Hyppää pääsisältöön

Baltian seuraava trendisäveltäjä?

Viime viikkoina olen kuunnellut todella paljon Ondine-yhtiön uutuuslevyä, jolla esittäytyy liettualainen, kohta viisikymppinen säveltäjä Žibuoklė Martinaitytė. Musiikki vyöryy laajakaarisena, melankolisena ja uhkaavana, ja kuitenkin olen löytänyt siitä suurta lohtua ja virkistystä. Siksi olen valmis väittämään, että Martinaitytė on Baltian nykymusiikin seuraava suuri kansainvälinen nimi. Mutta miksi häntä ei ole löydetty aiemmin?

Saudade / Zibuokle Martinaityte
Saudade / Zibuokle Martinaityte Uudet levyt

Uutuuslevyllä Liettuan kansallinen sinfoniaorkesteri ja Liettuan kamariorkesteri esittävät Martinaitytėn neljä laajaa orkesteriteosta. Ne ovat kohtuullisen samanlaisia. Tonaalisia ja harmonisia tapahtumia on niukanlaisesti, ja samojen vähäsävelikköjen ympärillä pyöritään pitkiäkin aikoja. Fokus on yksityiskohtaisissa, rikkaissa ja plastisesti rakennetuissa sointikentissä, jotka vellovat hitaasti kuin mielen vuorovedet, kirkkaasta helmeilystä tummaan möyrintään, nopeasta kihinästä pysähtyneeseen mutta jännitteiseen ikuisuuteen.

Martinaitytėn suosimia laveita orkesteriprosesseja toki kuulee muuallakin, jopa Hollywood-ääniraidoilla, mutta ainutlaatuista on se taito ja herkkyys, jolla hän musiikkinsa pinnoittaa, ja se omaääninen vilpittömyys, jolla hän perustaa sävelkielensä lähes yksinomaan hitaille prosesseille. Levyn heikoimpia hetkiä ovat ne, kun Martinaitytė intoutuu operoimaan yksittäisellä rytmisellä tai melodisella eleellä ilman sointikentän turvaa. Minimalismilta Martinaitytė ei kuulosta, ei edes mystiseltä minimalismilta, niin täyteläisesti hän orkesteria käyttää ja niin musiikkilähtöistä tai absoluuttista on hänen tunneilmaisunsa.

Joku avantgardisti voi väittää, että sointitaituruuden ja helposti seurattavien prosessien yhdistelmä on lähtökohtaisesti populistinen tulokulma taidemusiikkiin, mutta tuskinpa populismin käsitettä voi soveltaa taidemusiikin marginaaliseen nykytilaan. Minulle riittää, että annan Martinaitytėn vähäsävelikköjen möyriä kevättalven pimenevissä illoissa ja unohdun yllättävän usein kuuntelemaan niiden yksityiskohtia, vaikka tiedän mihin ne ovat menossa.

Kenties Ondinen uutuus siivittää Martinaitytėn suureen menestykseen, kenties innostus rajoittuu minun iltoihini, aika näyttää.

Žibuoklė Martinaitytė: Saudade; Millefleur; Horizons; Chiaroscuro Trilogy. - Liettuan kansallinen SO ja Liettuan kamariorkesteri/Giedrė Šlekytė, sekä Gabrielius Alekna, piano. (Ondine, ODE1386-2)

Kuuntele Uudet levyt 4.3.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Alakotilan takuuraikkautta mandoliinilla

    Levyarvostelu

    Taidemusiikin ja nykykansanmusiikin rajamaa versoo yhä runsaammin mielenkiintoista musiikkia, ja ahkerin puutarhuri siellä on säveltäjä, sovittaja, kosketinsoittaja ja pedagogi Timo Alakotila. Vuonna 2014 hän sävelsi konserton pitkäaikaiselle yhtyekaverilleen, mandoliininsoittaja Petri Hakalalle, ja nyt kun teos on saatu levytettyä, siitä saattaa tulla suomalaisten kamariorkesterien keskuudessa yhtä suosittu kuin Alakotilan Concerto grossosta.

  • Kitaristi Janne Malinen kuljettaa punaista lankaa halki vuosisatojen

    Levyarvostelu

    Uuteen levyyn asti olen pitänyt Janne Malista luovana mutta tolkullisena kitaristina. Nyt hän kuitenkin yhdistää kolme teosta, joilla ei ole mitään yhteistä: Piazzollan kaksoiskonserton kitaralle ja bandoneonille, Weissin luuttukonserton klavikordisäestyksellä sekä niiden välissä Tommi Kärkkäisen konserton sähköisesti käsitellylle silent-kitaralle. Levyn kuunneltuani pidän Janne Malista entistä luovempana mutta edelleen tolkullisena. Rohkeudesta ja ilmaisun pakosta syntyvä punainen lanka tikkaa kokonaisuuden yhteen.

  • Toimiiko kuoro saamelaisuuden tulkkina?

    Levyarvostelu

    Laajan Saamenmaan musiikista ja kulttuurista riittäisi syvää innoitusta myös valtakulttuurin taidemusiikille, etenkin nyt kun kulttuurien kohtaamisesta on siivottu räikeimmät virheet. Pohjoinen huippukuoro Erik Westbergs Vokalensemble on omistanut uuden levynsä saamelaisvaikutteiselle musiikille. Joikun ja kamarikuoroilmaisun yhdistäminen ei ole helppoa, mutta tulos kuulostaa yllättävän luontevalta, innoittuneelta ja saamelaislähtöiseltä.

  • Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri toteuttaa Wiljami Niittykosken vision

    Levyarvostelu

    Kaustisen Salonkylässä asunut, vuonna 1985 kuollut Wiljami Niittykoski oli keskeinen hahmo siinä kehityksessä, jonka tuloksena kaustislainen viulunsoitto on nyt maailmanperintökohde. Salonkylän Sibelius oli kasvanut pelimanniperinteeseen mutta myös alueelle suodattuneeseen taidemusiikkiin, ja sävelsi sielunsa tunnot kappaleiksi, joita Kaustisella yhä soitetaan. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri on nyt tehnyt tämän kansanomaisen sävelaarteiston pohjalta levyn, joka toteuttaa Niittykosken genrerajatonta musiikkinäkemystä tyylikkäästi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua