Parhaan luontoteon palkinnon jakaa Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n Suomen komitea ja sen luovutti ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen. Tänä vuonna palkinnon teemana oli luontopohjaiset ratkaisut.
Pelasta pörriäinen on Yle Luonnon toteuttama kampanja, jossa suomalaisia kutsuttiin mukaan auttamaan luonnon monimuotoisuudelle elintärkeitä pölyttäjiä. Kampanja näkyi kesän 2020 aikana laajasti Ylen verkkosivuilla, somekanavilla, televisiossa ja radiossa.
Kampanjan aikana kerättiin ihmisten pörriäistekoja, lisättiin tietoisuutta pölyttäjien merkityksestä sekä vinkattiin parhaita keinoja auttaa pölyttäjiä omilla teoilla. Kesän aikana kerättiin miltei 76 000 pörriäistekoa, jotka edistävät osaltaan luonnon monimuotoisuutta.
"Luulen, että Pelasta pörriäinen -kampanjan menestyksessä tärkeintä oli ajatus, että kuolemanvakavaa asiaa voi lähestyä niin, että ihmiset eivät lamaannu, vaan innostuvat ja haluavat toimia. Lisäksi pörriäisten usein näkymätön maailma taisi avautua monelle ihan uudella, toivottavasti hauskalla ja yllättävälläkin tavalla. Kaiken kaikkiaan kyseessä oli loistava monen tahon yhteinen ponnistus, jota oli superhauska tehdä. Tuntuu hienolta, että työ on huomattu!” iloitsee kampanjan tuottaja Maarit Puttonen ja jatkaa: "Mukana oli myös laaja yhteistyöverkosto Ylen ulkopuolella, joiden apu kampanjan viestin perillemenossa oli hyvin tärkeä."
Palkinnon perusteluissa Pelasta pörriäinen -kampanjaa kiitettiin ajankohtaisuudesta ja vaikuttavuudesta. Se toi suomalaisten tietoisuuteen, kuinka vakava uhka pölyttäjien väheneminen ihmiselle on. Samalla se tarjosi esimerkkejä siitä, miten jokaisen on mahdollista torjua pölyttäjäkatoa. Pelasta pörriäistä kehuttiin suomalaisten motivoinnista ja pienten tekojen arvostamisesta.
Parhaan luontoteon palkinto jaetaan joka toinen vuosi, tänä vuonna kahdeksatta kertaa. Palkinnon jakaja, Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN (International Union for Conservation of Nature), on maailman vanhin ja laajin maailmanlaajuinen ympäristöjärjestö ja -verkosto.