Tuo vaihtelua perjantaitacoillesi ja tee sunnuntaienchiladat alusta alkaen aitoon meksikolaiseen tapaan. Enchiladat ovat täytettyjä maissitortilloja, jotka höystetään chilikastikkeella ja muilla lisukkeilla, ja ne ovat paljon miedompia kuin moni luulee.
Enchiladojen pääraaka-aineita chiliä ja maissia on käytetty ruoanlaitossa Meksikossa yli 6 000 vuotta. Molemmista on runsaasti erilaisia lajikkeita. Leticia Paulin on oppinut enchiladojen valmistuksen mummultaan.
Enchiladojen resepti on artikkelin lopussa.
Chili – muutakin kuin pelkkää poltetta
Meksikolaisessa keittiössä käytetään reilusti yli sataa eri chililajiketta, joiden tulisuus vaihtelee miedosta vahvaan. Meksikolaiset ruoat eivät tavallisesti ole kovin tulisia – toisin kuin yleisesti kuvitellaan.
Pientä poltetta niissä on, mutta chiliä käytetään monipuolisen makunsa vuoksi. Chilillä voi antaa ruoalle savuisen, makean, hedelmäisen tai muhevan maun.
”Ilman chiliä ei pääse paratiisiin”, kuten Leticia Paulin asian ilmaisee. Leticia on kotoisin Meksikosta, mutta rakkaus toi hänet Suomeen. Nyt hän muun muassa opettaa meksikolaista ruoanlaittoa.
Haluamme meksikolaisen ruoan tuottavan nautintoa – emme kärsimystä

Maissitortilla on Meksikon vastine ruisleivälle
Maissia on viljelty Etelä-Meksikossa jo 10 000 vuotta sitten. Siitä on useita eri värejä ja makuja, ja se sisältää runsaasti etenkin tärkkelystä mutta myös proteiineja, vitamiineja ja kivennäisaineita.
Tavanomainen meksikolainen tortilla tehdään maissijauhosta. Jotta tortillojen koostumuksesta tulisi oikeanlainen, on käytettävä juuri tietynlaista maissijauhoa.
Sitä ei välttämättä saa tavallisista ruokakaupoista, mutta sitä voi tilata netistä. Leticia käyttää jauhoa nimeltään harina de maíz nixtamalizado.
Hedelmäjuomat sopivat yhteen meksikolaisen ruoan kanssa
Meksikossa kasvaa monenlaisia hedelmiä, minkä vuoksi enchiladat huuhdotaan usein alas hedelmäjuomalla. Mehulla on kuitenkin myös toinen tehtävä. Jos chili tuntuu liian tuliselta, hedelmäjuoma sammuttaa poltteen paremmin kuin esimerkiksi vesi.

Enchiladas rojas, 4 annosta
Broileritäyte:
- 0,5 l vettä
- 500 g broilerin rintafileetä
- ½ keltasipulia
- 1 kanelitanko
- 3 laakerinlehteä
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 kanaliemikuutio
- suolaa
Tee näin:
- Laita kaikki ainekset kattilaan ja kaada päälle niin paljon vettä, että lihat peittyy.
- Anna kiehua keskilämmöllä noin 35 minuuttia, kunnes broileri on mureaa.
- Anna jäähtyä hieman ja revi broilerinliha suikaleiksi.
- Säästä kanaliemi chilikastiketta varten.

Chilikastike
Ainekset:
- 6 kuivattua guajillo-chiliä
- 2 kuivattua ancho-chiliä
- 1 pieni keltasipuli
- 1 valkosipulinkynsi
- 1 tl kuivattua oreganoa
- 1 ½–2 dl kanalientä
- (chilien keitinlientä)
- 2 tl oliiviöljyä paistamiseen
- suolaa
Tee näin:
- Poista chileistä siemenet. Laita chilien malto kattilaan ja kaada joukkoon sen verran vettä, että ne peittyvät. Keitä chilejä keskilämmöllä noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä.
- Sekoita keitetyt chilit, keltasipuli, valkosipulinkynsi, oregano ja ripaus suolaa tehosekoittimessa.
- Kaada joukkoon kanaliemi ja sekoita tasaiseksi kastikkeeksi. Lisää tarvittaessa chilien keitinlientä.
- Paseeraa chilikastike siivilän läpi.
- Lämmitä oliiviöljy paistinpannulla ja lisää joukkoon kastike. Alenna lämpöä ja anna hautua noin 10 minuuttia.
Vinkki
Kastike säilyy 1 viikon jääkaapissa. Chilejä voi ostaa etnisistä ruokakaupoista tai tilata netistä.

Tarjoiluun
- fetaa tai salaattijuustoa murusteltuna
- pieni purkki kermaviiliä
- 4 rkl täysmaitoa kermaviiliin sekoitettuna
- 1 keltasipuli ohueksi viipaloituna
- jäävuorisalaattia tai tuoretta korianteria karkeaksi silputtuna
Tortillat
Ainekset:
- 5 dl harina de maíz nixtamalizado -maissijauhoa
- 2 rkl oliiviöljyä
- suolaa
- lämmintä vettä
Tee näin:
Yhdistä maissijauho, oliiviöljy sekä ripaus suolaa kulhossa. Sekoita käsin pehmeäksi ja tasaiseksi taikinaksi lisäämällä lämmintä vettä. Taikinan ei tule olla kuivaa eikä tahmeaa. Muotoile taikinasta golfpallon kokoisia palloja.
Laita taikinapallo kahden tukevan muovikalvon (esim. paksun muovipussin, ei kelmun) väliin ja litistä ohueksi levyksi tortillapuristimella, kahden leikkuulaudan välissä tai painavalla kulholla painamalla. Käännä ja litistä uudelleen.

Paahda tortillaa kuivalla paistinpannulla 30–40 sekuntia. Käännä tortilla ja paahda vielä 40–45 sekuntia, kunnes siihen ilmestyy vaaleanruskeita pilkkuja.
Tortillan reunojen tulee olla tasaiset ja kauniit. Jos tortilla murtuu paahtamisen aikana, lisää taikinaan hieman vettä.
Lisää sitten keskilämpöiselle pannulle 2 rkl oliiviöljyä, paista tortillaa noin 20 sekuntia molemmilta puolilta ja kasta valmiiksi paistettu tortilla chilikastikkeeseen.
Laita tortillan keskelle broilerinlihaa ja taita tortilla kaksin kerroin. Lisää päälle chilikastiketta sekä kermaviiliä, sipulirenkaita, juustoa ja salaattia tai korianteria.
Tortillataikina säilyy tiiviisti suljetussa muovipussissa enintään 3 vuorokautta jääkaapissa. Jääkaapissa säilytettyyn taikinaan voi lisätä hieman vettä ennen paistamista, jos se tuntuu liian kuivalta.
Letician ananasjuoma
Ainekset:
- ½ tuoretta ananasta
- 2 limettiä
- 10 mintunlehteä
- sokeria maun mukaan
- ½ l vettä
Tee näin:
- Leikkaa ananas reiluiksi paloiksi. Leikkaa limetit kuorineen paloiksi. Sekoita kaikkia aineksia tehosekoittimessa 2–3 minuuttia.
- Siivilöi.
- Tarjoa juoma viilennettynä.