"Luin Wilmasta, että lapseni on hakattu" – miten pitkittynyt kouluväkivallan kierre saatiin katkaistua?

Mitä tehdä, jos lasta pahoinpidellään koulussa toistuvasti, eikä kierrettä saada poikki? Lohjalla on saatu hyviä kokemuksia mallista, jolla pyritään puuttumaan vaikeisiin kiusaamis- ja pahoinpitelytapauksiin.

Perhe esiintyy jutussa nimettömänä asian arkaluonteisuuden takia.

Sitä puhelua äiti ei unohda ikinä.

Hän oli poikkeuksellisesti kotona maaliskuisena kevätpäivänä, sillä flunssa oli tiputtanut hänet sängyn pohjalle.

Lapsen numero vilkkui puhelimen näytöllä ja hän vastasi siihen tuttavallisesti moi. Mutta puhelimen toisessa päässä ei ollutkaan hänen lapsensa.

Siellä oli yksi yläkoulun opettajista, joka kertoi lapsen menneen tajuttomaksi, kun häneen oli käyty käsiksi. He odottivat parhaillaan ambulanssia ja poliisia paikalle.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun koulusta soitettiin näissä merkeissä. Kaikenlaista tönimistä ja huutelua oli ollut jo kolmannesta luokasta alkaen ja pahimmillaan lasta pahoinpideltiin kuukausittain. Usein asialla oli sama kiusaaja, mutta kiusaamiseen osallistui muitakin. Koskaan ei tarkkaan selvinnyt, miksi kyseinen lapsi joutui silmätikuksi. Näin vain kävi.

Lasta oli jahdattu välitunnilla. Hän oli kaatunut. Jahtaajat olivat potkineet häntä kylkiin ja päähän.

Ensimmäisen vakavamman tilanteen neljänneltä luokalla äiti muistaa hyvin.

Lasta oli jahdattu välitunnilla. Hän oli kaatunut. Jahtaajat olivat potkineet häntä kylkiin ja päähän.

Yleensä opettaja tai joku muu koulun henkilökunnasta soitti tapahtuneesta pahoinpitelyistä, mutta pahimmillaan äiti kertoo saaneensa Wilman kautta viestin, että hänen lapsensa on hakattu.

Koulun henkilökunta kertoi tekevänsä kaikkensa, jotta kiusaaminen ja pahoinpitely loppuisivat. Käytännössä se tarkoitti esimerkiksi sitä, ettei lapsi ollut samaan aikaan välitunneilla kiusaajaporukan kanssa. Mutta tilanteet toistuivat kuukausi toisensa jälkeen ja äidistä tuntui yhä vahvemmin, ettei koululla puututtu riittävän tehokkaasti tapahtumiin.

– Näen punaista, jos sanotaan, että pojat ja poikia ja asia on selvä, kun he ovat pyytäneet anteeksi. Totta kai joissakin tapauksissa on näin, mutta täytyy osata erottaa, milloin ei todellakaan voi laittaa sitä hakattua kaveria lyömään kättä päälle hakkaajansa kanssa.

Yksi asia äitiä on jäänyt erityisesti mietityttämään.

– Miksi meitä ei silloin ensimmäisinä vuosina ikinä pyydetty koululle näiden toisten huoltajien kanssa?

Vanhemmat pitää kutsua saman pöydän ääreen mahdollisimman pian

Ville Koikkalainen tunnistaa hyvin tilanteen, jossa osapuolten vanhempia ei ole koulun puolelta kutsuttu saman pöydän ääreen. Hän toimii kouluttajana Aseman Lapset ry:ssä ja on ollut kehittämässä K-0 eli konflikteja nolla -hanketta, jonka avulla pyritään pureutumaan erityisesti vaikeisiin ja pitkittyneisiin kiusaamis- ja väkivallankierteisiin.

Koikkalaisen mukaan koulujen olisi hyvä kutsua vanhemmat koolle mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, etteivät tilanteet kärjisty ja pitkity. Joskus opettajat kokevat vanhempien kutsumisen hankalaksi ja välillä vedotaan tietosuojaan.

– Ymmärrän hyvin, ettei toiselle huoltajalle voi kertoa toisten asioita ilman lupaa, mutta luvanhan voi aina pyytää. Mitä pidemmälle kriisi etenee, sitä vaikeampaa saman pöydän ääreen istuminen on, Koikkalainen sanoo.

Lohjalainen rehtori Johanna Nurmesniemi-Heino tuntee pääpiirteittäin perheen tarinan, mutta ei halua kommentoida yksittäistapausta sen enempää. Hän on selvitellut uransa aikana vaikeita kiusaamistapauksia ja myöntää, että joissain tapauksissa vanhempien kutsuminen saman pöydän ääreen saattaa kestää liian kauan. Heidänkin koulussaan on käynyt niin.

– Ehkä opettajat joskus liikaa luottavat nuorten kykyyn ratkoa asioita itse. Lapset ja nuoret tarvitsevat hirveästi opastusta, miten ristiriitoja ratkaistaan. Eihän nuorilla ole vielä riittävää elämänkokemusta selvittää hankalia kiistoja.

Äiti muistaa tavanneensa kiusaajan perheen vasta ensimmäisessä sovittelussa, johon oltiin päädytty rikosilmoitusten kautta. Siinä vaiheessa tilanne oli jatkunut jo liian pitkään.

Kaikki näkemykset kuullaan

Perheen äiti kokee olleensa tilanteessa pitkään hyvin yksin ja turhautunut. Alkoi hämärtyä käsitys siitä, mikä on normaalia ja mikä ei.

– Mietin välillä, olenko minä vauhko äiti, joka vaan hermostuu jokaisesta hakkaamisesta. Onko nuorten kesken vaan tällaista?

Lopulta luottamus siihen, että koulu todella pystyisi puuttumaan kiusaamiseen, alkoi olla nollassa. Äiti kuuli, että Lohjan kaupungilla toimii K-0-koordinaattori, jonka tehtävänä on auttaa kouluja selvittämään vaikeita kiusaamistilanteita ja väkivaltakierteitä.

– Koordinaattorin löytyminen meidän avuksi oli taivaan lahja. Vihdoin minulla oli ihminen, jolle voin soittaa ja kysyä, mitä tehdään, äiti kertoo.

K-0-koordinaattori, jolle äiti heidän tilanteestaan kertoi, oli Ira-Maria Gordin.

Lapset ja nuoret tarvitsevat hirveästi opastusta, miten ristiriitoja ratkaistaan.― Rehtori Johanna Nurmesniemi-Heino

Koulu tai perhe ottaa Gordiniin yhteyttä, kun kaikki koulun keinot on kokeiltu. Hän aloittaa kuulemalla ensin kaikki asiaan jollain tavalla liittyvät tahot perheen jäsenistä, koulun väestä ja lastensuojelusta lähtien. Joissakin tapauksissa hän kuulee jopa kaikkia luokan oppilaita. Koordinaattori varoo tekemästä oletuksia siitä, kuka on kiusaaja ja kuka kiusattu, vaikka tässä tapauksessa asetelma oli Gordinin mukaan lopulta aika selvä.

– Yleensä sieltä paljastuu aina uusia tapahtumia ja käänteitä, jotka eivät heti tule esiin. Keskusteluissa purkautuvat usein myös perheiden vuosien takaiset turhautumiset siitä, ettei ongelmiin ole puututtu riittävästi, Ira-Maria Gordin kertoo

Kaikkien kuuleminen vie aikaa, mutta on välttämätön askel etenkin pitkittyneissä ja vaikeissa kiusaamistapauksissa ja väkivallanteoissa.

Vanhempien koollekutsumisen ohella koulujen pitäisi ottaa herkemmin lastensuojelu ja poliisi mukaan vaikeiden kiusaamistapausten selvittelyyn. Aseman Lapset ry:n Ville Koikkalaisen mukaan yhteisten toimintatapojen puute, epäselvät ohjeet, osaamattomuus ja pelko huoltajien suuttumisesta voivat estää koulun henkilökuntaa tekemästä ilmoitusta.

– Kai se on suomalainen perisynti, että yritetään tehdä kaikki itse, eikä pyydetä apua. Minun näkemykseni mukaan aikuisten pitää tehdä lastensuojeluilmoitus tai rikosilmoitus, jos huoli lapsesta ja perheestä herää.

Perheen äiti on täysin samaa mieltä.

– Vaikka kouluilla on halu selvittää yksin ongelmansa, koulujen ei kannattaisi yrittää enää selvitä itse kaikesta.

Perheen äiti kertoo tehneensä rikosilmoituksen ensimmäisen vakavan pahoinpitelyn jälkeen. Hän on kiitollinen siitä, että poliisi otti hänet asiallisesti vastaan, eikä hänen huoltaan vähätelty. Yksi asia häntä jäi kuitenkin harmittamaan.

– Poliisit aikoivat puhuttaa lapsia ensimmäisen vakavan pahoinpitelyn jälkeen. En tiedä, miksi sitä ei lopulta tehty. Oliko poliiseilla resurssien puute vai mikä? Olen jälkikäteen miettinyt, olisiko se voinut pysäyttää vielä vuosia jatkuneen kiusaamisen kierteen, äiti kertoo.

K-0-koordinaattorin tai muiden ulkopuolisten kutsuminen kouluun voi herättää henkilökunnassa monenlaisia tunteita. Rehtori Johanna Nurmesniemi-Heino ymmärtää sen hyvin.

– Kun ryhdyimme tekemään enemmän yhteistyötä nuorisotyön, lastensuojelun ja poliisin kanssa, jotkut opettajista kokivat, että heitä tullaan ulkopuolelta neuvomaan.

Ville Koikkalaisen mukaan koordinaattorit eivät tule tuomitsemaan ketään, vaan auttamaan kriisin ratkaisussa.

Kerätään asiantuntijat ja tehdään suunnitelma kriisiytyneen tilanteen purkamiseksi ja seuraamiseksi

Kun osapuolet on kuultu ja otettu mahdollisesti yhteyttä lastensuojeluun ja poliisiin, koordinaattori laatii yhteistyössä koulun kanssa toimenpidesuunnitelman siitä, miten tilannetta lähdetään purkamaan ja miten asiassa edetään. Ihan ensimmäiseksi koordinaattori tarjoaa tarvittaessa osapuolille kriisiapua.

Perheen äiti koki, että heidän perheensä hyötyi perheneuvolasta saadusta tuesta.

– Se oli tosi hyvä juttu. On tärkeää, että kaikki osapuolet saavat tukea, sekä kiusaaja että kiusattu perheineen.

Kun tilanne on hieman rauhoittunut, kouluun laaditaan turvasuunnitelma, johon voidaan määritellä esimerkiksi turvalliset istumajärjestykset ja välituntijärjestelyt. Oppilaat nimeävät myös luottoaikuisensa, johon voi turvautua, kun tiukka paikka tulee.

Lisäksi mietitään, miten oppilaat saadaan paremmin toimimaan yhdessä eli miten heitä ryhmäytetään. Ristiriitoja pyritään ratkaisemaan myös sovitteluilla, joihin voidaan ottaa tarvittaessa ulkopuoliset sovittelijat apuun.

– Silti tapausten selviämiseen menee usein kuukausia, jopa vuosia, Ira-Maria Gordin sanoo.

Aikuiset mukaan turvaksi ja tueksi

Niin kauan, kun konflikteja on selvittämättä, K-0-koordinaattori pitää yhteyttä eri osapuoliin ja pitää kaikki ajan tasalla. Myös kiusaamiseen osallistuvat nuoret tietävät, että jos jotain tapahtuu, kaikki aikuiset saavat tiedon tapahtuneesta heti.

Nyt ollaan Ira-Maria Gordinin mukaan kriisin ratkaisun ytimessä.

Koska pitkittyneet kiusaamis- ja väkivaltatapaukset ovat monimutkaisia ja vaikeasti ratkottavia, niihin ei ole tarjolla mitään hokkupokkusratkaisuja. Yksi keskeinen tavoite on luoda turvallinen aikuisten verkosto lasten ja nuorten ympärille ja saada aikuiset toimimaan samaan suuntaan.

– Olen nähnyt, että ihmeitä tapahtuu, kun aikuiset saadaan mukaan. Teen vähintään 80 prosenttia aikuisten kanssa töitä, kun puhutaan lasten kouluväkivallasta. Osalla lapsista on jatkuvasti pula turvallisesta aikuisesta, Ira-Maria Gordin kertoo.

Perheen äiti pitää aikuisten verkostoa todella tärkeä asiana.

– Erään pahoinpitelyn jälkeen, kun oltiin päivystyksessä, sain useita kyselyjä verkoston eri jäseniltä, miten me pärjätään. Sillä oli tosi iso merkitys.

Osalla lapsista on jatkuvasti pula turvallisesta aikuisesta.― K0-koordinaattori Ira-Maria Gordin

Alussa kerrotusta tilanteesta selvittiin lopulta säikähdyksellä ja tilanne on sen jälkeen rauhoittunut. Perheen äiti on toiveikas. Ehkä kierre on todella saatu poikki. Äidin mielestä on ollut ensiarvoisen tärkeää, että kiusaaja on saanut perheineen apua ja kaikilla on tukiverkosto kunnossa. Molemmat nuoret voivat opiskella samassa koulussa.

Perheen äidin mukaan kiusaamisen vastaisessa työssä tärkeintä olisi vaikuttaa koulujen asenneilmastoon.

– Kouluissa työskentelevien aikuisten pitää ymmärtää, mihin kaikkeen kiusaaminen vaikuttaa. Eihän oppimisesta tule yhtään mitään, jos osa lapsista joutuu pelkäämään koko ajan.

Rehtori Johanna Nurmesniemi-Heino pitää aikuisten sinnikkyyttä yhtenä tärkeimpänä tekijänä vaikeiden kiusaamiskierteiden pysäyttämisessä. Hän ei näe ensisijaisena ratkaisuna kiusaajan erottamista koulusta. Siinä ongelma siirtyy eteenpäin.

– Eivät nuoret syntymästään pahoja ole. Nuorten pitää oppia virheistään ja kohdata se, että on toiminut väärin. Aikuisten tehtävä on välittää ja antaa apua nuorelle siihen.

Mikä on Aseman Lapset ry:n K-0-hanke?

Vaikka kiusaamista on vuoden 2019 kouluterveyskyselyn mukaan saatu viime vuosina vähenemään, noin 6% 4-5 ja 8-9 luokkalaisista kertoo tulevansa viikottain kiusatuksi.

– Mikäli kiusaamiskokemukset ovat vastaavanlaisia kaikilla ikäluokilla, tarkoittaa se 35000 koululaista kiusataan viikottain Suomessa, sanoo Aseman Lapset ry:n kouluttaja Ville Koikkalainen.

Koikkalainen myöntää, että kiusaamista on mahdotonta täysin kitkeä pois kouluista ja yhteiskunnasta, mutta kaikki konfliktit voidaan pyrkiä ratkaisemaan. Ja siihen K-0-hanke pyrkii: kehittämään ja levitettämään tehokkaampaa puuttumismallia kiusaamistilanteisiin ja luomaan verkostoja eri toimijoiden väliin.

K-0-hanketta kehitetään muun muassa siitä tehdyn tapaustutkimuksen avulla. Ville Koikkalaisen mukaan hankkeen vaikuttavuuden mittaminen on kuitenkin hankalaa, koska on vaikea sanoa, milloin tilanne on täysin selvitetty.

– Jos esimerkiksi kolme huoltajista sanoo, että asia on ratkennut hienosti ja yksi sanoo, ettei se mennyt nappiin, niin voidaanko prosessia pitää onnistuneena vai ei? Väitän kuitenkin, että kaikissa tilanteissa on päästy eteenpäin ja on saatu ainakin osalle osapuolista parempi tilanne, vaikkei meillä ole vielä aukotonta asteikkoa tulosten arvioimiseen.

K-0-koordinaattoreita on tällä hetkellä Helsingissä, Lohjalla, Järvenpäässä ja Rovaniemellä. Aseman Lapset kouluttaa koordinaattorin ja kunta maksaa hänen palkkansa.

"Riippuu täysin opettajasta, puututaanko kiusaamiseen vai ei!" Onko näin? Kuuntele Kuuleeko koulu! -podcastin jakso.

Seitsemän prosenttia 4–5.-luokkalaisista kertoo, että heitä kiusataan vähintään kerran viikossa. Mitä koulunjohtajana toimiva rehtori Pia Rauha ajattelee siitä, että häntä voitaisiin rangaista tiukemmin Ruotsin malliin, jos hän ei puutu riittävän tehokkaasti kiusaamiseen? Toimittaja Anu Heikkinen ja Pia Rauha purkavat podcastin tässä jaksossa kiusaamiseen liittyviä, vanhemmilta tulleita, kysymyksiä ja kommentteja.

Lataa