Hyppää pääsisältöön

Psykoterapeutti Jussi Nissinen on työskennellyt seksuaalivähemmistöjen ja yhdenvertaisuuden puolesta lähes puoli vuosisataa – “En ole koskaan pitänyt vahvoista “ismeistä” tai ideologioista”

Psykoterapeutti Jussi Nissisen lapsuudenkuvassa sukua kesäisellä pihamaalla poseeraamassa kameralle.
Psykoterapeutti Jussi Nissisen lapsuudenkuvassa sukua kesäisellä pihamaalla poseeraamassa kameralle. Kuva: Jussi Nissisen kotialbumi Kuusi kuvaa,jussi nissinen

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavan Seta ry:n perustajiin kuuluva psykoterapeutti Jussi Nissinen on tehnyt koko työuransa töitä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Taitavaksi keskustelijaksi hän oppi jo lapsena saunoessaan isänsä kanssa.

Pakattuja laukkuja ja pariterapiaa vanhemmille

Jussi Nissinen syntyi Tohmajärvellä vuonna 1950 kolmilapsisen perheen kuopuksena.

Nissisen isä työskenteli Sosialidemokraattisen puolueen piirisihteerinä, minkä vuoksi perhe muutti lukuisia kertoja hänen töittensä perässä. Kaiken kaikkiaan Nissinen muistelee asuneensa lapsuutensa ja nuoruutensa aikana kymmenessä eri osoitteessa. Jatkuvalla muuttamisella oli omat vaikutuksensa.

– Lapsi keksii aina oman selviytymistapansa. Minun kohdallani se tarkoitti sitä, että opin luottamaan lähinnä itseeni. Opin sopeutumaan uusiin olosuhteisiin, mutta opin valitettavasti myös olemaan kiintymättä keneenkään.

Nissinen muistaa edelleen päivän, jona hänen perheensä teki kahdeksatta muuttoa Kontiolahden Onttolasta Liperin Ahonkylään. Hän istui vihaisena muuttoautossa ajatellen, ettei enää uudessa paikassa edes yrittäisi tutustua kehenkään.

– Siinä menikin kolme tai neljä vuotta ennen kuin pystyin päästämään ketään kaveria lähelleni. Lapset tekevät aika voimakkaita päätöksiä ihmissuhteistaan jo aika nuorina.

Kun pysyvien kaverisuhteiden luominen oli hankalaa, suhde perheeseen ja vanhempiin korostui.

Nissinen on myöhemmin ymmärtänyt, että hänen vanhempansa olivat etääntyneet toisistaan jo hänen syntyessään. Suhde oli riitaisa, ja Nissinen epäilee tämän olleen yhtenä syynä sille, että hänen isänsä oli valinnut matkatyön.

Molemmilla vanhemmista oli kuitenkin taipumus kertoa henkilökohtaisista asioistaan kuopukselle.

– Kun olen jälkeenpäin miettinyt että miten minusta on terapeutti tullut niin luulen että olen saanut siihen valmennusta jo lapsena.

Isä oli usein pitkillä työmatkoilla, mutta hänen palattuaan perheen miehet istuivat saunassa yhdessä keskustelemassa. Vaikkei Nissinen enää muistakaan, mitä nämä polveilevat saunakeskustelut ovat pitäneet sisällään, hän uskoo oppineensa juuri isänsä ansiosta keskustelemaan.

Lapsuuden kokemuksista on ollutkin Nissiselle hyötyä hänen työssään terapeuttina. Hän on havainnut, että esimerkiksi monet avioeroperheistä tulevat kokevat samanlaisia häpeän tunteita, jollaisten kanssa hänkin on paininut.

– Lapsi oppii helposti kantamaan vastuuta omista vanhemmistaan ja heidän välisestään suhteesta.

1950-luvun perhepotretti kesäisellä pihamaalla.
1950-luvun perhepotretti kesäisellä pihamaalla. Kuva: Jussi Nissisen kotialbumi Kuusi kuvaa,jussi nissinen

Koulun ja ympäristön muuttuessa tiuhaan mummola Hammaslahdessa muodostui kuitenkin turvapaikaksi.

Selatessaan aikuisiällä vanhoja valokuviaan Nissinen löysi vanhan lapsuudenaikaisen kuvan perheestään Hammaslahdessa. Kuvan etualalla istuvat hänen siskonsa, joiden välissä istuva pieni poika herätti Nissisessä muiston. Serkkupoika oli hänen ensimmäinen ihastuksensa.

