Hyppää pääsisältöön

100 vuotta julkista palvelua: Julkinen palvelu on kumppanuutta, mutta kenen kanssa?

Ylen julkisen palvelun johtaja Ismo Silvo istuu vihreällä sohvalla. Kuvassa teksti 100 vuotta julkista palvelua.
Ylen julkisen palvelun johtaja Ismo Silvo istuu vihreällä sohvalla. Kuvassa teksti 100 vuotta julkista palvelua. Yle,ismo silvo

Isona julkisena toimijana Ylellä on vastuu olla mediatoimialan elinvoiman ja kehityksen varmistaja – se hyödyttää koko suomalaista luovaa alaa. Mutta vielä suurempi velvollisuus on olla kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan sivistyspääoman kumppani.

Kumppanuus liitetään tänä päivänä julkisen palvelun ideaan. Erityisasema ja julkinen rahoitus velvoittavat julkisen palvelun toimijoita yhteistoiminta-asenteeseen. Yle itsekin on kirjoittanut kumppanuusajatuksen viime vuosien strategioihinsa.

Aito kumppanuusajattelu julkisen palvelun osana on kuitenkin vasta 2000-luvun ajatus. Se on tullut Ylenkin kirjauksiin osin strategisen johtamisen modernien oppien mukana, ja osin mediamaailman muutoksen myötä. Ensimmäiset 75 vuotta mentiin pääsääntöisesti “Yle tekee itse” -ajatuksella. Eipä aluksi muita toimijoita edes ollut kumppaneiksi asti. Samalla tavalla toimivat muutkin media-alan yritykset, joita oli vähän. Kaikilla oli tilaa olla itsellinen, ja omavaraisuutta pidettiin riippumattoman mediatoimijan hyveenä ja takeena.

Maailma alkoi muuttua 1990-luvulla. Tuli digitaalisen teknologian ensimmäinen aalto tuotantotekniikkaan ja jakeluun. Media-alalle ilmoittautui uusia innokkaita toimijoita. Alettiin ajatella, että kaikkien ei tarvitsekaan omistaa kaikkia resursseja, arvoketjuja oli fiksua pilkkoa ja sen eri osiin liiketoiminnallisesti erikoistua. Pikkuhiljaa uskallettiin ymmärtää, että kaikkea ei osata itse eikä kaikkea osaamista kannata yrittää itselleen hankkia. Riippumattomuuskaan ei kumppanuudesta vaarantuisi.

Julkinen palvelu mahdollistajana

Julkinen palvelu alkoi sanoittaa kumppanuutta 2000-luvun alussa. Ensin jälleen BBC, joka lisäsi missiopuheisiinsa neljännen tavoitteen klassisen kolmen tehtävän perään: inform, educate, entertain, and enable. Noh, tuo mahdollistaminen ei ikihokemaan lopullisesti juurtunut, mutta avasi tehtäväluetteloon näkymän, että julkisen palvelun tulee toimia yhdessä muiden kanssa ja mahdollistaa uusia asioita.

Ajatus hiipi Ylenkin strategiaan. Vuonna 2008 lanseerattiin mahdollistajastrategia, jolla julistettiin kumppanuutta avoimesti eri toimijoiden kanssa. Eikä ainoastaan ammatillisten mediatoimijoiden vaan myös kansalaisten kanssa. Erityisesti etsittiin kumppanuutta uusien digitaalisten toimijoiden kanssa. Tarkoitus oli johdattaa kansalaisia uuteen digitaaliseen viestintämaailmaan.

Mahdollistajastrategia juuttui kuitenkin tuon ajan epäsuotuisaan – ja osin pahansuopaiseenkin – tulkintaan Ylen halusta vallata koko mediakenttä ja täyttää kaikki outletit omilla sisällöillään. Ajatus toimialakumppanuuksista kuitenkin jäi elämään.

Yhteistyötä ja kehityskumppanuutta

Yhteistyötä on ollut tietysti aiemminkin, vaikkei siitä kumppanuutena puhuttukaan. Ehkä sellaiseksi nyt katsottaisiin malli, jolla kaupallinen televisio Suomeen rakennettiin. MTV aloitti ja harjoitti televisiotoimintaa 1950-luvun lopulta alkaen vuoteen 1993 Ylen toimiluvalla, eräällä lailla symbioosissa julkisen palvelun kanssa. Ylen, MTV:n ja Nokian yhteishankkeella perustettiin myös uusi kaupallinen Kolmoskanava vuonna 1985. Se oli strateginen kumppanuus, jolla pyrittiin vastaamaan kansainvälisten kaapeli- ja satelliittikanavien tuloon, ja joka aloitti maanpäällisen tv-toiminnan avautumisen Suomessa.

Teknisen yhteistyön kumppanuuksia on ollut useitakin. Radio- ja televisiotekniikan tutkimus Oy oli aikanaan teollisuuden, tutkimuslaitosten ja Ylen osaamisen keskittymä. Tänään puhuttaisiin “hubista”. Sittemmin perustettiin muitakin digiosaamista edistäviä kumppanuuksia, kuten Tebit tai Platco. Ylen jakelutekniikan eriyttämistä ei aikanaan perusteltu kumppanuudella, mutta sellaisiakin piirteitä Digitan synnyttämisessä voidaan nähdä. Haluttiin tehdä kansallinen yhteisyritys, joka hyödyttää koko muuttuvaa ja kasvavaa maanpäällisen televisiotoiminnan toimialaa. Sittemmin Digita irtaantui omaksi yrityksekseen.

Onko kumppanuus velvollisuus vai odotus?

Tänään julkisen palvelun kumppanuudesta puhutaan paljon, ja sitä pidetään aika lailla itsestään selvänä julkisen palvelun toimintamuodon piirteenä. Siksi onkin kiinnostavaa, ettei sitä oikein selväsanaisesti ole lakiin kirjoitettu. Se on jonkinlainen itsestään selvä odotus rivien väleissä.

Kumppanuus oli yksi keskeisimpiä teemoja, kun Yle-lakia muutettiin edellisen kerran. Satosen parlamentaarinen toimikunta keskusteli tästä teemasta erityisen paljon. Vuoden 2017 Yle-lain täsmennyksessä tulikin uusi kohta 7a §, joka on eräänlainen “kumppanuuspykälä”. Sekään ei ilmaise tehtävää kumppanuus-sanalla, vaan yleisemmin: yhtiön on toiminnallaan edistettävä sananvapautta, korkeatasoista journalismia ja median monimuotoisuutta.

Jossain määrin kumppanuusodotukset julkisessa ja poliittisessa puheessa ovat supistuneet tarkastelemaan erityisesti ulkopuolisia ostoja ja indie-hankintoja. Ainakin nämä ovat Ylen toiminnassa tarkkailun ja säännöllisen arvioinnin kohteena. Näille on myös asetettu euromääräisiä tavoitteita. Tämä on kuitenkin vain yksi yhteistyön osa-alue, ja liittyy teollisen audiovisuaalisen sisältötuotannon elinvoimaan ja luovuuteen. Julkisen palvelun yleisen hyväksyttävyyden kannalta on toki ymmärrettävää ja tärkeää, että sen saamat veroin kerätyt resurssit hyödyttävät toimialaa laajasti.

Kumppanuuden suunta kohti kansalaisyhteiskuntaa

Tulevaisuudessa julkisen palvelun yhteistyö ja kumppanuusajattelu tulisi kuitenkin selkeämmin kytkeä julkisen palvelun peruslegitimiteettiin: miten se tuottaa kulttuurista, demokraattista ja yhteiskunnallista arvoa laajasti yhteiskunnalle ja kansalaisille. Tämä on huomattavasti enemmän kuin sisältöjen hankkimista tai jakelua kaupallisin sopimuksin. Julkisen palvelun pääkumppanuus on suhdetta yksittäisiin kansalaisiin, kansalaisyhteiskuntaan sekä yhteiskunnan moniin henkistä ja sosiaalista pääomaa tuottaviin sektoreihin.

Julkisen palvelun tulevaisuusvisiona tulisikin olla sen kertominen, miten se voi entistä enemmän kartuttaa henkistä pääomaa erityisesti kansalaisyhteiskunnassa. Yle itse on tähän suuntaan toimintaansa jo suunnannutkin. Kumppanuuksia on tapahtumajärjestäjien, kaupunkien, vammais- ja urheilujärjestöjen, sivistys- ja kulttuurisektorin kanssa. Muun muassa tänä vuonna alkavassa Ylen Hyvin sanottu – Bra sagt -hankkeessa on mukana toista sataa kansalaisyhteiskunnan toimijaa.

Isona julkisena toimijana Ylellä on oma vastuunsa olla mediatoimialan elinvoiman ja kehityksen varmistaja – se hyödyttää koko suomalaista luovaa alaa. Mutta vielä suurempi velvollisuus on olla kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan sosiaalisen ja sivistyspääoman kumppani.

Julkista palvelua koskevan poliittisen ja yleisen keskustelun painopistettä tulisi siirtää tähän suuntaan.

Ismo Silvo
Ylen julkisen palvelun johtaja

Kirjoittajasta

Julkisen palvelun yleisradiotoiminta täyttää pian sata vuotta.

Tässä näkökulmien sarjassa Ylen julkisen palvelun johtaja Ismo Silvo pohtii julkisen palvelun tehtävää ja merkitystä ottaen näkökulmaa historiasta ja katsoen tulevaisuuteen.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua