Hyppää pääsisältöön

Hymy korviin viulutilutuksella ja barokkiriffeillä

Viulistitähtien keskuudessa on viime vuosina tullut tavaksi välillä vaihtaa soittopeliin suolikielet ja hankkiutua periodimuusikoiden ja barokin viulukonserttojen eloisaan seuraan. Tervehdin ilmiötä ilolla, koska olen viime päivät hymyillyt kuin jakoavain kuunnellessani, kuinka Ilja Gringolts tiluttaa Pietro Locatellin viulukonserttoja Suomalaisen barokkiorkesterin kanssa BIS-yhtiön julkaisemalla uutuuslevyllä.

Locatelli / Gringolts
Locatelli / Gringolts Uudet levyt

Locatelli oli viuluviikareiden parhaimmistoa. 1700-luvun Italiassa hän näytti, mitä viululla voi tehdä - ja että sen voi tehdä niin että sekä soittajalla että kuulijoilla on hauskaa. Locatellin viulukonsertot eivät ole maailman syvällisintä musiikkia, mutta Italian parhaiden musiikkiperinteiden mukaisesti niissä on svengaavia riffejä, rohkeita harmonioita, jyrkkiä leikkauksia ja rahakkaita melodioita yllin kyllin, ja paljon mielekästä puuhaa kyvykkäälle solistille.

Kykyjä Gringoltsilla riittää, kuten kansainväliseltä viulutähdiltä odottaav sopii. Hän saa suolikielensä soimaan avoimesti ja puhtaasti jopa silloin kun stemma kipuaa stratosfäärin rajalle ja nuottikirjoitus muuttuu läpitunkemattomaksi tiheiköksi. Mikä parasta Gringolts hoitaa homman ilmavalla ja puhuttelevalla barokkityylillä, mikä osoittaa että romanttisesta herutuksesta on kohtuullisen lyhyt matka affektiiviseen barokkifraseeraukseen. Kyse on siitä että joka sävel elää ja puhuu, vaikka säveliä olisi tiheässäkin. Gringoltsin soitosta ei myöskään puutu huumoria. Konsertot ovat kaikkien aikojen räävittömintä viuluilakointia, ja kun Locatelli kirjoittaa kadenssit täyteen häpeilemätöntä tilutusta, Gringolts nostaa jalan monitorille, alkaa tiluttaa ja viimeisetkin otsanrypyt vaihtuvat virnistykseen. Harvoin olen nauranut ääneen niin paljon kuin tätä levyä kuunnellessa.

Suomalaiselle barokkiorkesterille jää näissä kemuissa fiilistelijän rooli, mutta se hoituu elävästi ja avoimen iloisella soinnilla. Ja kyllä Suomalainen barokkiorkesterikin osaa vitsin kertoa, kun tilaisuus tarjoutuu. Kahdennentoista konserton alkusoiton jyhkeä bassosvengi on suomalaisen periodisoiton hykerryttävimpiä hetkiä.

"Il labrinto armonico". Pietro Locatelli: Konsertot nro 9 G-duuri, 11 A-duuri ja D-duuri kok. L'Arte del violino. - Ilja Gringolts, viulu ja kapellimestari, sekä Suomalainen barokkiorkesteri. (BIS-2445)

Kuuntele Uudet levyt 4.2.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Vikingur Olafsson on paras pianisti juuri nyt

    Levyarvostelu

    Islantilainen Vikingur Olafsson on monin tavoin maailman paras pianisti, mistä kertoo sekin kotoinen seikka, että kollegani Aki Yli-Salomäen kanssa joudumme jakamaan vuorot Olafssonin uutuuksien arvioimiseen. Nyt on minun vuoroni, ja se on hyvä, sillä tuoreella DG:n julkaisulla Olafsson soittaa Mozartin ja aikalaisten musiikkia herkullisesti ja herkästi.

  • Sinfoniaorkesteri ei alistu Ismo Alangon bändiksi - ja se on hyvä

    Levyarvostelu

    Vuosikymmen sitten Radion sinfoniaorkesteri kutsui solistikseen maamme karismaattisimman popparin Ismo Alangon ja tilasi hänen hiteistään sovitukset ihan oikeilta säveltäjiltä, niin että sinfoniaorkesteri voisi soittaa omalla äidinkielellään eikä taantuisi crossover-kuorrutteeksi. Kapellimestari Jaakko Kuusisto on jatkanut projektin kehittelyä, ja nyt tarjolla on uutuuslevy, jolla Ismo Alangon bändinä soittaa Oulu Sinfonia. Meno on rajua - kuten kuuluukin.

  • Yksinäinen gambisti mietiskelee

    Levyarvostelu

    Gambisti Markus Kuikkaa olen enimmäkseen kuullut barytonin ja arpeggionen varressa, mutta näiden tukalien soitinten muistot hälvenevät, kun hän uutuuslevyllään soittaa viola da gamballa Telemannin soolofantasioita. Ne ovat juuri sellaista musiikkia, jota gamballa on hyvä soittaa: mietiskelevää mutta mielikuvituksekasta, virtuoottista mutta luonnollista, yksinäistä mutta kutsuvaa.

  • Helsingin kamarikuoro rakentaa Pärt-rituaalinsa väkevästi

    Levyarvostelu

    Vuonna 1982 valmistunut Passio oli yksi niistä teoksista, joilla Arvo Pärt löi läpi. Pelkistetty rituaali johdatti Jeesuksen kärsimysnäytelmään väkevän meditatiivisesti ja jäi käyttöön, sillä diatonisia sointuja minimalistisesti kellutteleva teos kuulosti yhtä aikaa arkaaiselta ja uudelta. Hilliard Ensemblen ECM:lle tekemä ensilevytys päätyi moneen levyhyllyyn määrittelemään sen, miltä Pärtin pitää kuulostaa. Helsingin kamarikuoro on nyt tarttunut Pärtin monumenttiin, ja onnistuu tarjoamaan ensilevytykselle perustellun ja paikoin paremmankin vaihtoehdon.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua