Hyppää pääsisältöön

Sari Casal: Älä kommentoi toisen painoa – saan kuulla näyttäväni upealta, vaikka voin huonommin kuin koskaan

Sari Casal katsoo kameraan veikeästi studiovalaisussa.
Sari Casal Sari Casal katsoo kameraan veikeästi studiovalaisussa. Kuva: Ilmari Fabritius / Yle KulttuuriCocktail,sari casal

Vau, näytät upealta.
Olen seurannut sua tässä syksyllä ja talvella, ja sä suorastaan hehkut!
Olet kokenut ison muodonmuutoksen, kuinka onnistuit?

No minäpä kerron, kuinka onnistuin. Olen ollut ahdistunut, väsynyt ja masentunut. Kun pahimmillaan leposyke on hakannut lähellä sataa, niin sehän käy melkein treenistä.

Olen saanut kehuja ulkonäöstäni viimeisten kuukausien aikana ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Ja lähes kaikilla kommenteilla viitataan siihen, että painoni on pudonnut muutaman kilon. En ollut lihava aiemminkaan, mutta jos hoikistuu entisestään, sitä pidetään aina saavutuksena ja tavoiteltavana asiana.

Ihmisen terveydentilaa ei voi päätellä ulkoisesta olemuksesta. Siksikin ulkonäön kommentointi on kyseenalaista. Etenkin silloin, kun se liittyy painoon.

Lihava ihminen saa tyypillisesti osakseen huolitrollausta. Eli painoa kritisoidaan terveyssyiden varjolla. “Lihavuus on terveysriski” ja niin edelleen.

Huolitrollaus on aina toista alentavaa. Aina. Jos syyllistyt tähän, lopeta.

Laihtumista puolestaan ihannoidaan, ihmisten mielikuvissa se on osoitus itsekurista ja terveellisistä elämäntavoista.

Olen hakenut helpotusta henkiseen pahoinvointiini myös fyysisistä aktiviteeteista. Juoksemalla, talviuimalla ja joogalla olen yrittänyt hallita stressiä. Silti hyvinvointini kannalta tärkein asia, eli terapia, on vasta alkamassa.

Ulkonäön kommentointi pitää yllä jo muutenkin liikaa ulkonäköön keskittynyttä kulttuuriamme.

Tavoitteenani ei ole missään vaiheessa ollut painonpudotus tai vartalon kiinteytyminen. Silti se on ulkopuolisille “saavutuksistani” merkittävin. Itse olen iloinnut siitä, jos keskittymiskykyni on hetken parempi tai jos olen saanut nukuttua yöni hyvin.

Olin sitä paitsi itse painon putoamisesta huolissani ja aloin syödä enemmän mahdollisimman ravinteikasta ja energiapitoista ruokaa.

Ulkonäön kommentointi on ongelmallista myös silloin, kun vilpittömänä tarkoituksena on kehua. Siinä ihmistä arvotetaan ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Ulkonäön kommentointi pitää yllä jo muutenkin liikaa ulkonäköön keskittynyttä kulttuuriamme.

Kannustaviksi tarkoitetut sanat laihtumisesta voivat kääntyä toisen mielessä niin päin, että aiemmin pyöreänä ei ollut yhtä hyvä. Tai huolitellun meikin jälkeen kauniiksi kehuminen voi tuntua siltä, että meikittä itsessä olisi jotain vikaa.

Syyllistyn ulkonäön kommentointiin itsekin jatkuvasti, mutta yritän kiinnittää siihen huomiota. Olen kehunut lapsiani kauniiksi, söpöiksi ja upeiksi. Mutta samaan aikaan yritän muistaa kehua positiivisia luonteenpiirteitä, toimintaa ja tekoja. Asioita, joilla on oikeasti merkitystä.

Kommentit