Länsimaiseen äitiyteen vaikuttaa vahvasti intensiivisen äitiyden ideaali. Siinä nähdään, että erityisesti äidin antamalla hoivalla on suuri merkitys lapsen normaalille kasvulle ja onnistuneelle tulevaisuudelle.
Intensiivisen äitiyden moraalikoodiston mukaan äidin pitää olla jatkuvasti läsnä lapselle, niin fyysisesti kuin emotionaalisesti, ja käyttää tähän aikaa ja rahaa.
– Ideaalityyppinen äiti ei luota sokeasti oppikirjatietoon. Hän suhtautuu tietoon kriittisesti ja lasta kuunnellen. Se luo paineita naisille, koska eihän kukaan pysty vastaamaan kaikkiin ideaaleihin, sanoo tutkija Lilli Rokkonen.
Kaikki eivät saa lapsia, vaikka haluaisivat, ja toisaalta jokaisella on oikeus päättää, haluaako ylipäätään perustaa perhettä. Äitiyttä ei tarvitse nähdä vain biologian kautta. Sen voi määritellä myös arkisena hoivasuhteena.
– Omassa tutkimuksessani äitiys määrittyi esimerkiksi sijoituslasten äitiytenä. Sateenkaariperheessä sosiaaliset äidit voivat määritellä itsensä lapsen äidiksi, kertoo tutkija Lilli Rokkonen.
Työmarkkinoilla syrjitään edelleen nuoria naisia ja pienten lasten äitejä.
Suomea pidetään naisystävällisenä hyvinvointivaltiona. Äitiydestä puhutaan usein luonnollisena valintana, vaikka sekin rooli on vahvasti sidoksissa yhteiskunnan rakenteisiin. Tutkimuksista tiedetään, että Suomen työmarkkinat ovat vahvasti sukupuolittuneet.
– Työmarkkinoilla syrjitään edelleen nuoria naisia ja pienten lasten äitejä. Myös naisvaltaisten alojen matala palkka asettaa näillä aloilla työskentelevät naiset hauraaseen asemaan. Raha ei ole mitenkään merkityksetöntä perheessä. Talous määrittää sen, kuka jää kotiin hoitamaan lapsia heidän ollessa pieniä tai kipeitä, summaa Rokkonen.
Lapsettomissa perheissä kotityöt jakautuvat tasaisemmin kumppaneiden välillä verrattuna perheisiin, joissa on lapsia. Silloin hoiva- ja kotityöt kasautuvat erityisesti naisille. Äitien vastuulla on usein myös metatyö eli arjen suunnittelu ja organisointi. Kun aikaa kuluu hoivaan ja kotitöihin, se on pois palautumisesta, itsensä kehittämisestä ja työstä.
– Varhaiskasvatuksen palvelut eivät vielä tarpeeksi hyvin mahdollista esimerkiksi yrittäjänä tai epätyypillisenä aikana tehtävän työn ja vanhemmuuden yhdistämistä. Äitien jaksamisen ja työssäkäymisen kannalta läheisten ihmisten avulla on iso merkitys arjen pyörittämisessä, sanoo tutkija Lilli Rokkonen.
Kerro kokemuksistasi viimeistään 21.2.2021. Kokemuksesi voi olla osa Havaintoja ihmisestä -ohjelmaa. Käy lisäämässä ohjelma suosikiksesi Yle Areenassa!
Lisää ohjelmasta
- Luovuus on taitoa ja kykyä – Kerro, miten sinun luovuutesi ilmenee?
- Terapeuttinen eetos koskee meitä kaikkia. Millaisena näet opetuksen ja tieteen tekemisen mahdollisuudet Suomessa?
- Nyt puhutaan “ekososiaalisesta sivistyksestä”, joka auttaa meitä ymmärtämään kuvaamme maailmasta — miten sinä näet tulevaisuuden?