Hyppää pääsisältöön

Juha Itkosen kolumni: Opin Litku Klemetiltä, että musiikin tekeminen on sekä tutkimista että leikkiä – sama pätee myös kirjoittamiseen

Litku Klemetti ja Juha Itkonen istuvat vierekkäin sohvalla.
Litku Klemetti ja Juha Itkonen istuvat vierekkäin sohvalla. Kuva: Yle/Mikael Raivio Litku Klemetti,Juha Itkonen,Minun musiikkini

Litku Klemetin seurassa Juha Itkonen epäili itseään ensin liian vähän kainuulaiseksi. Yhteinen sävel kuitenkin löytyi, ja syntyi jopa biisilista Itkun + Litkun yhteislevylle.

Ajatus yllätti Sanna Klemetin kävelyllä Jyväskylän kirkkopuistossa. Mun pitäisi olla tällainen tyyppi, tällainen Litku. Hän tiesi miltä Litkun musiikki kuulostaisi ja mitä Litku tekisi lavalla. Levynkansikin siinsi jo mielessä.

Saman tien siirryttiinkin ideasta toteutukseen. Soitinvalinta oli balalaikka: sillä kappaleita syntyi ripeästi, ja ne olivat riittävän yksinkertaisia. Keikoilla selvisi, että Litku todella rokkaa, myös asenteensa puolesta. Vaaran tuntu on läsnä, voi tapahtua mitä tahansa.

Oivallus oli lopulta yksinkertainen ja rockmusiikin historiasta tuttu. Yleisön eteen ei ole pakko nousta omana itsenään. Sen voi tehdä myös sivupersoonan suojassa, eräänlaisena supersankarina. Litku Klemetti on Sanna Klemetin supersankariversio, Jyväskylän tai nykyään kai Luhangan Ziggy Stardust.

Kaksoiselämä näkyy mielenkiintoisesti myös Minun musiikkini -ohjelmassa. Musiikkivedoissa näemme tietenkin nimenomaan Litkun. Keskusteluja tunsin kuitenkin käyväni Sannan kanssa, ja Sanna on toisenlainen – jos ei olisi, eihän sivupersoonassa olisi edes järkeä.

Sanna luonnehtii itseään jurottajaksi, ujoksi ja epäsosiaaliseksi. Ihmiset ovat erilaisia, sehän meissä on hienoa, ja totta on, ettei kohtaamisemme Villa Vikanissa ollut välittömästi sulava. Sanna oli vakava ja lyhytsanainen. Tunsin itseni idioottimaisesti hymyileväksi tyhjänpuhujaksi. Ajattelin olevani varmaankin vähän liian vähän kainuulainen.

Kun alkujännityksestä selvittiin, homma alkoi kuitenkin sujua. Hetkittäinen hiljaisuushan ei tarkoita sitä, ettei sanottavaa olisi, ehkä pikemminkin päinvastoin. Sannan tapa ajatella, ehkä hänen tapansa ylipäätään olla olemassa, on vain hyvin analyyttinen ja raastavan itsekriittinen - uskoakseni raskaampi kuin omani. Litkun hahmoa ja musiikkia leimaava ulkopuolisuus on ilmeisen omakohtaista ja sisäsyntyistä: niin sivupersoona kuin Litku onkin, sydän ja aivot ovat Sannan.

Analyyttisyys näkyy tavassa, jolla Sanna suhtautuu musiikkiin. Musiikkitieteiden maisteri on kirjoittanut gradunkin: ”Mitä on Undie? Jaettu estetiikka ja kokeellisuus suomalaisessa undergroundmusiikissa 2010-luvulla." Kun ihmettelin, miten voi olla mahdollista toimia tällä tavalla, samaan aikaan sekä tehdä että tutkia tekemäänsä, vastaus oli mielestäni hieno. Musiikin tekeminen on mulle tutkimista, Sanna sanoi.

Niinhän asia on. Itse en ole osannut ajatella niin, mutta kirjoittamistakin voisi ajatella nimenomaan tutkimisena. Opin tämän Sannalta. Opin myös sen, että tutkiva ja leikkivä mieli eivät ole millään tavoin vastakkaiset, ne mahtuvat mainiosti samoihin aivoihin. Sanna nimittäin sanoo myös rakastavansa leikkiä ja suhtautuvansa biisinkirjoittamiseen sellaisena. Koko Litkuhan on eräänlainen leikki, pitkä ja ihana.

Litku-levyjen teossa toimivaksi osoittautunut metodi on kuulemma ollut keksiä biisinnimet ensin ja kirjoittaa kappaleet sitten. Kaikkiin ei aina synny laulua, mutta käyttämättä jääneitä voi hyödyntää sanoituksissa muuten. Nopeaa ja taloudellista, ja sitä paitsi hauskaa.

Tiedän tämän, koska testasimme menetelmää yhdessä. Toistaiseksi käyttämätön mutta täysin mahdollinen taiteilijanimeni olisi Juha Itku (sukunimeni alkuperäinen muoto). Jos tekisimme Litkun kanssa yhteislevyn, duomme nimi olisi siis Itku + Litku. Päätimme keksiä levylle tulevat biisit. Sovimme, että kumpikin keksii kymmenen, ja valitsemme niistä sitten yhdessä puolet. Aikaa oli tasan minuutti. Teemaksi päätettiin vanhuus.

Levymme ilmestyminen vaikuttaa ainakin tällä hetkellä epätodennäköiseltä. Joka tapauksessa se sisältää seuraavat kappaleet: Haluan kuolla. Varis puussa. Poika, tyttö, vaari, mummu. Joskus toiste. Liesi päällä. Hesse. En pidä Marie-kekseistä. Tauko. Kurjet. Viimeinen elokuu. Levyn nimi on Vainaja puuttuu.

Synkähkö nimi, mutta leikki oli riemukas. Näin helppoa voi luominen olla! Luulen, että kaikkien aikuisten pitäisi leikkiä enemmän, varsinaisesta ammatistamme riippumatta. Ehkä meillä kaikilla voisi olla myös sivupersoona, joka edes hetkeksi vapauttaisi meidät minuutemme ahtaista kahleista. Suomi tarvitsee lisää Litkuja. Oikeastaan jokainen suomalainen tarvitsisi omansa. Onhan se nyt tylsää olla aina tämä sama Juha.

Minun musiikkini -sarjan Litku Klemetti -jakso Areenassa ja Yle Teemalla 3.3.2021 klo 21.

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa