Kun kymmenvuotias Petteri Pykäläinen katsoi äitinsä kanssa televisiota, uutisissa kerrottiin kylmästä sodasta. Tulevaisuus näytti lohduttomalta ja ajatukset ydinaseista veivät yöunet. Ahdistus kääntyi myöhemmin toiminnaksi ja sai osallistumaan ydinvoiman vastaiseen vapaaehtoistyöhön. Nyt kolme vuosikymmentä Greenpeacella työskennellyt Pykäläinen koordinoi mielenosoituksia ja haaveilee lastensa voivan elää puhtaalla planeetalla.
Kuusi kuvaa ympäristöaktivisti Petteri Pykäläisen elämästä
Kylmän sodan pelkoa
Petteri Pykäläinen kuvaa lapsuudenaikaista itseään ujoksi ja kiltiksi. Hän varttui kahdestaan äitinsä kanssa Helsingin Myllypurossa. Täti oli toisinaan kylässä, mutta muuten vieraita ei käynyt paljoa. Äiti teki yksinhuoltajana pitkää päivää. Iltaisin he istuivat olohuoneessa ja katsoivat televisiota. Elettiin 80-lukua, ja uutiset kertoivat ydinasevarusteluista
Uutisten katsominen sai kymmenvuotiaan Pykäläisen ahdistumaan. Ajatukset pyörivät päässä iltaisin ennen nukkumaanmenoa eikä vertaistukea juuri löytynyt. Mitä jos ydinsota syttyisi koulupäivän aikana?
– Siihen aikaan ei osattu ajatella mitkä asiat ovat sellasia, joita lasten ei vielä tarvitse nähdä.
Nuorten arvoja ja ajatuksia mittaava nuorisobarometri otettiin käyttöön vuonna 1994. Pykäläisen ikäisten suomalaisten lapsuutta on tutkittu vähemmän.
Pykäläinen ei tietenkään pysty edustamaan kokonaista ikäryhmää, mutta muistaa, ettei esimerkiksi ilmastonmuutoksesta osattu olla huolissaan 80-luvulla niin kuin nyt.
– On hienoa, että nykyään on tutkimustietoa siitä, että esimerkiksi ilmastoahdistus on olemassaoleva asia, jotta tiedetään, miten sitä voidaan purkaa ja kanavoida toiminnaksi.
Äiti oli Pykäläisen tukena ja lähti pojan kanssa ydinasevarustelua vastustaville rauhanmarsseille. Mielenosoituksissa käyminen rahoitti mieltä.
Itähelsinkiläisen Pykäläisen lapsuutta ja nuoruutta voi muilla mittareilla pitää varsin tyypillisenä. Teini-ikäinen Pykäläinen kuunteli heviä, suoritti lukion jälkeen armeijan ja päätyi töihin somistajaksi messuyritykseen.
Messufirmassa eräs Pykäläisen työkaveri kertoi olevansa vapaaehtoistöissä Greenpeacella ja sai Pykäläisen kiinnostumaan järjestöön liittymisestä. Ydinsodan pelko oli siinä vaiheessa muuttunut yleisemmäksi kriittisyydeksi ydinvoimaa vastaan, ja Pykäläinen kaipasi tapaa vaikuttaa asioihin.
– Näin lehtijutuista ja uutisista, kuinka vapaaehtoiset oikeasti laittoivat itsensä likoon. Kun ydinjätteitä upotettiin mereen tynnyreissä, ihmiset menivät kumiveneillä tynnyreiden alle estääkseen tynnyrin pudottamisen tai vastaavasti valasaluksen ja valaan väliin.
Unelmia, toimistohommia ja kansalaistottelemattomuutta
Pykäläinen aloitti vapaaehtoisena Greenpeacen toimistossa aluksi siistejä sisätöitä tehden. Hän siivosi ja postitti lahjoittajille tietoa järjestöstä.
Ensimmäiseen suoran toiminnan “iskuun” Petteri osallistui 22-vuotissyntymäpäivänään.
Pykäläinen sai kotiinsa kirjeen jossa kerrottiin, että Greenpeace on järjestämässä vapaaehtoistoimintaan perehdyttävän koulutuksen. Ehto koulutukseen pääsemiseen oli se, että osallistuneiden piti kahden viikon kuluttua koulutuksen jälkeen lähteä mukaan Kotkassa järjestettävään mielenosoitukseen.
– Mietin pitkään, uskaltaisinko lähteä mukaan. Jännitin sitä, että joutuisin tekemään jotain laitonta ja että siitä saattaisi tulla seuraamuksia. Koulustakin piti olla ilman lupaa poissa.
Pykäläinen kuitenkin rohkaisi mielensä ja osallistui koulutukseen.
Pian hän löysi itsensä viettämästä merkkipäiväänsä Sunilan sellutehtaalla jätekanavaa tukkimasta ja tämän jälkeen poliisiasemalta.
