asti

    Monet meistä kantavat historiallisten traumojen jälkiä.

    Iso osa suomalaisista saattaa edelleen olla sotatraumojen vaikutusten alaisia viime vuosisadan sodista johtuen. Niistä ajoista kulkeutuneet traumat voivat nykyihmisessä ilmetä tunnistamattomissa muodoissa, kirjoittaa toimittaja Henna Salakari.