Hannu-Pekka Björkman omaksui kovan työnteon ihanteen jo lapsuudessaan. Kiinnostavat roolit ja hurjatahtinen työkulttuuri johtivat sairaalaan ja pakollisen pysähdyksen eteen. Nyt näyttelijä etsii uudenlaista kohtuutta, jotta sielujen kuohkeuttaminen voisi jatkua.
Hannu-Pekka Björkman, 52, eli lapsuutensa Ilmajoella agraarikulttuurin viimeisiä henkäyksiä vetäneessä Myllykylässä. Kotona oli kalkkunoita ja possu, ja leipää leivottiin leivinuunissa lämpimäiseksi naapurillekin.
– Ovet olivat aina auki. Jos joku ei ollut kotona, oli ovella harja merkkinä. Koputtaa kyllä piti, mutta aina oli tervetullut. Olen hirveän onnellinen, että sain elää sen viimeisen ajan Suomen maaseudun historiassa.
Hannu-Pekka asui vanhempiensa ja veljensä kanssa talossa, johon tuli lankapuhelin vasta 1990-luvulla. Poika nukkui rintamamiestalon alkovissa isänsä kanssa. Puutetta mies ei kuitenkaan koskaan muista kokeneensa.
– Siihen aikaan myös elettiin niukemmin. Niihin aikoihin ei myöskään matkusteltu. Isäni eli 85-vuotiaaksi käymättä koskaan Suomen rajojen ulkopuolella. Korkeintaan käytiin sukulaisissa sadan kilometrin päässä. Seikkailun ainekset löytyivät kotipihasta ja kylältä.
Työnteon eetos tarttui kotiseudulta. Hommia paiskittiin jatkuvasti.
– Viljeltiin, hoidettiin eläimet ja kasvatettiin vihannekset. Itsekin aloitin aika nuorena Ilmajoen kunnalla ojien kaivamisen. Olin fyysisissä hommissa se nuorin apupoika, hännän huippu, joka teki raskaimmat ja inhottavimmat työt.
Huonona Hannu-Pekka ei osaa sellaista oppia pitää. Se oli elämän ja työn koulua, jossa oppi arvostamaan viikonloppurahaa, jolla pääsi tansseihin.
Teatterin ihana tuoksu
Teatterissa Hannu-Pekka pääsi käymään nuorena vain muutaman satunnaisen kerran, mutta kotona luettiin uutterasti. Isä luki Waltaria, Rintalaa ja Huovista ja pojan käsiin tarttui useimmiten seikkailukirja.
Ensimmäiset siemenet näyttämöelämästä kylvi äidinkielen opettaja Antti Välimäki, joka kysyi Hannu-Pekalta lukion toisella luokalla, oliko tämä koskaan harkinnut näyttelijän työtä. Roolisuoritus Taikuri Ozissa variksenpelättinä oli vakuuttanut.
– Minulla oli kuulemma näyttelijän jalat. Kun kysyin, mitä se tarkoittaa, opettaja selitti, että rytmitän hyvin. Puhun ja kävelen vuorotellen, enkä yhtä aikaa. Hän palasi siihen ajatukseen uudestaan vielä vuoden lopulla.
Kun Hannu-Pekka pääsi Seinäjoen kaupunginteatteriin katsomaan näytelmiä, hän rakastui teatterin tuoksuun.
– Tuli vahva tunne, että kuulun tänne. Siinä oli jotakin käsittämättömän fasinoivaa.
Joitakin vuosia myöhemmin Hannu-Pekka pyrki Lahden kansanopistoon näyttämötaiteen linjalle. Pääsykokeissa hän liukasteli spittareissa ja farkuissa Radiomäkeä ympäri – olihan pyydetty pukemaan vaatteet, joissa oli hyvä liikkua.
– Ja niissä minä silloin liikuin, Hannu-Pekka nauraa.
Ehkä se oli ennemminkin Rosa Liksomin Yhden yön pysäkki -teoksesta muokattu monologi, joka vakuutti raadin. Kun Hannu-Pekka hyväksyttiin opiskelijaksi, näyttelijän työn tahkoaminen alkoi aivan alkeista.
– Minut käännettiin näyttämöllä hartioista ympäri ja muistutettiin, että yleensä näytellään kasvot yleisöön päin. Se oli hyvä oppi. Siitä se alkaa!
Lahden koulun jälkeen tie vei hetkeksi Helsinkiin ja Ylioppilasteatterin lavalle, kunnes isot ovet aukenivat 24-vuotiaana. Hannu-Pekka Björkman pääsi Teatterikorkeakouluun.
– Siinä vaiheessa oli vain se yksi vaihtoehto. Teatterin maailma avautui niin vahvasti. En ollut koulussa ollut koskaan mikään suuri onnistuja ja hanttihommissakin aina se nöösipoika. Teatterin kohdalla tuli tunne, että voisin olla hyvä.
Pandemia pysäytti väkisin
Vuodet KOM-teatterissa, kiinnitys Kansallisteatteriin, lukemattomat rakastetut elokuvaroolit ja hittisarjat, kuten M/S Romantic, Nyrkki ja Sisäilmaa. Hyvä Hannu-Pekasta totisesti tulikin.
Pitkälle uralle on mahtunut 50 teatteriensi-iltaa, 40 elokuvaa ja saman verran sarjoja.
Kiinnostaviin töihin on ollut helppo tarttua, ja työskentelykulttuuriin on kuulunut, ettei näyttämöltä tai kuvauksista olla poissa. Sellainen tahti kostautuu.
Poikkeuksellinen pandemia-aika pakotti näyttelijän uudenlaisen peilin eteen. Kun näyttämöt keväällä 2020 sulkeutuivat, tuli pakollinen pysähdys. Se viimeistään paljasti, että kynttilä oli jo pitkään palanut molemmista päistä.
Terveyden pettämisestä olivat varoitelleet niin kollegat, perhe kuin ystävätkin, mutta jääräpää oli aina kammennut takaisin töihin – verenmyrkytyksestä ja munuaissairaudesta huolimatta.
– On vaikea selittää, miksi en pysähtynyt aikaisemmin. Mutta on ihanaa, että voin nyt ääneen todeta, että onpa tullut tehtyä, mutta nyt voi tehdä vähän vähemmän. Nyt lopetan omalla terveydellä ja jaksamisella leikkimisen.
Mihin narrit katosivat?
Näyttelemisen lisäksi kirjoittaminen on Hannu-Pekalle tärkeää. Nyt tekeillä olevassa kirjassaan hän käsittelee vanhaa hovinarriperinnettä.
Aiheessa mietityttää esimerkiksi se, mihin narrit katosivat. Miksi instituutio loppui kuin seinään? Viimeinen narri sai potkut Englannin hovista samoihin aikoihin, kun ensimmäiset mielisairaalat aukesivat.
– Valta lakkasi katsomasta itseään narrin peilistä. Minkä takia se hävisi? Mietin myös, onko näyttelijän taiteessa jotakin jatkumoa sille. Narrihan tekee itsensä naurettavaksi rujoudessaan, köyhyydessään ja epämuotoisuudessaan ja siinä on jotakin kaunista ja armollista. Hän tuottaa ihmisille iloa.
Pro Finlandia -mitalilla palkittu näyttelijä uskoo, että sama ydin on nähtävissä kaikessa taiteessa. Teatterin, kuvataiteen ja kirjallisuuden tehtävänä onkin Hannu-Pekan mukaan sielujen kuohkeuttaminen.
– Se on suurin empatian lähde ja auttaa meitä ymmärtämään kaikkia elollisia olentoja. Taide on ehkä syvällisin inhimillisyyden opettaja.
Korona-ajan kokemukset ja havahtuminen terveyden tärkeyteen ovat opettaneet jotakin kohtuudesta. Töitä riittää edelleen, mutta nyt Hannu-Pekka valitsee tarkasti mitä tekee ja milloin.
– Taiteilijuus on myös lahja. Sille on oltava uskollinen. Se ei oikeuta mihinkään, mutta velvoittaa paljoon. Lahjasta on pidettävä huolta, samoin kuin lähellä olevista ihmisistä. Se on semmoinen oppi, jota pitää miettiä enemmän.
Flinkkilä & Kellomäki TV1 lauantaina 18.12. kello 17.10 ja sunnuntaina 19.12. kello 9.10 sekä Yle Areena. Ohjelman ensiesitys oli helmikuussa 2021.
Artikkelia muokattu 14.12.2021. Lisätty maininta Hannu-Pekka Björkmanin Pro Finlandia -mitalista ja tuoreistettu koronaan liittyviä aikamuotoja.
