Hyppää pääsisältöön

Reino Rinne – luonnon ja ihmisten puolesta

Reino Rinne
Reino Rinne Kuva: Yle kuvanauha Reino Rinne

Posion Kitkajärvi tunnetaan pienestä muikustaan, Kitkan viisaasta. Kitkajärveen liittyy toinenkin viisas, jota myös Posion karhuksi on kutsuttu, kirjailija ja toimittaja Reino Rinne, ankara konekulttuurin vastustaja ja luonnon puolesta puhuja.

“Ei ole kaukana se aika, kun maailmalla tapellaan, jopa sotakentillä, vedestä.”― Reino Rinne ohjelmassa Kiitos ihana maa

Reino Rinne syntyi Posiolla Kitkajärven saaressa vuonna 1913, kaukana kaikesta maailmasta.Teitä ei ollut, ainoa tie oli Kitkajärvi.

Jo lapsena Reino Rinne olisi ollut opinhaluinen, mutta kouluun poika ei päässyt. Lähin kansakoulu olisi ollut tiettömän taipaleen takana 15 km päässä Vasaranperässä. Sen sijaan tie vei 13-vuotiaana savotoille ja uittoihin.

Savottakämpällä Reino huomasi sanomalehdessä ilmoituksen Kansanvalistusseuran kirjeopistosta ja 16-vuotiaana hän alkoi sen kautta käydä kansakoulua, jonka selvitti kahdessa vuodessa. Lisäksi hän suoritti jonkun verran keskikoulun kursseja. Reino Rinne opiskeli myös jonkin aikaa Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa, mutta siellä aika meni lähinnä opiskelun opiskeluun. Opinnot kun piti myös rahoittaa jotenkin.

Opintoja Rinne rahoitti kirjoittamalla Helsingistä matkakirjeitä oululaiseen sanomalehti Kalevaan, jonne hänet sitten kutsuttiinkin vakinaiseksi uutistoimittajaksi.

Sota katkaisi työuran. Rinne palveli talvisodassa rintamalla, josta kirjoitti myös rintamakirjeitä Kalevaan. Jatkosotaan Rinne joutui suoraan häämatkaltaan kotisaaresta. Hän toimi ensin esikuntavääpelinä kaksi vuotta ja lopun sota-ajan Uhtualla TK-joukoissa. Tätä aikaa Rinne pitää varsinaisena korkeakoulunaan.

Sodan jälkeen Rinne siirtyi Kalevaan uutistoimittajaksi ja kirjoitti tuona aikana myös pari romaania (Tunturit hymyilevät, 1945; Tie päättyy tunturin laella, 1946; Erämaan omia ihmisiä, 1949). Pian seurasi parivuotinen kausi “korsukauppala” Rovaniemellä Lapin Kansan päätoimittajana.

Sota-aikana ja päätoimittajakaudellaan Reino Rinne solmi runsaasti suhteita toimittajiin, taiteilijoihin ja poliitikkoihin, mistä oli oleva hyötyä tulevina koskisotien aikoina.

Kuusamon koskisodat

Kuusamon vesistöt kuuluvat Oulankajoen, Kitkajoen, Kuusinkijoen ja Kuusamo-Muojärven vesistöihin. Huomattavimmat kosket ovat Oulankajoen kansallispuistossa sijaitseva Kiutaköngäs ja Kitkajoen Jyrävä.

Näiden omistuksesta käytiin 1950-luvulla kilpailua, jota kutsutaan Kuusamon koskisodaksi. Sota oli kiihkeimmillään keväällä 1955, jolloin Vaasan maanjako-oikeus jakoi koskien omistuksen kuusamolaisille manttaalinomistajille. Oulangan alueen vesistöt jäivät valtiolle ja niiden alueelle perustettiin Oulangan kansallispuisto.

Koskien omistuksesta kilpailivat valtiojohtoinen Imatran Voima Oy ja yksityinen Pohjolan Voima Oy. Myöhemmin käsite Kuusamon koskisota on käsittänyt myös 1960-luvulla koskien valjastamista vastustaneen suojeluvaiheen. Kuusamon koskisota oli Suomessa aikanaan ainoa laatuaan.

Koskisodan taustana oli sodanjälkeisen ajan energiantarve, jonka täyttämiseksi haluttiin myös Kuusamon alueen kosket valjastaa sähköntuotantoon. Vaikka Kuusamon koskien energiantuotanto olisi ollut vähäistä, oli niiden vesimäärä tasainen verrattuna Kemijoen veden virtaamaan. Näin ne olisivat olleet sopivia paikkaamaan Kemijoen vähävetisiä kausia.

Koskisotien ensimmäisessä vaiheessa voimayhtiöt kilpailivat keskenään koskien omistuksesta. Ja kun isojako oli alueella saatu suoritettua, myivät rantojen omistajat koskiosuuksiaan, jotkut jopa molemmille.

Koskien rakentamissuunnitelmien alkuvaiheessa ne eivät herättäneet suurta vastustusta. Olisivathan voimalat tuoneet työpaikkoja ja varallisuutta alueelle. Vähitellen näkemykset alkoivat muuttua. Kuusamoon suunniteltujen voimaloiden merkitys alkoi pienetä, kun muitakin energianlähteitä alkoi tulla öljyn käytön lisääntymisen myötä. Myös luonnonsuojelulliset näkökannat nousivat esiin.

Voimakkaasti koskien rakentamista alkoi vastustaa sanomalehti Koillissanomat päätoimittajansa Reino Rinteen johdolla. Rinne matkusti myös Kuusamo-seuran edustajien kanssa Helsinkiin kääntääkseen päättäjien päät.

Koskien kohtalosta käytiin vielä pitkään vääntöä puolesta ja vastaan. Lopulta 1969 Kuusamon vesistökomitea jätti mietintönsä valtioneuvostolle. Mietintö ei suoraan esittänyt koskien suojelua, mutta nosti luonnonsuojelulliset arvot tärkeiksi. Mietintö kuitenkin merkitsi koskisodan tosiasiallista loppua ja yleinen mielipidekin alkoi kääntyä yhä voimakkaammin suojelun kannalle. Lopulta suojeluhalukkuus oli niin voimallista, että 1987 säädettiin koskiensuojelulaki.

Lähteenä verkkosivu Kirjastovirma - pohjoispohjalaista kulttuuriperintöä kirjoitajana Tiina Laine, joka käyttänyt lähteinään teoksia Hummasti, Pekka (1985). Kuusamon koskisota. Pro gradu. Historian laitos. Oulun yliopisto.
Käsmä, Veli (2015). Kuusamon koskisota. Oulu: Ves-Line.

http://www.kirjastovirma.fi/node/3282

Pohjoisen metsähakkuut kauhistuttivat Rinnettä ja hänelle tuli tarve kirjoittaa kovempaa tekstiä, jotta ihmisten silmät avautuisivat siihen, mihin ollaan menossa. Mahtavat luontokohteet piti pystyä säilyttämään, kuten kosket ja Kitkajärvi.

Rinnettä motivoi lakiesitys, jonka mukaan Kuusamossa olevia valtion maa-alueita voitaisiin luovuttaa voimayhtiöille. Rinne otti aseekseen sanat, lehti ja kirjoitettu sana olivat ylivoimaisia aseita.

Tosin hän kyllä vihjaa henkilökuvassaan, että muitakin keinoja on tullut käytettyä.

Yhdeksi aseekseen Rinne perusti Posiolle Koillissanomat ja tuli samalla keksineeksi nimen koko Pohjois-Pohjanmaan koillisosan alueelle, jonka muodostavat Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo ja Lapista Posio. Hän toimi lehden päätoimittajana 18 vuotta, kunnes ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi.

Kirjailijantyössäänkin Rinne toimi vahvana luonnon ja ihmisyyden puolustajana ja konekulttuurin ja luonnon hyväksikäytön vastustajana. Valtion kirjallisuuspalkinnon Rinne sai vuonna 1970 runokokoelmastaan Anna minulle atomipommi.

Elämänsä viimeiset vuodet Reino Rinne asui Kitkajärven Suonansaaressa. Hän kuoli 6.2.2002.

puolet pois
Jos malttaisimme mielemme
ja tyytyisimme hieman vähempään,
hiljentäisimme vähän vauhtia
ja silmäilisimme ympärillemme,
jos tekisimme parannuksen
säilyisi maapallo elinkelpoisena
parin seuraavan sukupolven ajan.
Jos oikein todella järkiintyisimme
maa saattaisi selviytyä ja säilyä
elinkelpoisena iäisyyteen.
Mutta meiltä vaadittaisiin paljon,
meidän pitäisi kieltäytyä
kohottamasta elintasoamme,
punnertamasta sitä joka vuosi
uuteen häikäisevään ennätykseen.
Sehän olisi kuitenkin yhtä kuin
kieltää kroonista juoppoa juomasta
tai huippukuntoista juoksijaa
tekemästä uutta maailmanennätystä.

