Rahat menivät tililtä aikaa sitten, mutta tuotetta ei kuulu – tai sitten sait ihan muuta kuin tilasit. Myyjään et saa yhteyttä. Ettei näin kävisi: Opettele tunnistamaan paremmin verkon huijauskauppoja.
Ennen kuin syötät tietojasi houkuttelevan tuntuiseen nettikauppaan, treenaa yhdeksällä tiukalla kysymyksellä.
Tämä Digitreeni käsittelee ostamista yritykseltä – ei siis kuluttajien välistä kauppaa.
Lisää hyödyllisiä vinkkejä
1. Googlaa kaupan nimi + kokemuksia
Jos kauppa huijasi sinua, se on huijannut muitakin. Huijauskauppojen kierto on kuitenkin kova: Kauppoja lakkautetaan ja uusia syntyy kuin sieniä sateella, joten tämä konsti ei aina tuota tulosta.
Esimerkiksi kaikki tässä jutussa näkyvät kaupat ovat lopettaneet tai vaihtaneet nimeä ja alaa.
2. Tulosta tai tallenna tilauksesi ja tilausvahvistuksesi
Näin säilytät itselläsi tositteet siitä, mitä on sovittu – verkkosivujahan on helppo muuttaa. Jos mahdollista, ota tallenne myös kaupan ehdoista.
3. Suosi verkkokauppoja, jotka sijaitsevat EU-maissa
Mahdollisuutesi saada oikeutta ja rahat takaisin paranevat.
4. Tarkista sivun ikä ja muita tietoja Whois-palvelulla
Esimerkiksi Traficomin Whois-palvelusta näet helposti, milloin kaupan sivut on perustettu. Jos et löydä omistajan tietoja tai sivut ovat (melko) uudet, suhtaudu kauppaan varauksella. Katso tarkemmat ohjeet Whois-tietojen hausta.
5. Jos tulit huijatuksi
Jos epäilet, että korttitietosi ovat joutuneet vääriin käsiin, ota heti yhteyttä pankkiisi.
Tee valitus verkkokauppaan. Ellei se onnistu tai tuota tulosta, ota yhteyttä Kuluttajaneuvontaan.
Tee tarvittaessa rikosilmoitus Poliisille puhelimitse tai sähköisellä lomakkeella. Kirjaudu > valitse Petokset > Tilaus- tai myyntipetos.
Voit saada apua myös Rikosuhripäivystyksestä.
Lue lisää
Euroopan kuluttajakeskus Suomessa: Turvallinen maksaminen
Kuluttajaliiton Huijausinfo
Brittien kuluttajajärjestön infoa: Näin tunnistat petollisen tai huijarikaupan (englanniksi)
Kyberturvallisuuskeskus: Näin suojaudut nettihuijaukselta
Jutussa on mukana kuvakaappauksia verkkokaupoista, jotka toimivat vuoden 2021 alussa laittomin tai kyseenalaisin tavoin.
Muokkaukset:
3.2.21: Täsmennetty ohjeita kohtaan "Jos tulit huijatuksi". Lisätty vinkkien kohta 4 Whois-palveluista.
5.10.21: Korjattu aikamuotoja menneseen (koska jutun kauppoja ei enää ole), lisätty tieto Checkout Finlandin kuulumisesta Paytrailiin.
21.11.22: Linkkikorjauksia, kysymysten järjestystä vaihdettu.
14.3.23: Faktalaatikko käänteisestä kuvahausta korvattu linkillä, joka on kysymyksen 4 vastauksessa.
Digitreeneissä voit opetella arjessa hyödyllisiä digitaitoja – hakuvinkeistä tietoturvaan. Vertaistukea saat Yle Oppimisen Facebook-ryhmässä Digitreenit.