Instagramissa @areena.stories -tilillä julkaistu runovideosarja Runon aika syntyi innosta leikkiä lyriikalla. Tiiviillä työryhmällä tuotettu kokonaisuus julkaistaan Yle Areenassa 19.2.

Tammi-helmikuun aikana julkaistu Runon aika saa sosiaalisessa mediassa osakseen ihailevia kommentteja. Yleisö on viiden viikonlopun aikana saanut nauttia Hassan Maikalin, Yeboyahin, Elsa Töllin, Natalia Kallion, Baby Pelkosen ja Nihkeen Akan teksteistä. 15-osaisessa sarjassa lyyrikot puhuvat elämää lävistävistä teemoista kukin omasta näkökulmastaan.
Teoksen tuotannon takana ovat Veera Ojola, Eliel Kilkki sekä Julia Heikkilä. Kilkki myös kuvasi ja leikkasi kokonaisuuden.
– Olen aikaisemminkin tehnyt ohjaustöitä esimerkiksi muusikoiden kanssa, mutta tästä projektista erityisen teki se, että mukana oli useampi kirjoittaja, Kilkki kertoo.
Kuuden kirjoittajan kanssa työskentely innosti kokeilemaan uusia tapoja visualisoida tekstiä. Jokainen runoilija sai halutessaan osallistua videoiden kuvallisen ilmaisun ideointiin.
– Oli inspiroivaa seurata taiteilijoita, jotka suhtautuvat omaan juttuunsa intohimolla. Jokaiseen videoon löytyi omanlaisensa tunnelma.
Videoiden suunnittelu eteni teksti edellä. Artistien kirjoittamat tekstit nauhoitettiin, ja ääniraitojen pohjalta tekijät lähtivät miettimään kunkin runon teemaan istuvaa kuvauslokaatiota ja äänimaailmaa. Musiikin ja äänisuunnittelun sarjaan loihtivat Arttu Hokkanen ja Saara Moisio.
– Videot heräsivät ihan uudella tavalla eloon, kun mukaan otettiin puheen lisäksi muitakin audioelementtejä, Ojola sanoo.

Ensin Instagramista, nyt myös Yle Areenasta löytyvät runovideot kestävät kukin noin minuutin. Ruudulta välittyy kuitenkin vain murto-osa ajasta, joka runosarjan syntymiseen vaadittiin. Ensimmäiset ideat videoista heitettiin noin vuotta ennen sarjan julkaisua, itse kuvaukset toteutettiin kesällä 2020. Vallitseva maailmantila osoittautui yllättävän otolliseksi sarjan tuotannon kannalta.
– Kun keikkoja tai tapahtumia ei ollut, oli artisteilla enemmän aikaa työstää runoja. Ikävästä tilanteesta löytyi positiivinenkin aspekti, Kilkki sanoo.
Työryhmän koko oli projektin laajuteen nähden todella pieni. Kuvauksissa läsnä oli usein vain muutama ihminen kerrallaan.
– Mielestäni tämä osoittaa, että rajallisillakin resursseilla voi saada aikaan jotain mielettömän hienoa, Kilkki jatkaa.
Jokaista videota varten oli varattu yksi kuvauspäivä. Ojola ihailee erityisesti kirjoittajien heittäytymistä.
– Kaikki oli täysillä mukana. Mieleeni on jäänyt esimerkiksi Jonnan (Nihkee Akka) runon kuvaukset, joissa hän pulahti märkäpuvussa kylmään veteen miettimättä kahta kertaa.
Videoiden lyhytelokuvamainen visuaalisuus on vakuuttanut myös yleisön. Varmaa jatkoa sarjalle Ojola ja Kilkki eivät osaa luvata, mutta ajatuksia tulevista projekteista on jo olemassa.
– Runon aika on nyt ja aina, Ojola hymyilee.
Teksti: Roosa Niskanen, Veera Niskanen
Runon aika nyt myös Yle Areenassa. Katso tästä!
@areena.stories
@areena.stories julkaisee Instagramiin tuotettuja draamasarjoja ja pilotteja sekä nostaa esiin Yle Areenan sisältöjä.
@areena.stories -sisällöissä keskitytään erityisesti uusien ja nuorten draamantekijöiden teoksiin. Aiemmin tilillä on nähty muun muassa chattidraamoja, kantaaottavia sarjakuvia sekä Instagramin omia ominaisuuksia hyödyntäviä komediasarjoja.
Onko sinulla ohjelmaidea, joka voisi toimia Instagramissa? Kerro siitä meille tällä lomakkeella.
Lisätietoja Veera Ojola, Yle Draama, veera.ojola@yle.fi
Seuraa @areena.stories -tiliä Instagramissa!