Pitäisi jättää ostamatta joka toinen auto
televisiovastaanotin pakastekaappi,
joka toiset kengät ja sukkahousut,
joka toinen turkki ja käsilaukku
ja hankkia vain joka kolmas puku ja hattu,
hame aamutakki tohvelit aluskerrasto,
Hylkäämme kaiken viimeistään puolipitoisena.
Pitäisi aina vaatia luonnontuotteita
synteettisistä kuiduista valmistettujen
ja muiden liian ikuisten asemesta.
Pitäisi hankkia vähemmän verkkoja
eikä juuri ensinkään muoviveneitä,
vähemmän lasikuituvapoja kuten myös
ikuisesti kestäviä mutta ainoastaan
hetken tallella pysyviä siimoja.
Vuoden 1998 kesällä ei kukaan voi mennä
Koillismaan kuuluisille kalapaikoille,
jos sinne silloin enää on menijää tai
mitään kalastuksellista asiaakaan
(kalaa ainakaan ei ole);
pudonneiden ja poisheitettyjen
ikisiimojen ja lahoamattomien
pyydysten ryteikkö käy kuin käykin
ylipääsemättömäksi.
Hyvät läsnäolijat.
Kukkien käyttöä meidän tulisi lisätä
(puutarhakukkia, ei kestokääreissä)
ja ystävien joukon saisimme nykyisestä
kymmen mutta mieluimmin satakertaistaa.
Kokoelmasta Anna minulle atomipommi (Alea-kirja, Helsinki 1970)

Reino Rinne pähkinänkuoressa

Reino Aleksanteri Rinne S 17.7.1913 Kuusamo, K 6.2.2002 Kuusamo.

Kansakoulu; opintoja Yhteiskunnallisen korkeakoulun sanomalehtilinjalla 1937 - 1938.
Kalevan toimittaja 1938 - 1947;
Lapin Kansan päätoimittaja 1947 - 1948;
Koillissanomien päätoimittaja 1950 - 1968;
vapaa kirjailija 1969 - .
Kaltion toimitussihteeri 1945 - 1946;
Koillis-Luonto-lehden päätoimittaja 1979 - 1992.
Pohjoiset kirjailijat ry:n johtokunnan jäsen 1962 - 1963.
Lapin taideseura Seitapiirin puheenjohtaja 1947 - 1949;
Kuusamo-Seuran, puheenjohtaja 1955 - 1967;
Koillismaan luonto ry:n puheenjohtaja 1970.
Otavan nuorten kirjailijain palkinto 1949
Suomen Kulttuurirahaston Pohjanmaan rahaston palkinto 1970
Oulun läänin taidepalkinto 1970
Valtion kirjallisuuspalkinto 1971
WWF:n Ollikaisen rahaston palkinto 1975
Valtion tiedonjulkistamispalkinto 1977
Aleksis Kiven seuran tunnustus Eskon puumerkki 1980
Valtion taiteilijaeläke 1985
Kalevala-Seuran palkinto 1987
Suomen Kirjailijaliiton palkinto 1988
Wihurin rahaston palkinto 1990
Kasvatustieteen kunniatohtori, Oulun yliopisto 1994.

TUOTANTO. Tunturit hymyilevät. 1945 (2. panos 1995); Tie päättyy tunturin laella. 1946; Erämaan omia ihmisiä. 1949; Kullanhuuhtoja. 1955; Ennen lähtöä. 1963; Koillismaa kuvina. 1964; Suomen urheilun tähtihetkiä. 1969; Anna minulle atomipommi. 1970; Ihminen EVP. 1970; Sähkeitä tähdistä. 1971; Olen puhunut. 1973, Koillismaan Kuusamo. 1973; Kaukopuheluja. 1974; Posio. 1976; En ole vaiennut. 1976; Hirmuliskojen aikaa. 1977; Ylistämättä alistettu. 1978; Tuntematon työtön. 1980; Kimalaja. 1981; Satukaltio. 1982; Jumalainen vesi - Divine Water. 1983; Sopusoinnun tie. 1986; Totaalinen rauha. 1987; Pamfletti Paanajärvestä. 1988; Ikimetsä. 1990; Kiitos ihana maa. 1991; Lapin rauha. 1991; Matkalla maan kanssa. 1992; Kirveskö järveen?? 1993; Luotiin Koillismaa. 1995.
SKS/Suomen biografiakeskus https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/8145

Artikkeli perustuu tv-dokumenttiin Kiitos ihana maa, käsikirjoitus, kuvaus ja ohjaus Pauli Sipiläinen, esitetty TV1 24.5.1993. (Tekijänoikeussyistä koko ohjelmaa ei voi julkaista)

Keskustele

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto