Hyppää pääsisältöön

Sami Koivisto: Kysy Ylestä -ilta tulee jälleen ー mitä Yle voisi tehdä suomalaisen keskustelukulttuurin vahvistamiseksi?

Sami Koivisto katsoo kohti ja hymyilee, kuvassa lukee "Yle-tyyppi"
Sami Koivisto katsoo kohti ja hymyilee, kuvassa lukee "Yle-tyyppi" Kuva: Jussi Nahkuri / Yle blogit,vuorovaikutuspäällikkö

Suomalaiset eivät tunnetusti ole olleet turhan höpöttäjiä. Meidät on kasvatettu sanomaan sanottavamme vuorollamme, kunnioittavasti. Mutta mitä ihmettä meille tapahtuu somessa?

Suomalaisen keskustelukulttuurin tila on noussut viime aikoina puheenaiheeksi. Tuoreen tutkimuksen mukaan noin 60 prosenttia suomalaisista kokee keskustelukulttuurimme huonontuneen.

Saman tutkimuksen mukaan joka neljäs suomalainen pelkää muiden reaktioita eikä siksi halua osallistua julkiseen keskusteluun. Toimittajat ovat havainneet, että haastattelupyynnöistä kieltäydytään aiempaa helpommin, koska maalittamisen tai epämääräisen somevihan kohteeksi joutuminen pelottaa.

Vihapuhetta on ilmiönä vähätelty niin kauan kuin muistan. Tyypillisesti vihapuhetta perustellaan sananvapaudella, vaikka esimerkiksi maalittavalla vihapuheella tosiasiassa pyrittäisiin tukkimaan maalituksen kohteen suu. Vihapuheesta loukkaantuvat pyritään leimaamaan herkkähipiäisiksi tai huumorintajuttomiksi. Jopa koko keskustelua vihapuheesta yritetään leimata harhautukseksi, jolla pyritään peittämään “oikeasti merkityksellisiä asioita”.

Tällaiset väitteet ovat vastuuttomia ja vaarallisia. Työni kautta tiedän, että vihapuhe on Suomessa monilla työpaikoilla akuutti työsuojelu- ja työturvallisuuskysymys. Sen vähätteleminen yhteiskunnallisena ilmiönä on yhtä julmaa kuin koulukiusaamisen painaminen villaisella.

Asiaa on toki hyvä pohtia myös toisin päin: Voiko vihapuheeseen liittyviä ongelmia liioitella?

Totta kai, kaikkea voi liioitella tai vähätellä. Itse ongelmaa ei kummallakaan korjata. Vihapuheesta on tärkeää voida keskustella arjen tasolla esimerkiksi työpaikoilla, jotta verkko- ja somehäirintään osattaisiin puuttua ajoissa, järkevin ja vastuullisin tavoin, häirinnän kohteeksi joutuneen hyvinvointia ja sananvapautta suojellen.

Vihapuheesta on tärkeää puhua myös siksi, että keskustelukulttuurimme tila kertoo olennaisen kyvystämme suomalaisen yhteiskunnan vakauden säilyttämiseen pitkässä juoksussa. Se kyky, jos jokin, olisi suomalaisten yhteinen etu.

Hetki, joka lopetti oman häirintäni vähättelyn

Kun istuin muutama vuosi sitten sovittelutilanteessa kasvokkain tavallisen suomalaisen perheenisän kanssa, joka oli aiemmin suuttunut eräästä kirjoituksestani ja toivonut netin anonyymilla keskustelupalstalla perheeni tappamista, ymmärsin kuinka syvälle meneviä tekoja sanat ovat.

Niin ymmärsi tuo perheenisäkin. Hän ei ollut ymmärtänyt sitä silloin kun oli päästellyt höyryjään netissä.

Tajusimme kasvokkain istuessamme yhdessä, että vihainen retoriikka on teko, joka sattuu meihin molempiin samalla tavoin. Hän sanoi minulle, että jos joku olisi kirjoittanut hänen perheestään, kuten hän oli kirjoittanut minun perheestäni, hän olisi reagoinut tilanteeseen samalla tavoin kuin minä reagoin. Samalla tavoin peläten, samalla tavoin huolta kantaen.

Sen kuuleminen merkitsi minulle valtavasti. Tiesin, ettei minun tarvitse enää pelätä. Tiedän, ettei hän tule enää koskaan kirjoittamaan vihapuhetta.

