Hyppää pääsisältöön

Voiko yo-kirjoitusten aikataulu vielä muuttua? Pitääkö maskia käyttää koko kokeen ajan? – YTL vastaa lukiolaisia huolettaviin kysymyksiin

Lukiolaiset tekemässä preliminäärikoetta.
Kuvituskuva Kulosaaren yhteiskoulun preliminäärikokeesta. Lukiolaiset tekemässä preliminäärikoetta. Kuva: Silja Viitala / Yle Abitreenit

Yo-kirjoitukset pahentuneessa koronavirustilanteessa herättävät huolta ja kysymyksiä. Kysyimme Abitreenien Instagramissa, mikä poikkeustilanteessa mietityttää eniten. Kysymyksiin vastasi Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä.

Yo-kokeisiin osallistuminen tartuntariskin takia pelottaa. Mitä jos kirjoituksissa tulee altistuminen?

– Lukioissa on hyvät turvajärjestelyt. Etäisyyksistä, maskien käytöstä ja lähikontaktien välttämisestä pidetään hyvää huolta, joten altistumisriski on pieni. Jos kuitenkin kävisi niin, että jollain kokelaalla todetaan koronatartunta, tartuntatautilääkärit arvioivat, onko koetilanteessa altistuneita.

Tuleeko tämän kevään ylioppilaille mahdollisuus ilmaiseen uusintaan kuten viime syksynäkin?

– Maksutonta uusimisoikeutta ei näillä näkymin ole tulossa. Se edellyttäisi erillistä lisärahoitusta eduskunnalta. Viime syksynä uusijoita ilmoittautui paljon, mutta lopulta moni uusija jäi myös saapumatta kokeeseen. Koekohtaisen maksun sen sijaan saa takaisin, jos kokeesta joutuu jäämään pois.

Saako osallistua yo-kirjoituksiin, jos on nuha, mutta koronatesti on negatiivinen?

– Kokelaan pitää noudattaa terveydenhuollosta saamiaan ohjeita, ja pääsääntöisesti oireisena ei voi osallistua kokeeseen. Rajatapauksissa kannattaa olla yhteydessä omaan lukioon, josta tilannetta voidaan katsoa tarkemmin.

Voiko ylioppilaskirjoitusten aikataulu vielä tässä vaiheessa muuttua kuten viime keväänä?

– Ylioppilaskirjoitukset pidetään suunnitelmien mukaisesti. Seuraamme tilannetta jatkuvasti, ja mikäli koronavirustilanne pahenisi tosi paljon, kirjoitusten aikataulua tai muita keinoja pitäisi harkita uudelleen.

Jos kirjoituksia joudutaan siirtämään, milloin päätös pitää viimeistään tehdä?

– Voimme tehdä tarvittaessa äkillisiäkin päätöksiä aikataulun muuttamisesta, mutta se on epätodennäköistä. Tutkinto järjestetään suunnitelmien mukaisesti.

Pitääkö kokeessa käyttää maskia koko kokeen ajan, vaikka olisi koko ajan omalla paikallaan?

– Kokelaiden suositellaan käyttämään maskia koko yo-kokeen ajan lukuunottamatta lyhyitä ruoka- ja juomataukoja. Kokeeseen kannattaa ottaa mukaan vaihtomaskeja sekä läpinäkyvät pussit puhtaille ja likaisille maskeille. Jos kokelas ei jostain syystä voi käyttää maskia, suositellaan kasvot peittävän visiirin käyttöä.

Karanteeniin asetetun kokelaan on mahdollista osallistua kirjoituksiin, jos hänen lukionsa pystyy järjestämään erillisen koetilan ja valvojan. Lisäksi kokelaan pitää olla oireeton ja hänen on pitänyt saada negatiivinen tulos koronatestistä. Pitääkö negatiivinen testitulos olla koepäivältä?

– THL:n ohjeiden mukaisesti kokelaan on karanteenijärjestelyissä pitänyt saada negatiivinen tulos edelliseltä päivältä.

Jos kirjoitukset jäävät oireiden, altistumisen tai karanteenin takia kokonaan väliin, korvataanko menetetty tutkintokerta?

– Kokelas voi hakea kokeen mitätöintiä, jolloin saa myös koekohtaisen maksun takaisin. YTL:n verkkosivuilla on tarkemmat ohjeet ja perusteet ilmoittautumisen mitätöinnille.

Saavatko nyt keväällä kirjoittavat mitään helpotuksia ottaen huomioon poikkeukselliset olot?

– Mitään suoria helpotuksia esimerkiksi pisterajoihin tai kokeiden arviointiin ei tule. On kuitenkin hyvä muistaa, että kirjoitusten arvostelun pohjalla on suhteellinen arvostelu, joka ottaa automaattisesti huomioon kokelaiden yleisen osaamistason ja siten myös poikkeuksellisen tilanteen. Esimerkiksi laudatureita siis jaetaan myös tänä keväänä yhtä paljon kuin aikaisempinakin vuosina, vaikka poikkeuksellinen vuosi näkyisikin kokelaiden heikompana osaamisena.

Lukioiden ei ole pakko järjestää erityisjärjestelyitä karanteenissa oleville, eikä kaikissa lukioissa ole oltu yhtä paljon etäopetuksessa. Eikö tämä aseta kokelaat eriarvoiseen asemaan kirjoituksissa?

– Lähi- ja etäopetuksessa on samat tavoitteet, ja lukiot ovat pyrkineet tukemaan opiskelijoita myös etäopetuksen aikana. On hyvä muistaa, että osaaminen ja ajattelun taidot ovat kehittyneet koko opiskeluajan, vaikka viime kuukausina olisikin ollut poikkeukselliset opetusjärjestelyt. Erityisjärjestelyt karanteenissa oleville taas on vaativia toteuttaa. Niissä tilanteissa joudutaan lisäksi aina arvioimaan lukion ja alueen tautitilanne erikseen.

Mitä jos en koronan takia pääse osallistumaan pakolliseen kokeeseen ja kyseessä on kolmas kirjoituskerta? Normaalisti pitäisi kai aloittaa tutkinto alusta.

– Tutkintoa ei tarvitse aloittaa alusta. Hylätyn kokeen saa uusia kolme kertaa, vaikka kokelaalla olisikin nyt kolmas tutkintokerta menossa. Nämä tilanteet kannattaa katsoa aina yhdessä oman lukion kanssa.