Oskr, Teflon Brothers ja Pandora, Danny, Laura, Aksel, Blind Channel ja Ilta. Heistä yksi kruunataan Uuden Musiikin Kilpailun voittajaksi ja Suomen euroviisuedustajaksi lauantaina 20. helmikuuta.

YleX kutsui kolme asiantuntijaa Zoom-sessioon kuuntelemaan kappaleet ja analysoimaan niitä. Tarkoitus ei ollut veikata, millä olisi parhaat mahdollisuudet viisuvoittoon, vaan arvioida, millaisia kappaleet ovat ja mikä kussakin on erityistä.

Jutun lopussa paljastetaan myös jokaisen raatilaisen omat suosikit.

Raatiin kuuluvat:

Vilma Lähteenmäki on julkaissut Vilma Alina -nimellä kaksi platinaa myynyttä sooloalbumia ja valmistelee parhaillaan kolmatta, jonka on määrä ilmestyä vuoden 2021 aikana. Muun muassa Abreulle, Robinille, Kasmirille ja Nelli Matulalle musiikkia kirjoittanut Lähteenmäki palkittiin syksyllä 2020 Suomen Musiikkikustantajat ry:n Vuoden kevyen musiikin tekijä -palkinnolla.

Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen yliopistonlehtori Henna-Riikka Peltola on erikoistunut musiikkiin liittyviin tunnekokemuksiin. Hän on tutkinut muun muassa musiikin roolia osana suomalaisten kuolemaan ja suruun liittyviä rituaaleja.

Näyttelijä-ohjaaja Samuel Harjanne nousi musikaaliyleisön huulille viimeistään vuonna 2018, kun ensi-iltansa saivat hänen ohjaamansa Kinky Boots (Helsingin kaupunginteatteri) ja Billy Elliot (Tampereen työväen teatteri). Niiden lisäksi Kööpenhaminassa asuva Harjanne tunnetaan muun muassa Haloo Helsinki! -yhtyeestä kertoneesta musikaalista Maailma on tehty meitä varten (2020).

Kuvat: Mona Salminen. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Oskr-nimellä esiintyvän Oskari Ruohosen eroballadi Lie saa raadilta myönteisen vastaanoton. Vilma Lähteenmäki kehuu lauluääntä, tekstiä ja sävellystä.

– Kertsin lopuke toimii tosi hyvin. Kertosäkeen jälkeen tausta laskeutuu, ja siinä kuulee tosi selkeästi biisin pointin ja tarinan. Se ei jää sanahelinäksi, vaan tarinalle on annettu hyvin tilaa.

Henna-Riikka Peltolan mielestä Lie kuulostaa hyvin tuotetulta 2020-luvun popmusiikilta. Kappale tuntuu olevan menossa jonnekin, ja kuulijan on helppo mennä mukana. Tämä saavutetaan aika yksinkertaisilla keinoilla.

– Sama neljän soinnun kierto kantaa oikeastaan koko biisin ajan. Säkeistö ja kertosäe ovat samaa sointukiertoa, mutta sitten siellä on se kertsin loppu, vai onko se bridge, missä onkin tarinallisesti se, että puhutaan kaikesta muusta paitsi siitä, mitä oikeasti ajatellaan.

Eli tämä: “So we talk about the weather / We talk about our friends / We talk about anything but what we’re thinking / So you ask me how I’m feeling / and I’ll lie”

Peltola sanoo, ettei popista löydy taikasointuja, joilla voisi suoraan manipuloida kuulijat tuntemaan jotain, mutta joitain toimiviksi todettuja kikkoja hyödynnetään Lie-kappaleessakin.

– Säkeistö menee oktaavia alempaa, ja kertsiin laulaja nostaa sen seuraavaan oktaaviin. Siihen tulee intensiteettiä, kun Oskr joutuu laulamaan vähän kovempaa. Tällainen saa kuulijan tuntemaan, että jotain tapahtuu, että nyt ilmaistaan jotain enemmän, syvällisemmin, tuskaisemmin.

Samuel Harjanne on huolissaan, että kappale jäisi varsinkin Euroviisuissa muiden jalkoihin. Oskr voisi sinänsä olla lavalla yksin, mutta taustascreeneillä olisi hyvä tapahtua jotain. Ehkä kappaleen, tai päättyneen parisuhteen, tarina?

– Muistan Paradise Oskarin esityksestä ison maapallon, joka pyöri takana. Se, että jäädään visuaalisesti katsojan mieleen, vahvistaa laulun mieleenpainuvuutta. Toivon hirveästi, ettei hän laula vaan yksin mikrofonin takana tyhjällä näyttämöllä.

Kuvat: Mona Salminen. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Älykäs junttimusiikki on Teflon Brothersin juttu. Yhteistyö eurodance-tähti Pandoran kanssa tuntuu loogiselta, onhan nostalgia aikamme isoimpia poptrendejä muun muassa koronapandemian aiheuttaman turvattomuuden tunteen takia.

Henna-Riikka Peltola sanoo, että osalle kuulijoista nostalgisointi voi toimia itseään vastaan.

– Jos oma ysäri oli ihan kauhea, voi olla, ettei biisin nostalgia ole turvallista, vaan tosi ärsyttävää ja ällöttävää.

Monet odottavat musiikiltaan autenttisuutta ja vilpittömyyttä, jolloin vitsikkyys voi ärsyttää. Huumorimusiikki on riskaabeli laji, Peltola huomauttaa. Vaan mikä I Love Yousta tarkalleen tekee huumorimusiikkia?

– Visuaalinen puoli korostaa ysäriteknopoppi-/kieli poskella -tekemistä. Lyriikoissa viitataan Suomi-juntteihin ja siihen, kuinka suomalainen mies ei osaa puhua tunteistaan. Suomalaisen miehen tragedia yhdistettynä iloiseen teknohumppaan tuo vahvaa camp-henkeä.

Pyhimyksen, Heikki Kuulan ja Volin muodostama yhtye tuntuu jatkuvasti testailevan, kuinka hölmöllä musiikilla voi hittilistoille nousta (I Love You on roikkunut ilmestymisestään asti Suomen Spotifyn kärkiviisikossa).

Onko kertosäe, jossa toistetaan kolmea sanaa, metavitsi vai laiskuutta?

– Voi olla, että se on syntynyt niin, että hyvään melodiaan on vaan laulettu I love youta, ja sitten on keksitty, että olisi hyvä läppä olla kirjoittamatta siihen mitään. Luulen, että ratkaisu on tahallinen, Vilma Lähteenmäki arvioi.

Hän kehuu tuotantoa, mutta toivoo, että c-osa, jossa Pandora pääsee laulamaan muutakin, olisi ollut osa kertosäettä. Se olisi tehnyt siitä vielä tarttuvamman.

Samuel Harjanteen kappale vei hänen nuoruuden Movetron-fanitukseensa. Lavalle hän toisi ehdottomasti koreografian, jonka katsojat opettelisivat. I Love Youssa on ainekset samanlaiseen ilmiöön kuin Ukrainan diskopalloksi stailatun viisuedustajan Vjerka Serdjutškan Dancing Lasha Tumbailla vuonna 2007.

– Arcade-pelien maailmasta voisi tuoda hauskan visuaalisen miljöön näyttämölle. Ehkä koko orkesterin voisi tehdä pelikoneista. Alleviivaan koreografian merkitystä. Pitää olla yksinkertainen liikesarja, jonka kaikki voi oppia ja toistaa Euroviisu-bileissä ja klubeilla.

Kuvat: Mona Salminen. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Dannyn liittyminen Mökkitie Recordsin rosteriin oli fiksu veto. Arttu Wiskarille ja Erika Vikmanille hittejä tehtailleen levy-yhtiön sormi on visusti Suomen kansan pulssilla, ja Janne Rintala on noussut yhdeksi suomalaisen popin tärkeimmistä biisintekijöistä.

Rintalan kirjoittama Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua, jossa 78-vuotias tähti laulaa omista hautajaisistaan, herätti raatilaisissa tunteita.

Samuel Harjanne ei ymmärrä, miksi kappale on tehty.

– Tässä jätetään artistiperintöä Euroviisuihin ja koko maailmaan, mutta sitten puhutaan muijista ja korppikotkista. Kun ne mainittiin, mietin, että sitä päivää, kun kaikki rakastaa sua, ei tuota menoa koskaan tule.

Videon perusteella Harjanne ei jättäisi Dannya näyttämölle yksin näyttelemään kappaleen tarinaa.

– Jos halutaan, että tämä vetoaa yhteenkään kuulijaan tai katsojaan, niin ympärille tarvitaan muita alan ammattilaisia.

Lähteenmäki olettaa, että sävellys on pidetty yksinkertaisena, jotta kuulija keskittyisi tekstiin. Lyriikka ei kuitenkaan tunnu tyylillisesti yhtenäiseltä.

– Kohta, jossa lauletaan “pidä huoli et se yksi muija kutsua ei saa”, tuntui vähän pikkumaiselta, kun siihen asti oltiin pyydetty, että pysytään totuudessa ja todettu, ettei tarvita hienoa arkkua. Oletko sä oikeasti niin katkera jollekin muijalle? Ymmärrän, että yritetään keventää tunnelmaa, mutta se kohta oli vieraannuttava. Tämänkö halusit jättää viimeiseen viestiisi?

Tuotantoon Lähteenmäki olisi kaivannut rosoa. Vaikutteita on otettu selvästi Johnny Cashin Americana-levytyksistä, mutta niiden raakuuteen verrattuna Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua on nätti ja sliipattu.

Perinteisen poprakenteen sijasta Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua koostuu kolmen säkeen säkeistöistä, joissa toistuu kappaleen teema. Ratkaisu juontaa juurensa vuosisatojen takaiseen perinnemusiikkiin, myöhemmin countryyn ja siten myös Johnny Cashiin, Peltola sanoo.

– Tykkään siitä, että taustalla on sellainen tikittävä pulssi. Ei varmaankaan vahingossa, ottaen huomioon kappaleen tematiikan. Tarkoitan säestyskuviota, joka alkaa pelkällä kitaralla ja jatkaa nakuttamaan taustalla muillakin instrumenteilla – siellä kuuluu tuommoinen oktaavirepetitio useammalla soittimella. Vähän uhkaavakin, että kello käy ja aika on rajallista. Kappale menee koko ajan eteenpäin, ei hirveästi ole breikkejä.

Peltola on tutkinut popmusiikkia osana suruprosessia. Voisiko Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua toimia kuulijoiden surutyössä?

– Olen ihan varma, että tästä tulee vielä monille räytymisbiisi. Nimenomaan Covid-aikaan tämä on jopa vähän halpamainen veto, puhua kuolevaisuudesta ja siitä, miten kaikki päättyy.

Kuvat: Mona Salminen. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Virolaisen Laura Põldveren Play on keskitempoinen diskopopbiisi. Tiedotteen mukaan siinä on myös countryvaikutteita, tosin genreä paljon kuunnellut Henna-Riikka Peltola ei niitä tunnista.

– Ehkä kitara on viittaus sinne, mutta eihän laulussa käytetä edes kunnon twangia. Olisiko riffillä tavoiteltu jotain Dolly Partonin Jolene-kappaleen tyyppistä, Peltola arvelee.

Lähteenmäki pitää Lauran äänen väristä. Kovaa ja korkealta lauletuissa kohdissa äänessä on vähän raspia, mikä kuulostaa “superhyvältä”.

– Kappale lähtee lupaavasti ja tykkään säkeistöstä, mutta kertsi loppuu kesken! Se on lyhyt ja toistaa melodisesti saman asian kahdesti. Kuulijana odotan, että se kehittyisi ja lunastaisi kasvattamisen, mutta sitten mennäänkin takaisin säkeistöön.

Peltola kehuu Lauraa Suomen Nicole Scherzingeriksi, mutta kertosäe antaa turhaan odottaa jotain tajunnanräjäyttävää.

– Harmonia ei juuri muutu. Mieleen tulee rakenteellisesti Loreenin Euphoria. Sen kertosäkeessä oli briljantti alaspäinmodulaatio, jossa tuntui, että nyt tapahtuu jotain kiinnostavaa. Tämä kaipaisi jotain samanlaista.

Hetkinen, mitä tarkoittaa “alaspäinmodulaatio”?

– Yleensä modulaatio tapahtuu niin, että harmonia nousee yhden pykälän ylöspäin. Klassinen euroviisumodulaatio. Mutta ruotsalaiset biisintekijät osaavat tehdä sen hienosti niin, että harmonia moduloi säkeistöstä kertosäkeeseen tultaessa alas h-mollista a-duuriin, mutta melodia meneekin ylöspäin. Salakavala ratkaisu haastaa kuulijan odotukset ja voi sitä kautta herättää niitä tunteita. Samalla se kuulostaa luontevalta, koska näillä kahdella sävellajilla on yhteisiä sointuja.

Samuel Harjanne ihmettelee, että lyriikat kertovat vahvasta, voimaantuneesta naisesta, mutta kappale on chilliä countryrullausta, joka ei tunnu kehittyvän mihinkään.

– Sanoisin, ettei se mene edes kertsiin asti, vaan koko biisi on jatkuvaa verseä. Siitä puuttuu se oomph!

– Lavalle kappale vaatisi naisen, joka lassoaa miehen ja pistää sen anelemaan anteeksipyyntöä. Biisi ei taas huuda sitä yhtään, se on liian chilli tuollaiseen actioniin. Tuollaisia [musiikkivideon] jätesäkkiverhoja en käyttäisi.

Kuvat: Mona Salminen. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Aksel Kankaanranta voitti vuoden takaisen UMK:n, mutta viisuesitys jäi koronan vuoksi väliin. Nyt turkulainen osallistuu UMK:hon herkällä Hurt-slovarilla.

Kappale alkaa pienestä ja loppuu pieneen. Draaman kaari on herkkä, eikä säkeistön ja kertosäkeen välillä tapahdu raatilaisten mukaan mitään järisyttävää.

– Tykkään kertosäkeen irkkumelodiasta, mille monet hyvät euroviisubiisit on rakennettu, Peltola sanoo.

– Eli siis melodiasta, joka rakentuu duuripentatoniselle asteikolle. Melodia on laulullinen, kun nykyään kertosäkeet eivät juuri tee melodisia kaaria, vaan makaavat aika pienellä ambituksella [äänialalla]. Tässä mennään selvästi ylös ja alas. Siitä tulee irkku- tai kansalaulutyyppinen fiilis.

Peltola miettii, olisiko tämänkin kappaleen pitänyt olla hieman pidempi, jotta se olisi päässyt kasvamaan. Ehtiikö näin lyhyessä ajassa sanoa kaikkea?

Vilma Lähteenmäki kiittelee taustalle lisättyijä Akselin laulamia stemmoja, joita koronavuoden Euroviisuissa saa poikkeuksellisesti käyttää. Sanojen kanssa on kuitenkin vaikeampaa. Lähteenmäki on kuunnellut Hurtin moneen kertaan, eikä ole vieläkään ihan varma, mikä kertojaa on satuttanut.

Lähteenmäki sanoo pitävänsä itse enemmän teksteistä, joissa kuulija voi hypätä suoraan tarinaan tai tilanteeseen. Toisaalta Hurtiin on kuulijan ehkä helpompi liittää omia kokemuksiaan.

Kertosäkeeseen Lähteenmäki olisi tuonut lisää vaihtelua.

– Tekstiä on paljon, mutta sama melodiakulku tulee neljä kertaa peräkkäin. Usein kohta, joka pistää korvaan ja on vähän erilainen, saa kertsin jäämään paremmin mieleen. Jos yhtäkkiä rikotaan rytmitystä tai tehdään melodialle jotain.

Samuel Harjanne ei ihan vaikuttunut Akselin karismasta, ja kappale jäi ontoksi “samalla tavalla kuin sisustus tuossa talossa, missä hän koko videonsa vietti”. Sitä visualisoidakseen hänen pitäisi ensin ymmärtää, mistä tekstissä on kyse.

– Miksi sinusta tuntuu tältä? Miksi tarvitset nämä kolme minuuttia avataksesi sydäntäsi meille? Se ei ihan tule läpi, Harjanne sanoo.

Kuvat: Mona Salminen. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Alex Mattsonin myötä kuusihenkiseksi kasvanut Blind Channel kutsuu musiikkiaan violent popiksi. Dark Side -kappaleessa on kaikkea tarttuvista popmelodioista dj-skrätsäykseen, linkinparkiaanisiin räppivärssyihin ja Islannin futiskannattajista muistuttaviin Hu!-huutoihin.

Nykypopissa kertosäkeeseen päästään keskimäärin nopeammin kuin ennen, koska kuulijoiden keskittymiskyky on striimiajassa rajallinen. Dark Side starttaa suoraan kertosäkeestä.

Henna-Riikka Peltola huomauttaa, että esimerkiksi Nile Rodgers & Chic menivät jo 1970-luvulla suoraan koukkuun, jotta kuulijalla ei olisi aikaa pitkästyä.

– Se toimii rakenteellisesti ihan hyvin. Eritoten, jos on vähän aikaa käytössä ja pitää esitellä biisin juttu nopeasti.

Peltola sanoo kirjoittaneensa muistiinpanoihinsa “Pinkin Raise Your Glass meets Linkin Park”.

– Ihan kiva konsepti. Hyvää on se, että vaihtelua on enemmän kuin monissa muissa. Mennään lujaa, sitten himmaillaan, sitten mennään taas helvetin lujaa. Sellainen tarjoaa enemmän tarttumapintaa.

Vilma Lähteenmäki löysi musiikkikanavat juuri silloin, kun Linkin Park oli pinnalla. Ehkä siksi Dark Sidesta tulee “tosi hyvä mieli”. Osasta toiseen mennään vauhdilla, ja kaikki osat ovat tarttuvia. Kertosäe on tarttuvampi kuin monessa muussa UMK-finalistissa.

– Violent pop kuvastaa tätä täysin. Kertosäkeen melodian jos sovittaisi eri tavalla, se olisi superhyvä ihan puhtaana popkappaleena.

Samuel Harjanne miettii musiikkia kuunnellessaan paljon sitä, miten kappale sopisi lavalle, ja miksi sen ylipäätään täytyisi olla biisi.

– Sitä mietin aina opettaessani ja ohjatessani. Minkä takia tämä ei ole dialogia? Miksi tämä on hahmolle tai hahmoille sen verran isompi asia, että sen täytyy tulla musiikin kautta – mikä on tunneskaalaltaan paljon puhuttua dialogia isompi, Harjanne selittää.

– Tässä biisissä tunne on selkeästi vahva. Sellaista meininkiä, että autot lentelevät ympäriinsä ja polttopulloja heitellään. Joku tuollainen visuaalinen elementti tarvittaisiin, jos tämä olisi musikaalinäyttämöllä, ja Euroviisut nyt ei ole hirveän kaukana musikaaleista. Isojen tunteiden areenoja molemmat.

Kuvat: Mona Salminen. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Jos Lauran Playn kertosäe jäi torsoksi, Iltan kohdalla ongelmaa ei ole. Vilma Lähteenmäki sanoo, että harva pystyisi Suomessa laulamaan Kelle mä soitan -kappaleen kasvavan kolmiosaisen kertosäkeen.

– Iltan skaala on mieletön. Hän pystyy vetämään kovaa ja korkealta.

Lähteenmäki kehuu sävellystä, mutta kiinnittää huomiota sen ja arkisen tekstin väliseen kontrastiin.

– Jos tekee supermajesteetillisen kertosäkeen, niin tuntuu, että sanoituksen pitäisi olla jotain tosi isoa, Sian Titaniumin veroista. Jos lukisi tämän tekstin irrallisena, ei odottaisi tällaista majesteetillisuutta. Kappale kertoo yksinäisyydestä ja kaipuusta. Ajatukset ovat aika hiljaisia ja pieniä.

Henna-Riikka Peltola huomauttaa, että popmusiikin rytmit ja melodiat menevät usein englannin ehdoilla, ja suomen kielen painotukset kuulostavat siksi helposti hassuilta (esimerkiksi suomiräpissä musiikin rytmin vahva isku osuu usein sanan viimeiselle tavulle, mikä tekee siitä "väärän" kuuloista). Iltan kappaleessa sitä ongelmaa ei ole.

Draaman kaari toteutuu myös hyvin. Kappale lähtee pienestä, kasvaa isoksi ja ehtii vielä rauhoittua.

– Kun on eri osia, joilla on oma karaktäärinsä, biisiin tulee vaihtelua ja sävyjä. Lopputulos on melkein musikaalinumeromainen. Tässä on ilmaa paljon enemmän kuin joissain, missä selvästi koko ajan tapahtuu, Peltola sanoo.

– Herkkien poikien biiseissä oli sama sointukierto suurinpiirtein koko biisin alusta loppuun, mutta tässä osat olivat harmonisesti erilaisia. Korvalle jää odottava olo.

Mistä se, että biisissä on monta soinnuiltaan erilaista osaa, kertoo? Onko sellainen kirjoittaminen taidokkaampaa tai kunnianhimoisempaa?

– Biisintekijöillä on erilaisia tyylejä. On minimalismia ja on oopperaa. Tämä on lähempänä oopperaa, aiemmat slovarit enemmän minimalismia. Siinä pelataan eri tekniikoilla ja estetiikalla. Ehkä Euroviisuissa tällainen oopperailmaisu on sitä, mitä useat odottavat.

Samuel Harjanne innostuu ajatuksesta, että Suomea edustaisi Euroviisuissa kunnon voimaballadi. Hän vertaa Kelle mä soitan -kappaletta Céline Dionin versioon All By Myselfista.

– Tämä voisi toimia hyvin niin, että laulaja esiintyy näyttävässä asussa, vahvoissa spoteissa. Ihmisäänen voima valaisee joskus niin, ettei se vaadi ihmeellisempää spektaakkelia.

Kappaleen autiot kadut ja parvekkeelta soiva Satumaa kuulostavat korona-ajan suomalaiskaupungilta. Raatilaiset ovat yhtä mieltä siitä, ettei mahdollista koronatulkintaa pitäisi esityksessä liikaa korostaa. Toiveissa on myös, ettei poikkeusaika näkyisi liikaa itse Euroviisuissa.

– Euroviisut on ihana eskapismimatka, jossa voi vaan fiilistellä. Nyt on niin kauan jaksettu puhua tästä “uudesta arjesta”, joten toivon, että esitykset ovat enemmänkin irti tästä todellisuudesta, Lähteenmäki sanoo.

Raadin suosikit

Henna-Riikka Peltola:

– Pidin Iltan kappaleesta eniten, se oli kiinnostavin. Tykkäsin Oskrista myös. Se on pienempi, ja voisi hyvin olla jollain mun omalla soittolistalla. Kuuntelisin sitä kun haluan rauhoittua, tai kun olen kävelemässä töistä kotiin. Se on mukavaa korvienputsausmusiikkia.

Vilma Lähteenmäki:

– Blind Channelista tuli paras fiilis. Siinä oli myös tarttuvin kertosäe. Uskon, että Teflarit, Blind Channel ja Ilta kilpailevat voitosta. Iltalla on niin iso ääni, että sillä voi kiilata UMK:n voittoon.

Samuel Harjanne:

– Oskrin tai Iltan biisit ovat omaan makuun vahvimpia. Silti Euroviisuihin lähettäisin Teflon Brothersin ja Pandoran. Heillä on ylivoimaisesti parhaat mahdollisuudet pärjätä pitkälle, jos visuaalinen hype saadaan aikaan. Siinä on ilmiön mahdollisuus.

Korjattu 16.2. klo 16.54: Suomen Euroviisut järjestettiin vuonna 2007, ei 2008.