Loppujen lopuksi mielenosoitukseen osallistuminen oli Pykäläisestä mukavaa, jotain mitä hän halusi tehdä jatkossakin. Asiasta kirjoitetut uutiset avasivat lisäksi hänen silmiään.
– Yllätyin tavasta jolla tiedotusvälineet käsittelivät mielenosoitusta. Tajusin, etten voi jatkossa sokeasti luottaa siihen, miten asioista puhutaan mediassa, vaan että asioilla on monta puolta.
Pykäläinen kokee, että vielä 90-luvulla hänen järjestönsä toimintaan suhtauduttiin paljon nykyistä nuivemmin.
– Tuntuu että yleinen ajattelutapa oli tuolloin se, että Greenpeace tekee ulkomailla tärkeitä asioita, mutta sen Suomessa tekemät asiat nähtiin pahoina.
Metsäleirejä ja matka Murmanskiin
Vaikkei Pykäläisen äiti ollut kovin mielissään tavasta, jolla poika vietti syntymäpäivänsä, aktivismi vei mukanaan.
Pykäläinen on 90-luvun alusta saakka osallistunut järjestön suoraan toimintaan, koordinoinut sitä ja kouluttanut uusia vapaaehtoisia.
Lyhempien mielenosoitusten ja “actioneiden” lisäksi hän on neljästi ollut vapaaehtoisena järjestön organisoimalla Metsäleirillä: kaksi kuukautta Inarissa vuonna 2005, vuotta myöhemmin kuukauden Papua-Uudessa-Guineassa ja tämän jälkeen kahdesti Indonesiassa. Leirien tarkoituksena on yleensä jonkin suuren teollisuusyhtiön työn konkreettinen estäminen ympäristöltään haavoittuvassa paikassa.
Ympäristöjärjestön väkivallaton suora toiminta ylittää usein lainsäädännön rajat, minkä vuoksi vapaaehtoiset saattavat joutua pidätetyiksi ja kokea muita oikeudellisia toimenpiteitä. Pykäläinen itse sai kahden vuoden karkotuksen Papua-Uudesta-Guineasta metsäleirin jälkeen.
Kun joukko Greenpeacen aktivisteja joutui vuonna 2012 Venäjällä pidätetyiksi arktisen meren öljynporauksia vastustaneen mielenosoituksen seurauksena, Pykäläinen matkusti Murmanskin vankilaan viemään ruokaa tutkintavankeuteen pidätetyille kollegoilleen.
Suhtautuminen aktivismiin on muuttunut
Pykäläisellä on painava valokuva-albumi täynnä kuvia aktivistitaipaleensa alkuvuosilta.
Nykyään Pykäläinen ei jaksa dokumentoida työtään yhtä järjestelmällisesti: hänellä ei ole enää tarvetta todistaa kenellekään mitään.
Myöskään matkustelu maailman ympäri töiden puolesta ei enää ole Pykäläiselle ajankohtaista. Nykyisessä työssään hän koordinoi ja suunnittelee toisten vapaaehtoisten työtä.
– Olen varsin tyytyväinen siihen työhön, jota teen nyt.
Pykäläinen kokee yleisen suhtautumisen väkivallattomaan aktivismiin muuttuneen paljon myönteisemmäksi kuluneen kolmenkymmenen vuoden aikana. Tästä esimerkkinä voidaan nähdä ilmastomarssit, joiden organisoinnissa Pykäläinen on ollut mukana.
Kevään 2019 marssin päätteeksi järjestön vapaaehtoiset kiipesivät valjailla Eduskuntatalon pylväisiin kiinnittämään banderollia. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi aktivistit sakkorangaistukseen loppusyksystä 2020. Tempaus tuotti saamansa kritiikin lisäksi kuitenkin takavuosia enemmän myös positiivista palautetta.
– Olin pitkään miettinyt Eduskuntatalon pylväiden olevan näyttävä paikka “actionille”. Syksyn 2018 IPCC-raportti ja tämänhetkinen ilmastohätätila tuntuivat kuitenkin vasta riittävän painavilta syiltä toteuttaa ajatus.
Sen lisäksi, että yleinen mielipide aktivismista on Pykäläisen mukaan muuttunut, hän näkee myös aktivismin ja vapaaehtoistyön muuttuneen. Mukaan lähteminen on helpompaa ja asioita suunnitellaan entistäkin enemmän etukäteen.
– Mielenosoitus on vain jäävuoren huippu kaiken muun ympäristötyön keskellä. Sellaiseen ryhdytään vasta kun on pakko.
Perhe-elämän täyttämä välivuosi Lontoossa on Pykäläisen pisin yhtäjaksoinen tauko aktivismista koko hänen aikuisiällään.
Kuudennessa kuvassaan Pykäläinen toivoo olevansa keinutuoli-ikäinen ja voivansa edelleen nähdä ikkunan takana lumisen talven. Lumikasassa leikkisivät lapsenlapset, joiden ei tarvitsisi Pykäläisen tavoin pelätä tulevaisuutta.
Teksti: Tommi Kokkonen