Tunteelle ei löytynyt sanoja. Vaikkei leikki-ikäinen Nissinen tietenkään vielä tiennyt, mitä homoseksuaalisuus tarkoitti, hän ymmärsi heti, ettei tunteista voinut puhua kenellekään.

– Lapset voivat hyvin varhain löytää itsestään omaa seksuaalisuuttaan. Lapsi voi tunnistaa itsestään jotain ympäristöstä poikkeavaa, mutta hän usein myös huomaa, että asiasta puhutaan negatiiviseen sävyyn. Tuolloin lapsi oppii, että hänessä on jotain, mikä ei sovi ympäröivään maailmaan.

Yksinäisestä lukutoukasta järjestöaktiiviksi

Kun Nissinen oli 14-vuotias ja muutti perheineen Helsinkiin, hän koki itsensä ujoksi maalaispojaksi. Meni kolme vuotta, ennen kuin hän alkoi löytämään ystäviä. Nissinen viettikin paljon aikaa yksin kirjojen parissa.

Murrosikäisen Nissisen oli vaikea yhdistää sisäisiä kokemuksiaan siihen kuvaan, jonka 60-luvun alun lääkäri- ja tietosanakirjat antoivat homoseksuaalisuudesta tai “seksuaalisista poikkeavuuksista”, kuten asiaa tuohon aikaan nimitettiin.

– Se kieli, jolla asioista puhuttiin, tuntui etäiseltä eikä vastannut sitä mitä tunnen. Kirjoissa puhuttiin vain väärustyneestä seksistä ja toiminnasta, vaikka kohdallani oli kyse myönteisestä tunteesta ja kiintymyksestä.

Erityisen hyvin Nissinen muistaa Ilta-Sanomien otsikon vuodelta 1966, jossa puhuttiin Helsingistä löytyneestä “homoseksuaalipesästä”. Lehtiartikkeli aiheutti aikanaan kohun ja sai kulttuuri- ja tiedeyhteisön kritisoimaan lehteä ja sen toimittajaa tavasta, jolla aihetta käsiteltiin. Pari päivää myöhemmin Hufvudstadsbladetissa olikin ilmoitus, jossa lehtijuttu tuomittiin ihmisoikeuksia loukkaavaksi.

Ilta-Sanomien etusivu vuodelta 1966, otsikko "Homoseksuaalipesä Helsingissä" ja kuva, jossa poliisi varjostaa homomiestä Helsingin Mäntymäessä.
Lehtileike Ilta-Sanomista vuodelta 1966. Kuvassa poliisi varjostaa homomiestä Helsingin Mäntymäessä. Ilta-Sanomien etusivu vuodelta 1966, otsikko "Homoseksuaalipesä Helsingissä" ja kuva, jossa poliisi varjostaa homomiestä Helsingin Mäntymäessä. Kuusi kuvaa,jussi nissinen

Kokemus oli Nissiselle voimaannuttava. Eikö hän ollutkaan kokemustensa kanssa yksin?

Meni kuitenkin vielä pari vuotta, ennen kuin Nissinen pääsi kertomaan omasta seksuaalisuudestaan kenellekään muulle. Asioista piti ottaa itse selvää.

Nissinen oli saanut isältään englanninkielisiä Newsweek ja New York Times -lehtiä, joita hän lueskeli yksin tanssipaikan narikassa, jossa työskenteli lipunmyyjänä. Lehdissä kerrottiin Stonewallin kapinoista, joissa homo- ja transihmiset Yhdysvalloissa olivat nousseet kaduille puolustamaan oikeuksiaan.

Nissinen löysi tiedon sateenkaari-ihmisille suunnatusta 96-lehdestä ja osti sen tupakkakaupasta. Lehdestä löytyi puhelinnumero, jonne Nissinen soitti. Häntä neuvottiin menemään Olympiastadionin läheiselle Mäntymäelle, joka oli tuolloin ainoa paikka, jossa tavata iltasin toisia homomiehiä.

Nissinen päätyi mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavan Psyke ry:n toimintaan ja työskenteli muun muassa järjestön puhelinneuvonnassa.

Kun homoseksuaalisuus poistettiin rikoslaista osittain vuonna 1971, järjestön toiminta ei kuitenkaan jatkunut Nissisen ja hänen ystäviensä mielestä riittävän radikaalina.

– Homoseksuaalisuuden dekriminalisoinnin jälkeen Psyken toiminnasta tuli meidän näkökulmastamme lähinnä kerhotoimintaa. Me nuoret ihmiset halusimme kuitenkin puolestamme marssia kaduilla ja olla näkyvissä.

He päättivät perustaa uuden järjestön, ja edelleen aktiivinen Seksuaalinen tasavertaisuus ry eli Seta sai alkunsa vuonna 1974.

Psykoterapiaskeptikosta terapeutiksi

Parikymppinen Nissinen oli alkanut opiskella yliopistossa sosiaalitieteitä, ja opintoihin sisältyi myös sosiaalipsykologia. Tuolloin Nissiselle ei tullut mieleenkään, että hän tulisi tekemään työuransa psykoterapeuttina.

Nissinen oli melko kauan psykoterapiaskeptikko, sillä Freudin psykoanalyysin senaikaiset tulkinnat olivat kaikkea muuta kuin turvallisia homosekusuaaleille.

– Tiedän hyvin paljon ihmisiä, joista osa vielä 80-luvulla traumatisoitui lisää mentyään psykoterapiaan, jossa heitä kannustettiin “parantumaan” omasta seksuaalisuudestaan.

1970-luvun kuvassa nuori Jussi Nissinen on levittänyt tavaroitaan kadulle Kabulissa. Ympärille on kerääntynyt ihmettelevien miesten ja lasten piiri.
1970-luvun kuvassa nuori Jussi Nissinen on levittänyt tavaroitaan kadulle Kabulissa. Ympärille on kerääntynyt ihmettelevien miesten ja lasten piiri. Kuva: Jussi Nissisen kotialbumi Kuusi kuvaa,jussi nissinen

Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta ei myöskään tuntunut 70-luvun alussa Nissiselle oikealta paikalta. Opiskelijoiden joukossa oli meneillään voimakas taistolaisuus, joka loi Nissisen mukaan vahvoja viholliskuvia.

Myös homoseksuaalisuus nähtiin lähinnä “porvarillisena paheena”.

Nissinen ei ole koskaan pitänyt liian vahvoista “ismeistä” tai ideologioista. Seta teki jo varhain tiivistä yhteistyötä useiden erilaisten järjestöjen ja ammattiyhdistysten kanssa.

– Aloimme varhaisessa vaiheessa tehdä yhteistyötä SAK:n, edistyksellisten psykiatrien ja evankelis-luterilaisen kirkon edustajien kanssa ja loimme hyvät suhteet tiedotusvälineisiin.

Terapiaskeptisestä yhteiskuntatieteilijästä tuli monen käänteen jälkeen terapeutti. Nissinen opiskeli 70-luvun lopulla sosiaaliterapeutiksi Jyväskylän yliopistossa, ja sen jälkeen terapiatyö on ollut erottamaton osa Nissisen elämää.

Jyväskylän opintojen jälkeen Nissinen osallistui neljään eri psykoterapiakoulutukseen ja toimi 12 vuotta sosiaaliterapeuttina A-klinikkasäätiöllä ja kymmenen vuotta psykoterapeuttina Sexpo-säätiössä.

Nyt hän on päättämässä seitsemän vuotta kestänyttä uraansa yksityisenä psykoterapeuttina, työnohjaajana ja kouluttajana erityisesti seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

Nissinen muistaa 80-luvun alun suurena voimaantumisen aikana, kun homoseksuaalisuus oli viimein poistettu tautiluokituksesta.

Vuosikymmenen lopulla hiv-pandemia alkoi kuitenkin jyllätä maailmalla ja muodosti Nissisen sanoin suuren ukkospilven homoliikkeen ylle. Tuolloin Setalta soitettiin ja Nissistä pyydettiin töihin yhdistyksen terveysryhmän vetäjäksi.

Sen lisäksi, että työ piti sisällään tartuntaa pelkäävien ja hiv-positiivisten henkilöiden neuvomista, se oli erityisesti keskusteluyhteyden ylläpitämistä terveydenhuollon ammattilaisiin.

Tuohon aikaan monet lääkärit kannattivat Nissisen mukaan voimakasta jäljittämis- ja eristämispolitiikkaa.

Koska aids-tartunta ja ylipäätään homoseksuaalisuus olivat monelle kuitenkin valtava leima ja häpeä, Setassa ajettiin mahdollisuutta teettää hiv-testi anonyymisti. Setassa muun muassa tiedettiin, että monet toiselta mieheltä viruksen saaneet miehet saattoivat elää avioliitossa naisen kanssa, minkä vuoksi moni tartunnoista saattoi jäädä huomaamatta ja levitä eteenpäin, kun tartunnan saanut ei ollut uskaltanut mennä testeihin.

– Lääkintäviranomaiset olivat onneksi valmiita kuuntelemaan meitä.

Nissinen olikin myöhemmin mukana lääkintöhallituksen aids-työryhmässä.

Yhdenvertaisempi maailma tehdään yhteistyöllä

Kun Nissiseltä kysytään, mitä hän harrastaa, vastaaminen on vaikeaa.

– Minulle työ ja harrastus ovat käytännössä sama asia. Niin kauan kuin työnsä kokee itselleen mielekkääksi, sitä myös jaksaa tehdä. Kun näen, että jotain teemaa pyritään työntämään syrjään eikä sitä haluta nähdä, tekee minun erityisesti mieli vetää se näkyviin.

Tällä hetkellä 70-vuotias Nissinen onkin tehnyt kokonaisen elämäntyön vähemmistökysymysten parissa. Eikä työ ole vieläkään ohi.

Vuosituhannen alussa Nissinen oli työryhmässä, joka valmisteli nykyisen yhdenvertaisuuslain toteuttamista. Työryhmässä puhuttiin moniperusteisen syrjinnän ehkäisystä, jonka tilalla nykyään käytetään usein käsitettä intersektionaalinen feminismi.

Nissinen sanoo, että ihminen voi tulla syrjityksi monenlaisten ominaisuuksien vuoksi. Joillakin ihmisillä nämä ominaisuudet saattavat olla päällekkäisiä. Ihminen voi olla esimerkiksi romani ja kuulua samalla seksuaalivähemmistöön. Tuolloin hän ei välttämättä tule hyväksytyksi romanina sateenkaariyhteisössä ja voi kokea puolestaan romaniyhteisössä syrjintää oman seksuaalisuutensa vuoksi. Muussa yhteiskunnassa tämä ihminen ei välttämättä tule hyväksytyksi kumpanakaan.

– Olisi tärkeää, että vähemmistöyhteisöissä ymmärrettäisiin, että yhteisöjen sisällä voi olla pienempiä vähemmistöjä, joiden oikeuksia pitäisi puolustaa.

Nissinen on uransa aikana saanut huomata, että myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöyhteisöjen sisällä on paljon sisäistä syrjintää. Homomiesten on esimerkiksi joskus vaikeaa ymmärtää lesboja tai trans- ja muunsukupuolisia.

– Toivon, että ihmisten moninaisuus nähtäisiin rikkautena, emmekä sen varjolla vieroksuisi toisamme.

Vaikka yhdenvertaisuustyössä on menty eteenpäin, Nissisen mukaan nykyajan keskustelukulttuuri luo turhan voimakkaita viholliskuvia eri ihmisryhmien ja ideologioiden välille. Aito kohtaaminen jää usein uupumaan.

– Toivoisin että ihmiset paljon useammin keskustelisivat kasvotusten omista ihmisoikeuksistaan eivätkä huutelisi toisilleen eri kuplista ja niiden sisällä.

Jussi Nissinen ja muu yhdenvertaisuuslakityöryhmä yhteiskuvassa Inarin-koulutuspäivillä.
Jussi Nissinen ja muu yhdenvertaisuuslakityöryhmä yhteiskuvassa Inarin-koulutuspäivillä. Kuva: Jussi Nissisen kotialbumi Kuusi kuvaa,jussi nissinen

Nissisen kuudennessa kuvassaan näkyisi maapallo, jonka pinnalla seisoisi käsistä toisiaan pitävä ihmisketju, joka kiertäisi maailman ympäri. Ihmisketju tuli hänelle mieleen Baltian maissa vuonna 1989 järjestetystä ketjusta, jolla maiden kansalaiset puolustivat itsenäisyyttään.

Vaikka Nissinen myöntää kuvan olevan hieman imelä, se tiivistää hänen ajatuksensa: – Niin kauan kun tappelemme keskenämme, emme voi pitää huolta maapallosta. Haluaisin nähdä, että me ihmiset pitäisimme sen sijaan toisistamme kädestä ja arvostaisimme toinen toisiamme.

teksti: Tommi Kokkonen