Hyppää pääsisältöön

Juha Itkosen kolumni: Tunsin itseni altavastaajaksi, kun soitimme Maija Vilkkumaan kanssa samassa bändissä – Maija on esikuva suomalaisen musiikin vahvoille naisille

Juha Itkonen soittaa pianoa ja Maija Vilkkumaa kitaraa.
Juha Itkonen soittaa pianoa ja Maija Vilkkumaa kitaraa. Kuva: Yle/Mikael Raivio Juha Itkonen,Maija Vilkkumaa,Minun musiikkini

90-luvun opiskeluaikojen kaverukset kohtasivat Minun musiikkini -kuvauksissa. Viekö nostalgia vai nykyhetki keskusteluissa voiton? Musiikkiala on tunnetusti hyvin miesvaltainen. Erikoisesti 90-luvun lopulla levyttävät naisartistit erottuivat harvinaisuuksina joukosta, Itkonen kirjoittaa.

Ehkä hän ajatteli, että hänellä oli oikeus ellei suorastaan velvollisuus. Hän oli tullut kuuntelemaan keikkaa, nauttimaan kunnon rock’n’roll -show’sta, ja nyt Maija Vilkkumaa vain seisoi lavalla kitara kaulallaan ja jutteli yleisölle.

20-vuotisjuhlakonsertissa pieni muisteluhetki oli vähintäänkin perusteltu, mutta mies oli toista mieltä.

”Ole hiljaa ja soita”, mies huusi äkkiä täyteen ääneen. Koko Tavastian sali hengähti hämmästyksestä. Maija ei kuitenkaan häkeltynyt vaan kuittasi huutelijan saman tien hiljaiseksi. ”Ole sinä hiljaa”, hän sanoi miehelle terävästi, ”tämä on mun ilta.” Mies hiljeni.

Konsertti jatkui menestyksekkäästi siitä eteenpäin, mutta välikohtaus jäi mieleeni. Sekä se, miten suvereenisti Maija tilanteen hoiti, että se, miten siinä tuntui olevan kyse toisaalta vallasta, toisaalta sukupuolirooleista. En usko, että mies olisi huutanut samalla tavalla, jos esiintyjäkin olisi ollut mies. Tai jos olisi, se ei ainakaan olisi kuulostanut yhtä törkeältä.

Kirjoitan Maija, koska tunnemme toisemme jo neljännesvuosisadan takaa. Olemme jopa soittaneet samassa yhtyeessä. Tai oikeastaan kyseessä oli suomen kielen opiskelijoiden Finnhits-bändi, biletarkoituksiin kasattu tilapäinen kokoonpano. Mutta Maija sen kokosi, ja jo pitkään on toki ollut hienompaa ja hauskempaa kertoa soittaneensa koskettimia Maija Vilkkumaan bändissä.

Jos nyt yritän muistella valta-asetelmaamme silloin, sukupuoli ei ollut ratkaiseva tekijä. Olin noviisi ja Maija oli konkari. Olin hämmentynyt hämäläispoika ja Maija paljasjalkainen helsinkiläinen. Maija oli oikea levyttävä artisti, Tarharyhmän laulaja. Maijan ansiosta bilebändimme harjoitteli Harjun ruumishuoneella, paikassa, jossa hienot helsinkiläisbändit 90-luvulla harjoittelivat.

Maija oli tähti jo keväällä 1995 Uudella ylioppilastalolla. Hän kantoi mukanaan valoa.

Se oli mahtavaa. Ensimmäinen opiskeluvuosi oli monin tavoin yksinäinen ja vaikea, mutta kahdet Finnhits-bileet olivat sen kohokohtia. Sitä paitsi Maija oli ihana, täynnä tarttuvaa iloa ja energiaa. Kun Satumaa-tango neljä vuotta myöhemmin alkoi soida kaikkialla, en ollut millään tavoin yllättynyt, päinvastoin – tapahtui vain jotain, minkä oli aavistanutkin tapahtuvan. Maija oli tähti jo keväällä 1995 Uudella ylioppilastalolla. Hän kantoi mukanaan valoa.

Siltä minusta tuntuu edelleenkin, kun tapaan Maijaa. Sittemmin emme enää ole soittaneet Sataa salamaa tai Tipi-tiitä, mutta myöhemmässä elämässä tiemme ovat toisinaan ristenneet. Minun musiikkini -ohjelman toiselle kaudelle Maija oli siis todella toivottu vieras, sekä loistava biisintekijä että minulle Radio Suomen Pyöreästä pöydästäkin tuttu keskustelukumppani.

Puhuimme Villa Vikanissakin paljon, huomattavasti enemmän kuin valmiiseen ohjelmaan mahtuu. Laulujen kirjoittamisesta, Maijan nuoruuden suosikista Dingosta, uusiutumisen haasteista, nostalgian houkutuksesta ja vaaroista – kaukainen Finnhits-menneisyys oli toki yhdessä muisteltava läpi. Kuvissa näytimme siltä miltä parikymppiset nelikymppisen silmissä näyttävät, vielä melkein vauvoilta.

Otin puheeksi myös juhlakonsertista mieleeni jääneen episodin. Maijakin toki muisti sen ja kertoi, että samanlaisia tilanteita on tullut silloin tällöin vastaan. Ja vaikka itseään ei haluaisikaan ajatella jatkuvasti naisartistina, sukupuolella kuitenkin on väliä: varsinkin se edellisen vuosituhannen lopun musiikkimaailma, jossa hän uransa aloitti, oli korostetun miehinen.

Se todella oli. Koska olin itse nuori mies, en juuri ajatellut sitä. Uskon myös rehellisesti voivani sanoa, etten ajatellut naisten olevan millään tavoin kyvyttömämpiä muusikoita tai biisintekijöitä, esimerkiksi Maijaan verrattuna koin todella olevani altavastaaja itse. Mutta totta on, että naisartisteja oli silloin todella vähän. Siitä, että yhtenä vuonna äkkiä oli kaksi uutta nuorta, Maija Vilkkumaa ja Jonna Tervomaa, tehtiin valtava numero. Sen on täytynyt olla myös rasittavaa ja kummallista.

Tässä suhteessa maailma on onneksi muuttunut paremmaksi, Maijankin ansiosta. Minun musiikkini -sarjan muissa kohtaamisissa minulle on selvinnyt, millainen esikuva hän on ollut nuoremman polven naistähdille, muun muassa Sannille ja Ellinooralle, joiden energia ja laulut vuorostaan ovat inspiroineet Maijaa itseään.

Hyvä kiertää. Lauluista syntyy uusia lauluja. Vahvoja naisääniä on suomalaisen musiikin kentällä jo sellainen kuoro, että sitä on mahdotonta huutaa hiljaiseksi. Ei kannata edes yrittää – uskon, että mies Tavastiallakin kyllä oppi läksynsä kerrasta.

Minun musiikkini -sarjan Maija Vilkkumaa -jakso Areenassa ja Yle Teemalla 3.2.2021 klo 21.

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa