Se on se paniikin tunne - ja se tulee joka kevät! Ylioppilaskirjoitukset ovat varma kevään merkki, nykyisin toki ympäri vuoden hajautetut.
Ylioppilastutkinto on käsittämättömät 380 vuotta vanha perinne, katkeamattomana jatkunut oppimisen ylistys ja kirjaviisauden symboli.
Tutkinnon suoritustapa, tehtävä ja sisältö ovat vuosien saatossa eläneet, mutta traditiot lukulomia, penkinpainajaisia ja valkolakkia myöten ovat jo niin vanhoja, että vähemmästäkin on asioita instituutioksi julistettu.
Kirjoitukset sattuvat hassuun aikaan nuoruuden ja aikuisuuden väliselle ei-kenenkään-maalle. Ensin vietetään railakkaat penkinpainajaiset. Lukuloma pakottaa ottamaan vastuuta oppimisestaan, kun opettaja ei vilkuile olan takana.
Kirjoitukset vaanivat kalenterissa kuin Damokleen miekka, mutta itse kokeet kestävät sen mitä kestävät, pari tuntia kerrallaan. Sitten ne ovat ohi ja päättyvät täyttymykseen tai pettymykseen.
Ylioppilaslakin päähän painettuaan moni heittää lopulliset heipat lapsuuden kavereille ja vanhalle meiningille, edessä ovat intit ja opiskelut, itsenäistyminen ja aikuisten vinkeet, kuten Yleisradion teemaohjelmiin osallistuminen.
Kun yksi vuosiluokka kirjoittaa, se antaa toisille tilaisuuden muistella omia urotekoja konseptipapereiden ja kirjapinojen maailmasta. NYT ON SIIHEN TILAISUUS!
Millaisia muistoja ylioppilaskirjoitukset mieleen tuovat? Muistatko penkkarit ja sen jälkeisen vapauden tunteen? Olitko kokeista hermona, vai annoitko vanhempiesi hoitaa sen puolen? Millaisia oppimisrutiineja kehitit, millaisia eväitä veit tutkintosaliin?
Ikävöitkö tuota mennyttä aikaa, ja mitä sanoisit entiselle opettajallesi jos mahdollisuus siihen tulisi? Kun katsot lastesi tai läheistesi kirjoitusrumbaa, mitä ajatuksia se mieleesi tuo?
Valkolakin metsästäjät -ohjelman ensimmäinen ja ainoa kuulustelu järjestetään tiistaina 9.3 klo 18.02. Lautakunnan puheenjohtajana Olli “Heikko Cumlaude” Haapakangas.