Kiitos sovittelijoiden, sovittelukumppanini pystyi pyytämään tekoaan anteeksi. Minä puolestani ymmärsin sovittelijoiden avulla sen, että vihapuhe on verrattavissa käsiksi käymiseen ja lopetin itseeni kohdistuneen häirinnän vähättelyn.

En väitä, että vihapuhe olisi syy kaikkeen maailman pahuuteen.

Silti voisi olla paikallaan muistaa, että esimerkiksi vain muutaman viimeisimmän viikon aikana Suomen ex-pääministeriin on käyty käsiksi keskellä Helsinkiä suojatiellä. Että erään puolueen Oulun toimiston ikkunat on töhritty uhkauksilla ja hakaristeillä. Että verkossa kuntavaalikampanjatilaisuuttaan pitäneiden suomalaisten poliitikkojen vaalitilaisuuteen on hyökätty heil Hitler -tervehdyksin. Ja että Washingtonissa maailman vaikutusvaltaisimman demokratian pyhimpään on hyökätty somessa koolle kutsuttujen joukkojen toimesta.

Washingtonissa ihmisiä kuoli.

Nostetaan suomalaisen keskustelukulttuurin parhaat puolet arvoonsa

Ihmisten pelot ja valmius osallistua julkiseen keskusteluun ovat suorassa suhteessa koko demokratian tilaan ja toimivuuteen. Vihapuhetta on ollut aina, mutta sen levittämiseksi ei ole koskaan aiemmin ollut yhtä tehokkaita kanavia.

Vihalla saa huomiota. Suomen eduskunnassakin kielenkäyttö on muuttunut kovemmaksi, ilkeämmäksi ja riitaisammaksi. Ilmiö on hämmästyttävä – eihän vihan ja valheiden levittely tai yleinen huono somekäytös kerro vastuunkantokyvystä ainakaan mitään positiivista.

Suomalaisen keskustelukulttuurin parhaat puolet ovat minusta aina nousseet siitä, että meillä suomalaisilla – toki yleistäen – on ehkä hieman poikkeuksellistakin kykyä kuunnella ja keskittyä sen kautta olennaiseen. Meillä ei ihannoida päälle puhumista, vaan pikemminkin sitä, että osaamme kuunnella arvostaen erilaisia näkemyksiä, odottaa hiljaa vuoroamme ja sanoa asiat niin kuin ne ovat, silloin kun puheenvuoro on meillä.

Somessa tämä suomalaisen keskustelukulttuurin hienous ei pääse oikeuksiinsa. Näkyvyyttä ja kuuluvuutta saa se, joka sivaltaa nopeasti ja kovaa. Todellinen vuoropuhelu ja tosiasioiden rauhallinen puntarointi tuppaavat väistämättä silloin jäämään sivurooliin.

Meidän ei ehkä kuitenkaan kannattaisi luopua siitä, minkä osaamme paremmin. Kenties voimme kehittää yhdessä uusia, suomalaisia tapoja keskustella niin, että kaikki voivat kokea tulevansa kuulluiksi mahdollisimman tasavertaisesti.

Tätä yritämme Ylessäkin parhaamme mukaan mahdollistaa, niiltä osin kuin se verovaroin toimivalle mediatalolle sopii. Siksi myös seuraavan Radio Suomen Kysy Ylestä -iltamme kantavana teemana on hyvän keskustelukulttuurin edistäminen.

Mitä sinä haluaisit tietää Ylen ohjelmista tai toiminnasta?

Kysymyksesi saa, mutta sen ei tarvitse liittyä suomalaiseen keskustelukulttuuriin; kysyä sopii juuri sitä mitä sinä Ylestä kysyä haluat.

Lähetä Yleen liittyvä kysymyksesi ennakkoon meille ja me etsimme parhaamme mukaan niihin vastauksia yleläisiltä Radio Suomessa tiistaina 9. helmikuuta klo 18–20. Studiossa paikalla ovat Ylen julkisen palvelun johtaja Ismo Silvo, asiakkuus- ja strategiajohtaja Marit af Björkesten, mediapäällikkö Petri Jauhiainen ja Yle News Labin päällikkö Jukka Niva.

Lähetyksen juontaa kanssani maanmainio Sanna Pirkkalainen.

Lähetä kysymyksesi meille lomakkeella ennen lähetyksen alkua.

Tätä kirjoitustani voit kommentoida kommenttikentässä, joka on esimoderoitu. Toki voit myös esittää lähetyksen teemaan liittyviä kysymyksiä kommenteissasi julkisesti.

Sami Koivisto
Vuorovaikutuspäällikkö, #yletyyppi
Yle

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua