Saksofonisti Jouni Järvelä oli nuorena eräänlainen jazzin ihmelapsi: Hän teki nimensä tunnetuksi jazzpiireissä nopeasti kehittyneellä soittotaidollaan jo lukiolaisena ja pääsi heti opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan. Samantien hän sai tuurauskeikkoja silloisesta UMO Jazz Orchestrasta. Uran huippuhetkiä on pitkä yhteistyö maailman parhaisiin saksofonisteihin kuuluvan Lenny Pickettin kanssa. Jouni Järvelän tie jazzin ytimeen alkoi imatralaisen musiikkikasvatuksen parista.
Pohjalaiseen sukuun kuuluvan Jouni Järvelän lapsuudessa heidän perheensä asui Etelä-Karjalassa, Imatralla, jossa hänen isänsä työskenteli Osuustukkukauppa OTK:n jakelukeskuksen laitosmestarina ja äiti oli seurakunnalla kanslistina ja toimistonhoitajana. Äiti oli aktiivinen laulamaan kotona, ja hän säesti itseään sähköuruilla, haitarilla ja pianolla. Vaikka isä ei harrastanut musiikkia, suvun piirissä riitti musikaalisia ihmisiä. Yksi heistä oli Oiva-pappa.
– Mummolassa Oiva-pappa lauloi aina, pyytämättäkin! Laulua saattoi tulla aika kovalla äänellä. Hän soitti myös jonkin verran mandoliinia ja viulua. Aika paljon meillä oli myös yhteislaulua. Vähän joka välissä saattoi pärähtää jotakin musiikkia soimaan. Se oli aika mukavaa!

Musiikkiharrastusta läpi lapsuuden
Jouni ja hänen viisi vuotta vanhempi siskonsa Tanja päätyivät ala-asteella musiikkiluokille. Sitten Tanja aloitti opiskelun musiikkiopistossa, ja Jouni seurasi pian perässä. Tanja Järvelä on nykyisin ammatiltaan orkesteri- ja kamarimuusikko ja ansioitunut pedagogi, jonka pääinstrumentti on klarinetti.
– Keskeinen henkilö Imatran musiikkipiireissä oli kapellimestarina ja soitonopettajana toiminut Hannu Sopanen, joka oli vuonna 1973 perustamassa myös Imatra Big Bandia. Olin viisivuotias, kun ensi kerran kuulin Imatra Big Bandia, ja olin siitä heti täysin haltioitunut.
Erityisesti Jounia kiinnostivat saksofonit ja niiden sointi.
– Tanja ei tuossa vaiheessa oikein pitänyt saksofonien soinnista, kun niitä soitettiin “räkäisesti”. Puolitosissani, puoliksi kiusallani, sanoin Tanjalle, että minusta tulee isona saksofonisti!
Tuolloin Jouni oli vielä liian pieni soittamaan saksofonia, joten hän seurasi kiinnostuneena Sopasen johtamia sunnuntaikonsertteja ja Tanja-siskon harjoittelua. Pian hän sai alkaa pianon ja viulun opiskelun. Kun tilaisuus koitti, Jouni huikkasi Hannu Sopaselle ohimennen, että aikoi vielä tulla tämän oppilaaksi. Kymmenvuotiaana Jouni sitten sai saksofonin ja pääsi Sopasen oppiin seurakunnan orkesteriin. Sen lisäksi Sopanen johti Imatra Big Bandia ja juniorisoittajien big bandiä.

– Ensimmäisissä harjoituksissa soitettiin Playin' the Blues -nimistä aloittelevalle bändille tehtyä kappaletta ja Hannu kysyi, kuka haluaa soittaa soolon. Minulla oli sellainen luulo, että kaikki varmaan viittaavat ja että piti toimia nopeasti, jottei menetä mahdollisuuttaan. Nostin käden pystyyn ja vähän ajan päästä huomasin, ettei minun lisäkseni ollut kuin yksi käsi pystyssä.
Se toinen oli nyt jo edesmennyt Jarmo Papinniemi, josta tuli Yleisradion kulttuuritoimittaja ja Parnasso-lehden päätoimittaja.
– Jarmolla jazzharrastus jatkui sen jälkeenkin pitkään. Olen iloinen, että minä olin se, joka esitteli hänelle trumpetisti Clifford Brownin. Brownista tuli Miles Davisin ohella Jarmon suosikkitrumpetisti.
Olympiahaaveita
Musiikkihaaveiden lisäksi Jounilla oli myös urheilullisia unelmia: pesäpallo ja yleisurheilu olivat Imatralla suosittuja.
– Meillä oli Imatran Jyskeessä mahtava, nuorille omistautunut valmentaja, Eikka Laitinen, ja kaikenlaisen kiekonheitto- ja keihäänheittotekniikat tulivat minulle tutuiksi. Aitajuoksua ja ties mitä, kentälle oli päästävä joka päivä! Vuonna 1980 oli Moskovan olympialaiset ja ne olivat ensimmäiset olympialaiset, joita seurasin. Kaarlo Maaninka oli silloin suuri tähti.
Jouni opetteli ulkoa joululahjaksi saadun Moskovan olympialaisten olympiakirjan, ja hän luettelee siitä oppimiaan yleisurheilun voittajien nimiä ja tuloslukemia sujuvasti vielä nykyisinkin.

Ammattilaisuus kutsuu
Imatrasta kehittyi suomalainen jazzin suurkaupunki paljolti Hannu Sopasen työn ansiosta. Hän oli perustamassa myös Imatran Big Band -festivaaleja, jotka kasvoivat oman orkesterin kesäleiristä kymmenien tuhansien kävijoiden suurtapahtumaksi, jonne saatiin myös merkittäviä kansainvälisiä jazzmuusikoita.
Jouni Järvelä kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1992 ja valitsi muusikon uran. Hän oli jo muutamia vuosia käynyt Helsingissä asti soittotunneilla. Hänen sisarensa Tanja oli tuolloin aloittanut opinnot Sibelius-Akatemiassa, ja hänen kauttaan Jouni tutustui saksofonisti Jukka Perkoon.
– Meidän ensimmäinen tapaamisemme oli (silloiselta nimeltään Uuden Musiikin Orkesteri UMO) UMOn konsertin yhteydessä Helsingin Asematunnelissa, jossa UMOlla tuolloin oli klubi.
Pian Jouni oli tutustunut UMOn soittajiin ja Sibelius-Akatemian jazzosaston opettajiin ja opiskelijoihin. Hän sai jazzosastolta opiskelupaikan heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen ja pääsi samantien jo tekemään tuurauskeikkoja UMOssa.
UMOsta tuli pian Jouni Järvelän toinen koti. Saksofonisektion äänenjohtaja Pentti Lahti toimi nuorelle muusikolle esikuvana.

– En olisi voinut saada parempaa työtoveria. Pentti Lahti on hieno esimerkki siitä, miten vanhempi muusikko voi suhtautua nuorempaan kollegaan. Hän otti minut avosylin vastaan siihen duuniin. Hän osasi soittaa vaikuttavan yksinkertaisesti. Mietin, että opinkohan itse koskaan ilmaisemaan yhtä paljon kolmella sävelellä.
Sittemmin Järvelä on tehnyt UMOssa pitkän uran. Sen moniin huippukohtiin kuuluu amerikkalaisen saksofonisti Lenny Pickettin kanssa tehty yhteistyö.
– Lenny Pickett on ollut Saturday Nite Live -TV-ohjelman studio-orkesterissa vuodesta 1985 eikä ole ollut poissa yhdestäkään lähetyksestä koko tuona aikana, mikä on jo itsessään melkoinen saavutus. Hän on myös ollut sen yhtyeen johtaja vuodesta 1995. Lennyn kaupallinen ura on jättänyt ehkä vähän varjoonsa hänen taiteellisemman puolensa, joka on aivan ultrasivistynyt. Hän on tehnyt omantyylisiään baletteja, opperamusiikkia ja musiikkia dokumenttielokuviin. Mutta olen ihaillut ja ihmetellyt Lennyn soittoa jo nuoresta asti. Kuuntelin mm. hänen Tower of Powerin aikaisia levyjään, joista vanhempi muusikkokunta puhui hehkuttaen.
Pickett vieraili UMOn solistina 2006, jolloin ohjelmistossa oli pääasiassa Pickettin omia sävellyksiä. Sen jälkeen yhteistyö jatkui eri muodoissa.
– Vuonna 2008 Lenny tuli Suomeen kuudeksi viikoksi. Silloin me kiersimme ensimmäisen kerran ympäri Suomea soittamassa hänen musiikkiaan. Sen jälkeen olemmekin tavanneet yhdessä soittamisen merkeissä parin kolmen vuoden välein.
Itsekin Jouni Järvelä on saanut toimia opastajana ja opettajana nuoremmille muusikoille. Hän tutustui Imatran Big Band -leirillä nuoriin muusikonalkuihin, Jonatan ja Kasperi Sarikoskeen, kun nämä olivat 11- ja 12-vuotiaita.
– He olivat todella sympaattisen oloisia, ja kysyin heiltä, lähdettekö pihalle heittämään frisbeetä. Siitä ystävyytemme lähti. Oli selvää, että he olivat hyvin musikaalisia. Samana vuonna Kasperi kutsui minut 13-vuotissynttäreilleen, ja siellä he Jonatanin kanssa esittivät John Coltranen Blue Train -kappaleen todella monimutkaisen soolon laulamalla yksi yhteen!

Tuosta hetkestä ei kulunut kuin seitsemän vuotta, niin Kasperi Sarikoski oli jo Pori Jazzin lavalla keikalla yhdessä Jounin ja Lenny Pickettin kanssa. Sittemmin Sarikoski jatkoi opintojaan Juilliardin maineikkaassa koulussa New Yorkissa Wynton Marsalisin johdolla ja työskentelee nykyisin UMOssa pasuunasektion äänenjohtajana.
Rumpali Jonatan Sarikoski puolestaan on vuodesta 2008 lähtien kiertänyt konserttilavoja Lenny Pickettin, Pepa Päivisen ja Jouni Järvelän kanssa.
– Nyt meillä on Pickettin nimenomaan tälle ryhmälle kirjoittama ohjelmisto koossa. Olen itsekin säveltänyt ryhmälle ja koittanut löytää uusia säveltämisen tekniikoita. Ja samalla olen oppinut soittamaan fyysisesti vaativinta saksofonimusiikkia, mitä tiedän.
UMOn päivätyön lisäksi Jouni Järvelä soittaa myös useissa freelance-kokoonpanoissa ja viime aikoina myös suomalais-kurdilaisen Marouf Majidin yhtyeessä Ma Rouf, jossa kurdilaiset ja arabialaiset tunnelmat yhdistyvät skandinaaviseen jazzilmaisuun.