Hyppää pääsisältöön

Tanskalainen modernismi toimii myös sellolla

Tanskalaisten nykysäveltäjäkonkarien suosio on viime aikoina ollut nousussa, eikä ihme. Per Nörgård ja kaverit sävelsivät avantgardensa värikkääksi ja dynaamiseksi jo silloin, kun muut vielä kiusasivat kuulijoita harmaalla sarjallisuudella. Mutta pääsevätkö tanskalaisten hyveet esiin myös soitettuna yhdellä ainoalla sellolla? Levy-yhtiö Ondinen ja sellisti Wilhelmina Smithin uutuuslevyn perusteella vastaus on kyllä.

Nörgård & Ruders / Wilhelmina Smith
Nörgård & Ruders / Wilhelmina Smith Uudet levyt

Tanskan suurin sellotähti Smith soittaa levyllä Per Nörgårdin kolme soolosellosonaattia, jotka on sävelletty 50-, 80- ja 90-luvuilla, sekä hieman nuoremman Poul Rudersin teoksen Bravourstudien, joka on 70-luvulta ja perustuu keskiaikaiseen hittimelodiaan L'homme armé. Syntyajankohdistaan huolimatta teokset kuulostavat raikkailta. Soolosellolla ei saa aikaan niitä kirkkaiden sointivärien leikkejä ja selvien tekstuurien rajapintoja, jotka ovat hurmanneet minut samojen säveltäjien orkesteriteoksissa, mutta musiikki soi ymmärrettävänä ja melodisena.

Siitä on kiittäminen Wilhelmina Smithin lempeää, teknisesti huolellista ja pakottomasti virtailevaa soittoa. Smith vakuutti minut ilmaisuvoimastaan jo aiemmalla Ondine-levytyksellään, joka sisälsi Saariahon ja Salosen sellomusiikkia. Kotimaansa sellomusiikkia hän tuntuu soittavan vielä ymmärtäväisemmin ja hellemmin.

Levyn teoksista syvimmän vaikutuksen minuun tekivät Poul Rudersin Bravuurietydit, joiden yksinkertaisissa eleissä ja selvissä tonaalisissa keskuksissa tunneilmaisu on hyvässä tasapainossa itsevarman partaradikaalimodernismin kanssa. Mukana on myös lumoavia ääniefektejä: kielten pärinää, vihellystä ja pizzicato-taikuutta. Lähes yhtä viiltävästi kosketti Nörgårdin kolmas sonaatti, jonka tiiviissä, rukouksellisessa ilmaisussa kuuluvat ikä ja kokemus.

Tanskalainen nykymusiikki tuntuisi siis pysyvän ainakin minun suosiossani, myös soolosellolle pelkistettynä.

Per Nörgård: Soolosellosonaatit nro 1, 2 "In due tempi" ja 3 "What - is the Word!". Poul Ruders: Bravourstudien. - Wilhelmina Smith, sello. (Ondine, ODE 1381-2)

Kuuntele Uudet levyt 4.2.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Stabat mater täynnä tunnetta

    Levyarvostelu

    Giovanni Battista Pergolesin Stabat Mater on yksi barokin tunnetuimpia kappaleita, nuorena kuolleen säveltäjän koskettava joutsenlaulu. Vuosien varrella olen kuullut Pergolesin Stabat materista alati koskettavampia levytyksiä, kun muusikot ovat yhä paremmin ymmärtäneet barokin intonaation, tyylin ja affektiivisuuden saloja, ja Ensemble Resonanzin uutuus menee taas kärkeen. Näin murheissaan ei äiti ole aiemmin seissyt poikansa ristin juurella.

  • Viulutähti Kopatchinskaja lumoaa lausujanakin

    Levyarvostelu

    Arnold Schönbergin melodraama Pierrot lunaire on hänen esitetyimpiä teoksiaan, mutta itse olen aina vierastanut sen vaatimaa puhelaulua. Ammattilaulajan esittämänä siihen kertyy hienoa äänenmuodostusta, joka on liian kaukana puheesta; näyttelijä puolestaan ei pysy musiikin kyydissä niin hyvin, että pystyisi reagoimaan musiikin tapahtumiin ja karaktääreihin. Uuden levyn perusteella ylivertainen ratkaisu tähän ongelmaan on viulistitähti Patricia Kopatchinskaja, jonka rohkeus, musikaalisuus ja taituruus takaavat parhaan Pierrot lunaire -elämyksen ikinä.

  • Kujeilevat kapriisit

    Levyarvostelu

    Paholaisen viuluniekka Niccolo Paganini omisti kuuluisat kaksikymmentäneljä kapriisiaan "agli artisti" eli taiteilijoille. Sittemmin niitä on kuitenkin käytetty lähinnä viulutekniikan hiomiseen ja mittaamiseen, mikä on rapauttanut niiden arvoa. Onneksi viulistit ovat nykyään alkaneet levyttää kapriiseja siinä vaiheessa, kun opinnoista ja kilpailuista on tarpeeksi aikaa - pirullisiin vaikeuksiin nimittäin kätkeytyy nokkelaa musiikkia, joka paljastaa paitsi taidot myös ominaisuudet taiteilijana. Niin käy myös Alina Ibragimovan kujeilevalla kapriisilevytyksellä.

  • Rohkea osallisuus kuuluu Valkeajoen harmonikka-Lindbergissä

    Levyarvostelu

    Kolmisen vuotta sitten kuulin konsertissa, kuinka Janne Valkeajoki soitti harmonikalle sovittamaansa Magnus Lindbergin musiikkia. Esityksen intensiteetti ja luontevuus tekivät vaikutuksen jo silloin, ja nyt Valkeajoen esikoislevyllä ne vielä korostuvat. Maamme paras nuori harmonikansoittaja ja kapellimestarinakin pätevä Janne Valkeajoki selvästi haluaa ja osaa soittaa Magnus Lindbergiä.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua